Koronapassin käyttö laajenee

Koronapassi on tullut jäädäkseen, näin se on nähtävä. Perustuslaki poljetaan siinä sivussa suohon.

Kenellä käytännössä on oikeus koronapassiin?

Kahden rokotteen sarja ei voi sellaisen hallussapitoon oikeuttaa, koska ensimmäisen ja toisen piikin teho on lähellä nollaa jo puolen vuoden kuluttua toisen annoksen rokotuksesta. Käytännössä passi voitaisiin myöntää vasta kolmannen piikin saaneille, jos pelataan rehellisesti ja avoimin kortein. Muutenhan koko koronapassi on silkkaa sumutusta ja muodostaa olemassa olollaan vakavan terveysriskin.  Yhden piikin saaneet eivät myöskään sellaista saa moneen kuukauteen, koska he tarvitsevat uuden täyden rokotussarjan.

Jotta nyt rokottamaton voisi saada koronapassin, hänen olisi odotettava useampi kuukausi saadakseen toisen piikin ja kolmannen sitten pari kuukautta toisen jälkeen. Kolmen piikin saaneita on Suomessa reilut 8% väestöstä, joten koronapassia vaativat yritykset saavat varautua melkoiseen asiakaskatoon. En minä ainakaan uskaltaisi mennä mihinkään yleisötapahtumaan, johon lasketaan ihmisiä, joiden rokotus on menettänyt tehonsa ja pahimmillaan jo aikaa sitten. Koronapassihan ei ketään pelasta. Se on vain koodinpätkä tai paperi, jolla ei ole minkäänlaista vaikutusta itse virukseen ja sen leviämiseen.

Brittiläisissä ammattisarjoissa pelaavat jalkapalloilijat eivät uskalla rokotteita ottaa, koska lääketiede ei ole kyennyt selvittämään, miksi nimenomaisesti jalkapalloilijoita kaatuu kentille ennätysmääriä. Pelätään syy-yhteyttä. Ilman passeja pelaajat eivät pääse kentille ja otteluita perutaan.  Sarjat kituvat parhaana sesonkiaikana.

RAP-artistin biisissä jo lauletaan, että mikä oikein on koronapassin tarkoitus, jos se ei ole viruksen karkotus.

Tämä on hyvä kysymys taudin levitessä sekä rokotettujen että rokottamattomien keskuudessa.

+1
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu