Miksi diesel ei tule koskaan kuolemaan pois sähköhypetyksestä huolimatta?

Kysymys on yksinomaan huoltovarmuudesta.

Sähkö on ehtyvä luonnonvara, varsinkin kriisitilanteissa. Sodan uhan ollessa yllä esim. ydinvoimalat ajetaan alas puhtaasti turvallisuussyistä. Näin voi käydä myös muista syistä, esim. polttoaineen loppuessa. Sähköä jauhavat tällöin käytännössä enää vesi- ja hiilivoimalat, jos jälkimmäisiä tulevaisuudessa enää onkaan.

Diesel toimii käytännössä millä tahansa öljymäisellä aineella, joka vain palaa. Varsinkin vanhempiin diesel-moottoreihin, joissa ei käytetä korkeapainetekniikkaa polttoaineen ruiskutuksessa polttoaineeksi käy rypsi-, rapsi- tai vaikka oliiviöljy. Vanhat dieselit käyvät vanhalla moottoriöljyllä ja todistetusti jopa paistorasvalla, kunhan siitä suodattaa nakit ja ranskalaiset pois.
Autoon ei tarvitse tehdä mitään muita muutoksia kuin poistaa polttoaineen suodatin. Hienommilla jäteöljyillä voi ajaa jopa satoja kilometrejä moottorin siitä isommalti kärsimättä.

Puolustusvoimat eivät varmuudella luovu ensimmäisten joukossa diesel-kalustostaan, koska joukkojen on liikuttava, vaikka sähkö Suomesta loppuisi ja sehän loppuu, jos vihulainen näin päättää.
Käytännössä kaikki raskas liikenne liikkuu dieselillä junia lukuun ottamatta. Suomesta löytynee silti muutama radan pätkä, joissa ei ole sähköjohtimia, joten VR:llä on myös diesel-kalustoa. Sitä tarvitaan myös varuille, jos sähköverkko pettää.

kosonenjuhapekka

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu