Li Anderssonin äänivyöry saattoi olla karhunpalvelus koko vasemmistolle

Li Andersson on käytännössä kannatellut vasemmistoliittoa koko sen ajan, mitä on ollut puolueen puheenjohtajana. Ilman Anderssonin näkyvää panosta puolue olisi kuihtunut yhtä näkymättömiin, kuin mitä sen muut edustajat julkisuudessa ovat.

Kuka osaa nimetä äkkisiltään jonkun muun vasemmistoliittolaisen?

Li Andersson sai EU vaaleissa huikeasti enemmän ääniä puolueen ulkopuolelta kuin mitä itse puolueessa on jäseniä. Vasemmistoliitossa lienee hieman toistakymmentä tuhatta puolueen virallista jäsentä.

Joko Li Andersson nauttii suosiota yli puoluerajojen, tai sitten hänestä haluttiin yksinkertaisesti päästä eroon.

Paras laillinen tapa hiljentää poliitikko on äänestää hänet Brysseliin. MEPin virka-aikana häntä ei juurikaan näy tai kuulu Suomessa, eikä ketään kiinnosta, mitä MEP tekee Brysselissä. Joka tapauksessa Anderssonin ääni häviää Euroopan parlamentin käytäville ja vaimenee Suomen sisäisessä politiikassa.

Veikkaan, että vasemmistoliitolle tulee vielä Anderssonia ikävä, koska sillä ei ole asettaa ketään korvaamaan Anderssonin suuriksi kasvaneita saappaita.

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu