Mikä tekee merillä rahteineen jo tuhansia kilometrejä seilanneesta laivasta yhtäkkiä vaarallisen

Myrsky vesilasissa oli valmis,  kun media ryhtyi uutisoimaan Ruby nimellä seilaavasta laivasta, jonka lastina on ammoniumnitraattia, eli lannoitetta. Mikäli lasti on laimennettua, eli lannoitteen typpipitoisuutta laskettu, se ole edes vaarallista.

Sekoittuessaan palavien ja orgaanisten aineiden kanssa ammoniumnitraatti muodostaa seoksen, joka voi räjähtää kuumuuden tai iskun vaikutuksesta. Media on ilmeisen varma siitä, että laivan miehistö koostuu itsemurhakandidaateista, eikä herkkää lastia ole suojattu millään tavalla. Näin ainakin voisi kuvitella siitä hysterian lietsonnasta, joka ilmenee jo uutisotsikoissa. Laivalla ilmeisesti tupakoidaan täysin avoimesti, käsitellään avotulta ja vedellään rälläkällä niin että kipunat lentävät.

Ymmärrän, että lehtimiestenkin täytyy elää, mutta uutisissa ei ole ollut moraalia enää aikoihin.

Jokainen maajussi ja osa kaupunkilaisista tietää, että ammoniumnitraatti varastoidaan säkitettynä. Se varastoidaan siten, ettei siihen pääse sekoittumaan aineita, jotka lisäävät sen taipumusta räjähdysmäiseen hajoamiseen. Tällaisia aineita ovat muun
muassa syövyttävät aineet kuten hapot ja emäkset, esimerkiksi AIV-liuoksen kemikaalit, sementti, palavat nesteet ja polttoaineet, öljyt, rasvat ja vahat ja jopa heinä ja olki, paperi ja hienojakoinen puuaines, minkä takia lannoiteta ei saa varastoida puisten kuljetuslavojen päällä, sekä  kaasupullot, kasvinsuojeluaineet ja rehut.

Ei ammoniumnitraatin kanssa tietenkään ole leikkiminen. Se on kovaa tavaraa, kun tökkää typestä rikkaan nitraattisäkin kylkeen sähkönallin. Pientä osviittaa saa varoetäisyystaulukosta:

1 000-5 000kg 100m
5 000-10 000kg 150m
10 000-15 000kg 200m
15 000-30 000kg 250m
30 0000-50 000kg 300m  50 000kg on 50 tonnia

Rubyssa on lastattuna 20 000 tonnia ammoniumnitraattia. Sillä määrällä Juutinrauman sillan alapuolella kyseinen lasti rikasta ammoniumnitraattia räjäytettynä voitaisiin kysyä, että mikä Iso-Beltin silta? Varoetäisyys on jo kilometrien luokkaa. Vertailun vuoksi, Hiroshiman uraani-235:stä rakennetun atomipomminpommin teho oli noin 15 kilotonnia eli 15 000 tonnia tnt:tä.

Jotta asiayhteyteen saadaan kytkettyä Venäjä, niin sen tarkoitus oli varmaankin hävittää Göteborg ajamalla laiva vauhdilla satamaan.

Palontorjunta 1/1963 ja 3/1963 typpiräjähdys Oulun Laanilassa (pelastustieto.fi)

 

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu