Miksi Suomeen ei tule ydinaseita ja miksi USA:n armeijalle ei tule antaa syytesuojaa Suomessa
Ydinaseista, niiden valmistamisesta, maahantuonnista ja käyttämisestä säädetään kahdessakin eri laissa. Joku saattaa tietää vielä muitakin lakeja, joissa asiasta säädetään.
Säädökset löytyvät ydinenergialain (990/87) 4§:sta, Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.
sekä
Rikoslain 34 luvun 6§:ssa, Joka tuo Suomeen taikka hankkii, valmistaa, kuljettaa, toimittaa, pitää hallussaan, kehittää tai räjäyttää ydinräjähteen tai harjoittaa tutkimustoimintaa sen valmistamista varten, on tuomittava ydinräjähderikoksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Nykyisessä lainsäädännössä ei ole minkäänlaisia poikkeuksia ydinräjähteiden osalta. Ne ovat kiellettyjä. PISTE! Kaikilta. PISTE!
Rikos katsotaan rangaistuksensa perusteella jo itsessään törkeäksi, koska siitä voidaan tuomita enintään 10v. vankeutta. Saman rangaistuksen voi saada mm. törkeästä ryöstöstä.
Säädökset nykymuotoisina estävät NATO-joukkoja tai ketään muutakaan tuomasta ydinaseitaan laillisesti Suomen maaperälle sekä Suomen puolustusvoimia käytännössä edes suunnittelemasta ydinaseiden hankkimista.
Haetaanko tulossa olevalla DCA-sopimuksella kiertotietä maahan tuotaville ydinaseille, jos ne ovat USA:n joukkojen hallinnassa vain USA:n joukoille tarkoitetussa tukikohdassa Suomen maaperällä?
Tätähän käytännössä DCA-sopimuksen sisältämä syytesuoja tarkoittaisi. USA pitää kiinni siitä, että kukaan muu kuin Yhdysvallat ei voi tuomita USA:n armeijan sotilaita, muutoin kuin USA:n erillisellä suostumuksella.
Käytännössä laajat oikeudet vieraan vallan armeijalle takaavan sopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaisi sitä, ettei Suomen viranomaisilla olisi mm. tarkastusoikeutta USA:n armeijan varastoihin.
Ruotsi ja Norja ovat tehneet omiin vastaaviin sopimuksiinsa varaumia.
Suomessa sellaisiin ei katsota tarvetta.
Mielestäni syytesuojassa tai DCA-sopinuksessa ei ole kysymys siitä, että se mahdollistaisi amerikkalaisten ydinaseiden tuonnin Suomeen. Ydinaseista Suomen maaperällä päättää yksinomaan Suomi ja eihän muuallakaan ole amerikkalaisia ydinaseita ilman ko. valtion suostumusta ja päätöstä, vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän sitä voisi toivoa ja kuvitella.
Suomen valtio ei voi antaa suostumusta tai tehdä lainvastaista päätöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Suomi voisi rauhantekona ehdottaa ydinaseetonta Pohjois-Eurooppaa. Ei ydinaseita Pohjoismaiden alueella, ei ydinaseita Venäjän luoteisen federaatiopiirin alueella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luoteinen_federaatiopiiri
Ilmoita asiaton viesti
Suomen hallitus ei voi antaa suostumusta, mutta voihan se kieltäytyä vaatimasta kysymystä. ”Don’t ask, don’t tell” on kuulemma joissakin piireissä suosittu filosofia.
Ilmoita asiaton viesti
Ensikertalainen yleensä selviää Suomessa ehdonalaisella tuomiolla, jollei kyse ole tarkoituksellisesta ihmishengen vaatineesta teosta.
Jos ydinaseen tuo Suomeen vaikka 18 vuotias amerikkalainen merijalkaväen sotilas esimiestensä käskystä, niin hän voi selvitä teostaan sakoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko useinkin nähnyt ehdollisia tuomioita rikoksista, joista voidaan tuomita kymmenen vuotta vankeutta? Ehdollinen vankeus voidaan Suomessa määrätä vain, mikäli rikoksesta voi saada enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Enintään kahden vuoden pituinen vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdollisena vähintään yhden ja enintään kolmen vuoden koeajaksi.
Rangaistusasteikko raiskauksessa on yksi vuosi – kuusi vuotta. Suomessa annetaan hyvin usein ehdollinen rangaistus raiskauksesta
Törkeän raiskauksen minimi on vähintään kaksi vuotta vankeutta, enintään kymmenen. Minimi ratkaisee, ei maksimi: eli yli kahden vuoden tuomio pitää määrätä kovana.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, alustuksenkin mukaan ydinräjähderikoksen (rkoslain 34. luvun 6 §) rangaistusasteikko on sama kuin törkeän raiskauksen, joten ehdollinen vankeus ei ole mahdollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Syytesuojasta luopuminen osoittaa kuinka Suomi taas suomettuu ja luopuu alueensa oikeudenkäytöstäkin. No sehän tehtiin jo EUn jäsenenä. Suomi ei ole suvereeni valtio.
Mitä ydinaseisiin tulee niin ne eivät kuulu Suomen maaperälle millään perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kauan, kun EUsta ja NATOsta voi vapaasti erota eduskunnan tai kansanäänestyksen perusteella, niin Suomi on suvereeni valtio.
Ilmoita asiaton viesti
Syytesuojasta luopuminen???
Syyteoikeudesta luovuttiin liittymällä NATOon ja NATO/SOFAan.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ydinaseiden maahantulon laittomus tarjoaa myös suojan ydinaseilta ilman Naton ydinpelotetta. Jos Venäjä toisi ydinaseita maahamme, vaikkapa ohjuksella, voisimme todeta sen olevan kiellettyä ja lähettää poliisin pidättämään tekijän. Ongelma ratkaistu, viesti tosin saattoi sisältää sarkasmia.
Ilmoita asiaton viesti
Asia olisi ratkennut aikoinaan, jos Kekkosen ajama ydinaseeton pohjola olisi paitsi mennyt läpi, laajentunut koskemaan koko Itämerta ja sen rantavaltioita. Tällöin Neuvostoliitto ja sen perillinen Venäjä olisi ollut pakotettu välttelemään ydinaseita.
Ilmoita asiaton viesti
Norja ja Tanska ovat aikoinaan julistaneet, etteivät salli ydinaseita maaperällään rauhan aikana. Norjan SDCA:ssa (SUPPLEMENTARY DEFENSE COOPERATION AGREEMENT, voimaantulo 17.6.2022) lausutaan suoraan näin:
ARTICLE I, Scope and Purpose:
2) All activities under this Agreement shall be conducted with full respect for the sovereignty,
laws, and international legal obligations of Norway, including with regard to the stockpiling of
certain types of weapons on Norwegian territory. Nothing in this Agreement alters Norwegian
policies with regard to the stationing of foreign forces on Norwegian territory, and the
stockpiling or deployment of nuclear weapons on Norwegian territory.”
Tanska neuvottelee parhaillaan DCA-sopimuksesta Yhdysvaltain kanssa.
Viro, Latvia ja Liettua solmivat DCA-sopimukset jo 2017, Slovakia viime vuonna. Unkarin ja Slovakian sopimuksissa on IV artiklassa selkeästi tuotu esille maiden suvereniteetin, lakien ja kansainvälisten sopimusten kunnioitus ja sitovuus.
Norjan SDCA:ssa asia on ilmaistu monisanaisemmin:
”With full respect for the sovereignty, laws, and international legal obligations of Norway,
including with regard to the stockpiling of certain types of weapons on Norwegian territory, and
with consultation and consideration of the views of both Parties, U.S. forces may transport,
preposition, and store defense equipment, supplies, and materiel (”’prepositioned materier’) at
Agreed Facilities and Areas, and at other locations as mutually agreed. U.S. forces shall notify,
in advance, lhe Norwegian Armed Forces regarding the types, quantities, and delivery schedules
of such prepositioned materiel that U.S. forces intend to transport or preposition in the territory
of Norway, as well as regarding U.S. contractors and Norwegian contractors who make such
deliveries.”
Slovakian DCA:n 4 artikla:
”With full respect for the sovereignty and laws ofthe Slovak Republic, U.S. forces may
transport, preposition, and store defense equipment, supplies, and materiel (”prepositioned
materiel”) at Agreed Facilities and Areas, and at other locations as mutually agreed. The Parties
or their Executive Agents shall consult, as necessary, concerning activities under this Article. ”
Jos osapuolten sopimuksissa kerran kunnioitetaan niiden suvereniteettia ja lainsäädäntöä, ei Suomen ole oman lainsäädäntönsä puitteissa edes mahdollista ottaa ydinaseita maahan. Käsittääkseni samankaltaista lainsäädäntöä ei ole Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Norja ja Tanska tekivät varauman ydinaseista jo NATOn perustajajäseninä: ei ydinaseita maahan rauhan aikana.
__________________________________
Criminal Jurisdiction, jota Kosonen kutsuu ”syytesuojaksi”.
Suomi pääsi NATOon tänä vuonna ja hyväksyi myös tällöin NATO/SOFA-sopimuksen, eli ”Agreement
between the Parties to the North Atlantic Treaty regarding the Status of their Forces”.
Mitään uutta DCA ei tuo asiaan, koska NATO/SOFAn artiklassa VII on määrätty samasta asiasta, eli (rikos)lakien soveltamisesta kun muita sopimusmaiden joukkoja on vastaan ottavassa maassa.
https://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_17265.htm
Ei tuolla mitään osavaltiosysteemiä saada luotua eikä tuotua ydinaseita maahan.
Enemmän minua huolestuttaa se, että DCAn 22 artiklan mukaan tulevilla joukoilla on alueellaan oma postitoimisto, jossa saa käyttää amerikkalaisia postimerkkejä! Suomen tunnetusti tehokas postilaitos menettää tuloja valtavan määrän.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdelläkään raiskarilla ei tule olla mahdollisuutta poistua maasta vastaamatta oikeudenkäyntiin.
Nämä ulkomaiset sotilaat eivät ole minkään Geneven sopimuksen alaisia eikä sille tielle tule lähteä, että olisivat siihen verrattavissa.
Ydinaseiden kohdalla poliisin tulee suorittaa aktiivisia ratsioita usan kalustoon. Jos yllätyksiä löytyy niin rikostutkinta ja syytteet.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrätkö lainkaan, mitä kirjoitat?
Ilmoita asiaton viesti
On vaikeata kuvitella mitään sotilaallista etua USA:lle siitä, että se sijoittaisi pysyvästi ydinaseita Suomen valtioalueelle missään oloissa. Jos sitten ydinsota on käynnissä, taistelukärjet toki lentävät mistä ne lentävät.
Mitä tulee tuomiovallan käyttöön Suomessa toimivien Yhdysvaltain tai muiden NATO-joukkojen henkilöstöön, olisi ollut epärealistista kuvitella 30 aiemman NATO:n jäsenmaan hyväksyvän poikkeusmenettelyn NATO/SOFA-sopimuksesta sen 31. jäsenmaalle, Suomelle. Se on vakiintunut osa puolustusliiton jäsenyyden pakettia, ja kelvannut tähän mennessä kaikille – ota tai jätä.
Mistään mielivallasta lain käytössä ei tietenkään ole kyse. Kiitokset Max Jussilalle juridiikan selventämisestä.
Ilmoita asiaton viesti
No, ongelma on se, että blogistit, useat kommentoijat puhumattakaan toimittajista, eivät vaivaudu ottamaan selvää asioista.
Kun NATOon on liitytty, pelkkä 5 artiklan tunteminen ei oikein riitä.
NATOon liittymällä liityttiin useaan muuhunkin sopimukseen peruskirjan lisäksi.
DCA-sopimus ei olennaisilta osin muuta yhtään mitään, se vain on luonteeltaan kahdenkeskinen lisäturva.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkennetaan vielä, tämä kannattaa kaikkien DCA-sopimuksesta koohottavien ja muidenkin lukea. Se on lisäksi suomeksi, joten helpottaa varmasti.
”Nato SOFA
Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä Lontoossa vuonna 1951 tehty sopimus, joka sisältää määräyksiä sopimuspuolten joukoista. Määräykset koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan jakautumista, vahingonkorvausoikeutta ja eräissä tapauksissa siitä luopumista sekä joukkojen erioikeuksia ja vapauksia.
Suomi on jo aiemmin Naton rauhankumppanimaana tosiasiallisesti soveltanut Nato SOFA:a ja Pariisin pöytäkirjaa (ks. kohta 3). Uutena Naton jäsenenä Suomen tulee liittyä kyseisiin sopimuksiin.
Nato SOFAa ja Pariisin pöytäkirjaa koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle talven aikana.
3. Pariisin pöytäkirja
Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta vuonna 1952 Pariisissa tehty pöytäkirja. Pöytäkirjalla Nato SOFA:n määräysten soveltamisala ulotetaan tarvittavin mukautuksin myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön.”
https://um.fi/suomen-nato-jasenyys
Ilmoita asiaton viesti