Kun oikeus tehdä etätyötä aikanaan loppuu

Kaikki loppuu aikanaan. Näin tapahtuu eittämättä myös koronalle, jonka kanssa olemme saaneet elää kevään 2020 alusta saakka. Paljon on odotuksia ladattu uusille rokotteille, mutta toistaiseksi odotukset ovat pelkkiä toiveita rokotteen toimivuudesta ja tehosta.

Yhtä kaikki jossain vaiheessa elämä normalisoituu vai normalisoituuko?

Monilla työntekijöillä on ollut runsaasti aikaa harjoitella tekemään etätyötä, jossa työn voi rytmittää, kuin yrittäjä konsanaan, omien aikataulujen ja voimavarojen puitteissa. Ei ole tarvinnut leimailla kellokorttia klo 08.00, vaan läppärin on voinut avata rauhassa aamukahvin parissa ja lukaista nettiuutiset siinä samalla. Ei ole tarvinnut lähteä tuhansien muiden tavoin aamuruuhkaan paahtamaan kohti työpaikkaa eikä kohtaamaan samaa ankeutta iltapäiväruuhkassa. Mieli ja sydän ovat virkistyneet, jos nyt työteho ei kuitenkaan ole lisääntynyt samassa suhteessa, kun työaikaa on voinut käyttää myös kaupoissa pyörimiseen ja kotitöiden tekemiseen. Monissa ostoskeskuksissa onkin ollut vilkasta jo aamupäivisin.

Entäs sitten, kun korona julistetaan kuolleeksi ja kuopatuksi?

Onko enää paluuta vanhaan?

Palaavatko pääväylien aamu- ja iltapäivien jättiruuhkat ennalleen. Onko jälleen katseltava ns. työkavereiden tympeitä naamoja tunkkaisessa avokonttorissa vain siksi, että työnantaja niin määrää? Työnantajalla on direktio-oikeus, joten juridisesti asiassa ei ole mitään epäselvää. Kysymys onkin filosofiasta ja psykologiasta sekä siitä, missä valossa työnantajat näkevät tulevaisuuden.

Onko tulevaisuudessa etätyötä vai ei?

Ja miten suhtautuvat asiaan ne, jotka eivät ole tehneet koronakriisin aikana päivääkään etätyötä eivätkä työnsä luonteen johdosta tule tekemään sitä jatkossakaan?

Miten heidät huomioidaan?

kosonenjuhapekka

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu