Hallitus solmi välirauhan 1940 vastoin hallitusmuodon 33§ ilman eduskunnan suostumusta
Kansanedustaja Antti.J.Rantamaa kirjoittaa päiväkirjamerkintöihinsä perustuneessa kirjassaan Parlamentin palkeilta Kollaanjoen kaltahille, että eduskunta ei ollut yksimielinen hyväksyessään jälkikäteen Moskovassa 13.3.1940 solmitun pakkorauhan.
Eduskunnan käytävillä keskusteltiin jo 5.3.1940, että Ruotsi on kieltäytynyt laskemasta englantilaisten ja ranskalaisten lupaamaan avustusarmeijaa kulkemaan maansa läpi.
6.3.1940 maalaisliiton kansanedustaja Antti Kukkonen lausui: ”Hallituksella on nyt kaksi vaihtoehtoa edessään 1) joko tehdä rauha Venäjän sanelemilla ehdoilla tai 2) jatkaa sotaa luottaen länsivaltojen lupaamaan apuun, joka ei ole ollenkaan voimakas. Hallituksella on muutamia päiviä aikaa harkita näitä kahta mahdollisuutta. Kukkonen korosti Rantamaalle asian luottamuksellisuutta.
11.3. 1940 Rantamaa mainitsi havainneensa eduskunnan aulassa, miten monet kommunismiin ja Neuvosto-paratiisin ihailuun taipuvaiset, Suomen kansan, kansanedustajat julkesivat vasten naamaa naureskella ja ivailla isänmaan ahdinkotilan suurilla vaikeuksilla.
12.3.1040 Rantamaa ihmettelee, kuinka jotkut kansanedustajat voivat keskittyä käsittelemään kansan- ja työväenopistojen valtionapua käsittelevää lakiasiaa Suomen historian pahimman kriisin ollessa läsnä. Hän mainitsee nimeltä edustajat Sylvi-Kyllikki Kilven (SDP-myöh. SKDL), Matti Luoma-Aho (maalaisliitto), Aino Malkamäen (SDP) ja Aukusti Syrjäsen (kom. myöh. SKDL), joille asia oli tuolloin sydäntä lähellä. (toim. huom! mitään yhtymiä nykypolitiikkaan?)
13.3.1940 myös kansanedustajat olivat epätietoisia siitä, mitä oli sovittu ja mihin hintaan ja myös edustajat odottivat ulkoministeri Väinö Tannerin radiopuhetta, joka alkoi klo 12.00. Koolla oli hyvän matkaa toistasataa edustajaa, jotka puheen järkyttävää sisältöä kauhistuen, mutta sen uljasta henkeä ihaillen, sitä kuuntelivat.
15.3.1940 täysistunto pidettiin yleisöltä suljettuna ja lehterit tyhjennettiin. Pääministeri Ryti piti puheen:
”Rauhan tekeminen vaatii usein suurempaa rohkeutta ja aloitekykyä kuin sodan aloittaminen. Rauha, joka tähän sopimukseen perustuu, on väkivaltarauha. Vaihtoehtona rauhan solmimiselle on tietysti sodan jatkaminen. Käytännöllisesti katsoen olemme käyneet sotamme miesylivoimaan nähden yksinämme. Varsinkin vihollisen tykistö oli ylivoimainen ja sen lentoase, jonka merkitys päivien pidentyessä, ilmojen kirkastuessa ja öiden tullessa yhä valoisammiksi, yhä kasvaa, niinikään suuresti ylivoimainen. Länsivaltojen taholta tarjottiin aseellista apua, ensimmäiset näistä joukoista olisivat ehtineet rintamille aikaisintaan huhtikuun loppupuolella ja silloinkin saapuvien joukkojen määrä olisi ollut siksi pieni, ettei se olisi riittänyt edes korvaamaan armeijallemme väliaikana syntyviä tappiota. Ottamalla vastaan tämän avun olisimme kuitenkin joutuneet mukaan maailmansotaan ja maamme olisi siten joutunut taistelutantereeksi suursodassa. Avun teki sitäpäitsi kokonaisuudessaan epävarmaksi se, että sen piti saapua kahden puolueettoman maan, Ruotsin ja Norjan kautta, jotka kieltäytyivät sallimasta läpikulkua. JOs sota olisi jatkunut, olisivat kylvöjen suorittaminen ja maanviljelystyöt suuressa osassa valtakuntaa käyneet epävarmoiksi. Näissä oloissa hallitus vakavan harkinnan jälkeen tuli siihen tulokseen, että rauhanehtojen raskaudesta huolimatta meidän oli tempauduttava irti sodasta nyt, kun se oli mahdollista. Kuten olemme yksin sotaamme käyneet, olemme sen myöskin yksin päättäneet. Vain tulevaisuus voi osoittaa, olemmeko menetelleet oikein ja viisaasti.”
Samassa istunnossa IKL:n edustaja Annala ilmoitti, ettei voi sitä hyväksyä.
IKL:n edustaja Salmiala huomautti, että koska hallitusmuodon 33§ mukaan tasavallan presidentti päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella, niin hallituksella ei missään tapauksessa ole ollut oikeutta saattaa voimaan rauhansopimusta, ennen kuin eduskunta on asiasta päättänyt.
Lähde: Antti.J.Rantamaa Parlamentin palkeilta Kollaanjoen kaltahille.
Eduskunta ratifioi Moskovan rauhansopimuksen täysistunnossa 15.3.1940 äänin 145−3. Siis lähes yksimielisesti.
”11.3. 1940 Rantamaa mainitsi havainneensa eduskunnan aulassa, miten monet kommunismiin ja Neuvosto-paratiisin ihailuun taipuvaiset…”
Eduskunnassa ei ollut tuolloin yhtään kommunistia ja ihailuun taipuvaisetkin oli suljettu vankiloihin ja raahattu turvasäilöihin.
Suomi aloitti jatkosodan ja vielä suuremman tappion valmistelun heti kun muste Moskovan rauhansopimuksessa kuivui.
Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Uusi Suomi uhosi pääkirjoituksessaan 1.7.1941, että Suomen tavoite on maailman vapauttaminen kerta kaikkiaan bolshevismin uhasta taistelurintamassa Saksan kanssa.
Lehti julkaisi pääkirjoituksen jatkeena äärioikeistolaisen Bertel Gripenbergin kirjoituksen, jossa tämä kirjoitti, että ”kommunistista ei koskaan tule kelvollista kansalaista – yhtä vähän kuin myrkkykäärmeestä tai sudesta hyödyllistä eläintä. Oma ja saksalaisen aseveljemme etu vaatii, että kommunismi hävitetään olemattomiin ja likvidoidaan Suomesta sotatilan mahdollistamin jyrkin keinoin”.
Ilmoita asiaton viesti
Entiset punakaartilaiset tiedustelivat talvisodan aikana Mannerheimilta, voisivatko he muodostaa pataljoonan ja osallistua talvisodan taisteluihin muiden suomalaistaistelijoiden joukossa. Mannerheim suhtautui ajatukseen suopeasti, mutta ongelmaksi muodostui se, etteivät entiset punakaartilaiset nauttineet tuolloin kansalaisluottamusta ja heiltä oli mm. varusmiespalvelu ja kaikenlainen aseellinen toiminta estetty. Heistä ei olisi ehditty sodan aikana kouluttaa taistelukykyistä yksikköä, vaikka tahtotila oli suuri.
Ilmoita asiaton viesti
Kolme seikkaa:
Eduskunnassa ei ollut kommunisteja eikä SKDL:n edustajia tuolloinkaan. August Syrjänen (1883-1956); Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 01.09.1933–05.04.1945. Näkikö pappi Rantamaa harhoja? Hänen virhe.
Toiseksi:
Lännestä ei ollut apuja tulossa. Enemmänkin moraaliposeerausta (nykykielellä ilmaistuna) ja omia juonia Norjan satamien ja Ruotsin metallien perään.
(Olen muuten jo viime vuosituhannella lukenut Lontoon NA:ssa Britannian hallituksen ja War Roomin paperit läpi: näkyi selvästi, että Ranska markkeerasi ja näytteli, mutta ei koonnut äijiä eikä muodostanut rykmenttejä, ja Britannia vain pelasi aikaa ja peesasi, ihan omat intressit mielessään (ks. yllä).
Mutta kuten Rentola on jo kauan sitten Moskovan paperien nojalla pitävästi osoittanut: Jotain hyvääkin tässä Länsiapu-vekslauksessa oli; nimittäin paranoi´inen Päällikkö Kremlissä istui tulisilla hiilillä eikä uskonut tiedustelutiedoista sitä, mikä oli totta, vaan kiinnitti panokset siihen osaan, joka oli vain hankittelua. Mutta hänelle se oli totisinta totta. Lännen pelko oli viisauden alku Stalinille tuossa pelissä. Suomen onni. Suomi oli sitkeä puupää, jota rouva Fortuna tuolloin(kin) rakasti!
Kolmanneksi:
Rintamatilanne oli katastrofin partaalla, tästä on monta kirjaa kirjoitettu. Päämajakaan ei ollut ihan jyvällä, miten jos ei nyt hiuskarvan varassa, mutta loppuun hakattujen ja miesvajaiden komppanioiden varassa se oli.
JOs naapuri olisi tiennyt tilanteen se olisi läpäissyt rintaman monesta kohtaa ja moottorimarssinut pääkaupunkiin.
Sitäpaitsi ulkoa saatujen neuvojen mukainen tosiasia oli ja piti: peli eli maailmansota oli vasta alussa.
Edessä oli draaman tärkeä vaiheet: Keskikohta ja Loppu.
Ilmoita asiaton viesti
Erkki Hautamäen mukaan Pohjola oli tuolloin jo jaettu neukkulan, Ranskan ja Britannian kesken pohjoisen rintaman muodostamiseksi Saksaa vastaan, Molotov-Ribbentrop sopimuksesta huolimatta. Suomi kuului tässäkin jaossa neukkulan hoidettavaksi. Tuosta sotatantereeksi joutumisesta lienee johtunut Ruotsin ja Norjan vastahakoisuus liittoutuneiden miehitykseen. Saksa miehitti Norjan huhtikuun alussa 1940, juuri vähän ennen kuin britit ehtivät Narvikiin , missä tapeltiin parisen kuukautta.
Täysin oikea ratkaisu Suomen hallinnolta, kun näin jälkikäteen tutkailee. Ei NATOon.
Ilmoita asiaton viesti
SDP:llä oli vuosina 1939-1944 85 edustajaa, eli heillä oli hyvin lähellä jopa yksinkertainen enemmistö. Maalaisliitolla, joka oli toisiksi suurin, oli vain 55 edustajaa.
Näistä SDP:n edustajista istui sotavuosina vankilassa 6 edustajaa. Ei heitä sinne nakkivarkauksien johdosta laitettu, vaan Neuvostoliittoa ihannoivien ja maanpetoksellisten puheenvuorojen johdosta.
Rantamaa ei siis välttämättä muista väärin sitä, että eduskunnassa olisi julkisesti pilkattu Suomen sotatoimia Neuvostoliittoa vastaan.
Rintamatilanne oli katastrofaalisin maaliskuussa 1940 Karjalan Kannaksen Viipurin rintamalohkolla, jonne siirrettiin kiireesti yhä uusia joukkoja sekä aseita, koska eteläinen rannikko oli suojaton. Suuri paine oli myös Laatokan Karjalan alueella. Pohjoisempana tilanne oli rauhoittunut.
Aseista ja ammuksista ei Suomen armeijalla ollut siinä vaiheessa enää pulaa, koska haltuun oli saatu äskettäin usean divisioonan täydellinen arsenaali. Sitä ei vain oltu ehditty jakaa joukoille.
Ilmoita asiaton viesti
Malkamäki ja Kilpi toimivat sodan jälkeen kylläkin varsin vasemmalla, Kilpeä voi huoletta kutsua kommunismiin taipuvaiseksi ja ehkä Malkamäkeäkin, vaikka 1940 olivat SDP:n jäseniä.
Joroisten kappalainen ja kenttäpappi Rantamaa ei puolestaan ollut mikään perusmaalaisliittolainen, pikemminkin oli kallellaan reilusti oikealle. Kylällä kerrotaan edelleen, kuinka Rantamaa kappalaisen pappilassaan pelkäsi sodan jälkeen, että NL:n agentit tulevat hänet likvidoimaan, niinpä ikkunoiden ulkopuolelle piti laittaan ”hälyttimiä”, jotta ei-toivotut liikuskelijat olisivat paljastuneet ja itse olisi ehtinyt pakoon.
Rantamaa voi hyvinkin muistaa tarkoituksella väärin edustajatovereiden toilailut
Ilmoita asiaton viesti
Vahvasti vasemmalle kallellaan olevat papit ovat nykyajan ilmiö.
Talvisodan Suomessa heitä ei tainnut olla ensimmäistäkään, vaan kaikki heistä kannattivat kotia, uskontoa ja isänmaata.
Vihervasemmistolaisuus kirkollisissa piireissä kulkee käsi kädessä naispappeuden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti