Hirveät hirvet hirvittävät

Ajelin eilen kohti Forssaa alkuillasta kakkostiellä auringon vielä jöllöttäessä matalalla taivaanrannassa. Ilta alkoi jo hämärtää. Olosuhteet olivat hyvät, tienpinta kuiva ja liikenne suhteellisen vähäistä. Tiekohtainen rajoitus 100km/h, joka minullakin oli vakkariin asetettuna. Minut ohitettiin, ei kovinkaan suurella ylinopeudella, mutta ohi mentiin kuitenkin. Ehkä noin kilometri ohituksen jälkeen näin eräällä suoranpätkällä, kuinka kyseinen auto, ollen ehkä muutama sata metriä edelläni edelläni, jarrutti voimakkaasti osuen samalla johonkin eläimeen. Näin eläimen lentävän osuman voimasta ilmassa ja sen jälkeen juoksevan kovaa vauhtia tien reunan pusikoon. Eläimeen törmännyt ajoneuvo pysähtyi pian bussipysäkille ja pysähdyin itsekin varmistaakseni kuljettajan kunnon ja antaakseni yhteystietoni, jos hän tarvitsee tilanteelle vakuutusyhtiötä varten todistajan.

Havaitsin auton keulan saaneen huomattavia vaurioita ja kuskin olevan jossain määrin järkyttyneenä. Keskustelimme siinä tovin ja kun havaittiin, että auto oli ajokunnossa, jatkoin matkaani. Ilmeni, että eläin, johon auto törmäsi, oli peura. Se oli juossut niin nopeasti tielle, ettei liki 30m/s nopeudesta ollut mitään tehtävissä. Törmäys oli väistämätön. Peurakin todennäköisesti menehtyi maastoon, mutta mistäpä sitä olisi voinut mennä etsimään. Vain pari kilometriä eteenpäin ja oman autoni edestä juoksi peura tielle. Sen ehti havaita jo ennen piennarta, jolloin jarruttaminen onnistui, eikä puskurissa onneksi roikkunut ketään. Kolmannen tielle pyrkivän peuran näin heti kohta edellisen jälkeen. Peuroja tuli havaittua tiellä ja pelloilla yhteensä toista kymmentä ennen kuin pääsin perille.

Koska kyseessä oli pikainen käynti, palasin takaisin puolen yön tietävillä. Ei huvittanut ajella satasta, kun tiesi, mitä metsien kätköissä ja pelloilla lymyää pimeydessä. Ajoin valaisemattomilla pätkillä huomattavasti järkevämpää 80km/h nopeutta, jolloin jarrutusmatka liki puolittuu satasen vauhdista. Eikös jo Ensio Itkonen todistanut, että nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Kun pimeässä näkökenttä ulottuu vain valojen kantamalle, on merkittävä ero siinä pysähtyykö autosi kolmenkymmenen vai neljänkymmenen metrin matkalla.

Peurat ovat ison koiran kokoisia ja suhteellisen kevyitä, mutta näkemästäni päätellen sellaiseenkin osuminen aiheuttaa ilkeän vaurion autoon ja saattaa pelästyttää kuskin sydänjuuria myöten.

Otsikossa puhun kuitenkin hirvistä. Sellaiseen osuminen saattaa jo tappaa. Yhtään hirveä en matkallani nähnyt ja hyvä niin. Mieluummin todistin peura- kuin hirvikolaria. Hirvikolari olisi vaatinut paikalle pelastuslaitoksen, poliisin, riistanhoitopiirin metsästäjät, hinausauton ja mahdollisesti Monosen. Myös liikennehaitta olisi ollut merkittävä. Omakin matka olisi katkennut pelastustehtävän aloittamiseen ja ensihoitoon, jos henki ei keneltäkään mennyt.

Tulipahan taas havaittua autoilijoiden piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta. Pudotin oman ajonopeuteni ilmeisen (ja todellisen) peura- ja hirvivaaran johdosta maltilliseksi ajamatta kuitenkaan häiritsevän hiljaa. Jokainen kynnelle kykenevä ohitti minut ja osa vielä melkoisella ylinopeudella. Voisi sanoa, että siinä mentiin kuin laivan kapteeni; hyvällä tuurilla. Hulluimmat ohittivat jopa sulkuviivojen kohdilla.

Terveiset taksikuskille. Kortti olisi lähtenyt, jos valvova silmä olisi osunut kohdalle.

Tautologiaa uhmaten: Peuroja tuli havaittua tiellä ja pelloilla yhteensä toista kymmentä ennen kuin pääsin perille. Se, onko peurakanta päässyt paisumaan jo liian suureksi, on oman bloginsa paikka.