Julkisuuslain kiireellinen ”harjaaminen” enemmän kuin tarpeen.

Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Mikko Gustafsson kirjoittaa, että julkisuuslakia ollaan uudistamassa, mutta se ei ratkaise viranomaisten haluttomuutta lukea lain sisältöä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007884595.html

Selvyyden vuoksi mainittakoon, että ns. julkisuuslaki on viralliselta nimeltään laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Lain henki on se, että kaikki viranomaisen luomat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, eli kuka tahansa kansalainen voi niistä pyytää itselleen lukukappaleen ja julkaista niitä. Näin on oltava, jotta viranomaisen toimintaa voidaan valvoa.

Julkisuuslain ensimmäinen pykälä kuuluukin: ”Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.”

Käytännössä aivan kaikki ei tietenkään voi olla julkista. Kansalaisille ei voi tiedottaa, että Suomen ilmapuolustuksessa on ison lentokoneen mentävä aukko tai että Kylmäkosken vankilasta voi kävellä sisään tai ulos aivan vapaasti, sellainen on syytäkin pitää salassa. Kansalaisille pitää tiedottaa, että pääministeri on sairaana, mutta kansalaisten ei tarvitse tietää, että kyseessä on aamupahoinvointi.

Julkisuuslain 24§ pitää sisällään kaikkea muuta kuin tyhjentävän luettelon asioista, jotka viranomaisen tulee salata asiakirjoista. Osa 24§ kohdista on niin laveasti kirjoitettuja, että niiden perusteella voi salata aivan kaiken ja vieläpä laillisesti, jos vain viranomaisen mielikuvitus riittää. Kaiken kukkuraksi salaamista edellyttävän asian salaamatta jättäminen vahingossakin on virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistavaa. Tämä on johtanut tilanteeseen, jota itse asiassa edes lainsäätäjä ei tarkoittanut. Viranomainen omaa selustaansa varjellakseen salaa osittain jopa ”musta tuntuu” periaatteella ja varmuuden vuoksi paljon sellaista, jota lain mukaan ei tarvitsisi salata.

Salataan liikaa osittain siksi, että lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24§ on liian tulkinnanvarainen.

Jos pohditaan asiaa viranomaisen laatimaa pöytäkirjaa viranomaisen näkökulmasta, niin esim. julkisuuslain 24§:n kohta 25 on laajalti käytetty esim. väkivaltarikosten tutkinnan yhteydessä.

25) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja sosiaalihuollon asiakkaasta tai työhallinnon henkilöasiakkaasta sekä tämän saamasta etuudesta tai tukitoimesta taikka sosiaalihuollon palvelusta tai työhallinnon henkilöasiakkaan palvelusta taikka tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta taikka tietoja henkilön seksuaalisesta käyttäytymisestä ja suuntautumisesta.

Vahvennetussa tekstinkohdassa mainitaan salaamisen perusteena henkilön terveydentila, ei mitään muuta.

TEPA-termipankki selittää terveydentila sanan seuraavasti: henkilön terveyteen tai sairauksiin liittyvien asioiden kokonaisuus.

Aika laveaa, eikö?

Näin ollen viranomainen salaa pöytäkirjasta esim. sen, että henkilöllä oli nuha tai että hän valitti isovarpaan kipua. Lainsäätäjä ei tarkoittanut näin pitkälle menevää salaamista, mutta siihen on päädytty. Ei lainsäätäjä varmaankaan tarkoittanut sitäkään, että rikollisen jäsenyys moottoripyöräjengissä tai mafiassa on yleisöltä salassa pidettävää, mutta oikeuden mielestä sekin on salassa pidettävää, vaikka julkisuuslaissa näin ei luekaan. Mutta siellä puhutaan arkaluonteisesta tiedosta.

Arkaluonteisista tiedoista on tehty oikein koulutusmateriaalia:

https://digipedaohjeet.hamk.fi/ohje/mita-ovat-henkilotiedot-ja-erityiset-arkaluonteiset-henkilotiedot/

Kun julkisuuslain 26 kohdassa lukee, että ”asiakirjat, jotka sisältävät tietoja rikoksesta epäillyn, asianomistajan tai muun rikosasiaan liittyvän henkilön yksityiselämään liittyvistä arkaluonteisista seikoista samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi rikoksen uhrin oikeuksia tai hänen muistoaan tai läheisiään, jollei tiedon antaminen ole tarpeen viranomaisen tehtävän suorittamiseksi,” niin herkkähipiäiset ammatti- ja taparikolliset kärsivät suunnattomasti, jos heidät julkisesti leimataan ammatti- ja taparikollisiksi.

Julkisuuslaki on eräänlainen suomalainen poikkeus kansainväliseen oikeuskäytäntöön verrattuna. Suuressa osassa maailmaa ja Eurooppaa ei ole mitään julkisuuslakiin verrattavaa lainsäädäntöä. Toimittajien parjaama poliisin julkisuuskäsikirja tehtiin viranomaisille oppaaksi ja auttamaan luovimaan karikkoisen julkisuuslain synkissä vesissä.

Ymmärrän toimittajaa siltä osin, että hän haluaisi uutiseensa mahdollisimman paljon lähdemateriaalia, mutta toimittajan pitäisi myös ymmärtää viranomaista, joka joutuu lukemaan asiakirjojaan suurennuslasin kanssa etsiessään sieltä mahdollisesti salassa pidettäviä asioita ja käyttää valtavan määrän työtunteja pelkästään tähän tehtävään, joka itsessään vaatisi melkoisen oppituntimäärän.

0
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu