Että taposta tuomittu. Sehän on erinomainen ansioluettelo, juuri ammattimiehiä sodassa tarvitaan.”

Näin väitetään kaskuna everstiluutnantti Nikke Pärmin sanoneen puhuttaessaan yksikköönsä siirrettyä rangaistusvankia, joka taposta saamansa vankeustuomion sijasta suoritti rangaistuksensa rintamalla.

1887 syntynyt Nikke Pärmi oli värikäs persoona, joka hankki sotilaalliset kannuksensa monien muiden tavoin jääkärikoulutuksessa Saksassa.

Pärmillä itsellään oli kokemusta Vaasan vankilasta, jossa hän istui kolmen vuoden tuomion (1906-1909) puukotettuaan miehen hengiltä. Tuomio luettiin ”taposta ilman tappamisen aikomusta”. Kyseessä oli siis oikea mies ja upseeri johtamaan rangaistusvangeista koottua yksikköä. Yksikkö sai kutsumanimet musta nuoli ja Pärmin pirut.

Eräs yksikköön komennetuista rangaistusvangeista oli sittemmin surullisenkuuluisan maineen saanut Yrjö Leino. Yrjö Leino kuitenkin onnistui karkaamaan rintamalle kuljetuksen aikana.

Pataljoona osallistui useisiin taisteluihin jopa siinä määrin menestyksekkäästi, että itse Mannerheim lähetti pataljoonalle kiitos- ja tunnustussähkeen.

Rangaistusvankeja on käytetty tykinruokana eri armeijoissa kautta aikojen, eikä siinä, että esim. Venäjä täydentää joukkojaan suuresta vankimäärästä, ole sinänsä mitään ihmeteltävää.

+1
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu