Kehuttu Israelin armeija (IDF) sortuu sekin amatöörimäisyyteen
Iltalehti kirjoittaa: Iran valmistautuu iskemään Israeliin ballistisella ohjuksella ja videoleikkeen alla Israelin tankkien kerääntyvän Pohjois-Israelissa Libanonin rajalle.
Vaikka uskomattomalta kuulostaakin, IDF kasaa tankkeja suuriin rykelmiin, mikä kertoo joko valtavasta ylimielisyydestä tai sitten vastavuoroisesti amatöörien puuhastelulta.
Tämä tieto on tarkastettavissa artikkeliin liitetyltä videolta, jossa Merkavat on ajettu kylki kylkeen kiinni odottamaan marssikäskyä.
Muistan, kuinka venäläisille naureskeltiin, kun he ryhmittyivät vastaavasti ja joutuivat Ukrainan tykistön vaikutuksen alle.
Samalla tavalla kävisi hehkutetun IDF:n panssareille, mikäli hizbollahilla olisi soveltuvaa aseistusta käytettävissään.
Israelin taistelutapa perustuu USA:n oppeihin. Maahyökkäystä tuetaan valtavin ilmavoimien iskuin ja vasta ankarien pommitusten jälkeen edetään. Pommittaminen on helppoa, koska vastapuolella ei ole käytännössä lainkaan ilmatorjuntaa.
Ongelmat alkavat vasta, kun maavoimat lähtevät liikkeelle. Silloin jokainen tienvarren romuläjä on potentiaalinen miinoite ja jokainen kulkija uhka IDF:n sotilaille.
Miksi arabien tai Venäjän pitää voittaa?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä. Miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Eipä kyllä aukea, miten tämä kysymys liittyy mitenkään kirjoituksen aiheeseen. Ei ihan vielä päästy persuihin tai natseihin, mutta varmaan seuraava kommentti on sitten sitä tasoa.
Ilmoita asiaton viesti
No vähän viittaan siihen, että blogistin mielestä USA on sisällissodan partaalla, Israel miehittää lukuisia naapureitaan, Venäjä valloittaa Ukrainan tuota pikaa jne…. Viittaan avaajan nollauskottavuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
”… Merkavat on ajettu kylki kylkeen… ”
– Jostain uutisvideosta osui silmiini juuri tuo juttu. Ei tarvitse olla kuin lusmu reservin kersantti Suomen armeijasta kymmenien vuosien takaa, kun tajuaa ryhmityksen turvattomuuden.
”… mikäli hizbollahilla olisi soveltuvaa aseistusta…”
– Ilmeisesti Israelin puolella tiedetään varmasti, että kaveri ei kykene iskemään panssarivaunuihin, jotka ovat kuin Corollat marketin parkkiruuduissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kosonen unohtaa, että Israelilla on ydinaseet
Ilmoita asiaton viesti
Iran pyrkii parhaillaan tuhoamaan Israelin.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Ylellä ole muita Lähi-idän politiikkaa tuntevia kuin Hannu ”sönkkö” Juusola?
Ilmoita asiaton viesti
Tarjolla olisi mutta Juusola toteuttaa haluttua agendaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sota kommentaattori Kosonen kommentoi jotain random youtube videota. Aika kiihottavaa eiköstä vain :-/•
Ilmoita asiaton viesti
Ei se Kososen kommentoima video voi olla ihan random, koska se näytettiin Suomen luotetuimmalla media-alustalla eli YLE:ssä. Pointtihan oli, että se näytti erittäin amatöörimäiseltä. Selitys voi todellakin olla, että Israelin armeija tietää, että vihollisella ei ole keinoja ensinnäkään havaita tätä tilannetta ja toiseksi reagoida siihen heidän aseillaan. Mutta näistä huolimatta, se on amatöörimäistä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tässä ei ole mitään amatöörimaista. IDF on valmistellut maaoperaatiota jo lähes vuoden ja kouluttanut joukkojaan Libanonin erittisolosuhteisiin sekä varmistanut eri aselajien koordinoinnin itse operaatioon. Viime vuonna olin kahteen otteeseen armeijan pohjoisissa tukikohdissa enkä epäile hetkeäkään heidän kykyään suoriutua tehtävistään. Iran ja heidän tukemansa huthit Jemenistä tai varjoarmeija Irakista ja Syyriasta voivat lähettää ballistisia ohjuksia Israeliin ja ne on torjuttavissa David Sling (se Suomeen ostettu) tai Arowe 2 ja 3 ohjuksilla. Maaoperaation riskeinä ovat Hizbollahin toiminta siviiliväestön keskellä sekäpari sadan kiloometrin tunneliverkosto jolloin tapioita voi tulla tätä kautta enemmän kuin ballistisista ohjuksista.
Ilmoita asiaton viesti