Hyvää huomenta Mäkinen ja tervetuloa!

YLE tarjoaa laajan artikkelin otsikolla: ”Poliisi on saanut rikollisia kiinni kasvoja tunnistavan tekoälyn avulla ja haluaisi laajentaa valtuuksiaan.”

https://yle.fi/uutiset/3-11448002

Dystopinen versio kasvojen ja henkilön tunnistuksesta on nähtävillä Tom Cruisen tähdittämässä, melko mainiossa sci-fi elokuvassa Minority Report. Elokuvassa henkilöt tosin tunnistetaan silmänpohjan skannauksen avulla, mutta periaate on sama. Elokuvassa kaupungit ja sen ostoskeskukset, viihdeareenat, puistot jne. ovat täynnä huipputerävää kuvaa taltioivia kameroita ja ne verkostoituneina tunnistavat jokaisen kameran piiriin osuneen henkilön. Poliisilla on tietysti pääsy verkkoon ja sillä on kaiken lisäksi omat työkalunsa niiden tunnistamiseen, jotka eivät näy katukuvassa.

Kuten poliisin tähän asti mediassa julkistamista valvontakameraotoksista on nähtävissä, ihmisten koneellinen tunnistaminen ei ole vielä tätä päivää. Kuvat ovat pääasiallisesti laaduttomia. Tekoälyä on myös halutessaan helppo harhauttaa. Naisilta se onnistuu luontevasti vain meikkiä muuttamalla. Samalla muuttuu ulkonäkö jopa siinä määrin, että jopa ihmisten tunnistamiseen valokuvista kouluttautuneella ihmisellä on vaikeuksia tunnistaa kohdetta. Tekniikka kuitenkin kehittyy samaa tahtia kuin 4K ja 5K tekniikan kamerat ympäristössä lisääntyvät. 4K ja 5K tarkoittavat sitä, miten terävää kuvaa kamera pystyy kuvaamaan, mitä suurempi numero, sen enemmän kuvapikseleitä on tarjolla. 5K tarkkuudesta saadaan jo hyvinkin tarkkoja osasuurennoksia. Loput tiedot löydätte googlaamalla.

Emme ole kaukana siitä hetkestä, kun kauppaliikkeen tekoäly toivottaa Mäkiselle ja muille asiakkaille automaattisesti hyvät huomenet tunnistaessaan tämän sisäänkäynnin kamerakuvasta ja asiakasrekisteristä. Samalla tekoäly muistuttaa Mäkistä ostamaan niitä päivittäis- ja suosikkituotteita, jotka tekoäly kaivoi bonuskortin tiedoista. Kannattaa muistaa myös se, että poliisi saa nämä samat kuvat ja tunnistustiedot poliisilakiperusteisesti jokaiselta yksityiseltä tai julkiselta taholta niitä pyytäessään. Eli mitään verkostoitumista ei sinänsä tarvita.

Nyt valveutunut kansalainen toteaa, mitä mitä se Kosonen horisee. Mitä väliä on sillä, että kamerat seuraavat rehellistä kansalaista, jolla ei ole mitään salattavaa.

No vastaan tähän, että miksi sitten olemme huolissamme Kiinan tai Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja kansalaisvalvonnasta?

Palataan sitten kysymykseen, onko syytä huolestua?

Mehän emme voi tietää tulevaisuudesta emmekä siitä, mitä se tuo tullessaan sen enempää tekniikan kuin politiikan osalta. Minä en ainakaan luottaisi siihen, että EU tai Eurooppa pysyy ikuisen rauhan tyyssijana. Eihän sitä ole edes maailman suurin ja mahtavin demokratia Yhdysvallat.

PS: Ketkä muut ovat kiinnostuneita kasvojen tunnistuksesta? Ainakin ulosottoviranomaiset, verottaja sekä KELA. NE kaikki näkevät, että Mäkisen Arska onkin töissä raksalla, eikä makaa kotona työttömänä.

kosonenjuhapekka

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu