Miljardiluokan virhe
Ajat muuttuvat, sotilaallinen ajattelutapa ei niinkään.
Vuonna 1927 säädettiin laivastolaki, jonka nojalla hankittiin laivastolle kaksi panssarilaivaa, neljä sukellusvenettä ja neljä moottoritorpedovenettä. Hankinta oli köyhälle valtiolle valtava ja historia osoitti varsinkin panssarilaivat hukkainvestoinniksi. Niiden suurin arvo oli toimia ilmatorjunnan tukilavetteina. Sotatoimien aikana ne piileskelivät saariston kätköissä.
Ulkomaiset konsultit, varsinkin britit, pyrkivät esittämään kevyempiä ja saaristoon paremmin sopivia ratkaisuja. Panssarilaivoihin kuitenkin päädyttiin. ”Hitaat mutta järeästi aseistetut laivat olivat lähinnä liikkuvia rannikkolinnakkeita. Niitä oli tarkoitus käyttää esimerkiksi Ahvenanmaan puolustamiseen. Demilitarisoitua aluetta ei ollut lupa rauhan aikana aseistaa, vaan puolustusjärjestelyt piti toteuttaa liikkuvilla sotavoimilla. Suojakseen panssarilaivat olisivat tarvinneet keveitä saattoaluksia, esimerkiksi hävittäjiä, mutta sellaisiin ei ollut mitenkään varaa.”
Panssarilaiva Ilmarisen tuho koitti 13.9.1941 kun se osallistui 15 aluksen osaston kärjessä saksalaisten pyynnöstä suoritettuun operaatio Nordwindiin. Ilmarisen tuhon jälkeen Väinämöistä varjeltiin erityisen huolellisesti, eikä sitä käytetty enää kuin saariston suojissa.
Nyt puolustusvoimat on tekemässä samaa virhettä, mutta tuplahinnalla.
Asiasta kirjoittaa iltalehti.
Miten ihmeessä USA voi pitää lentotukialuksensa pinnalla? Eikö niitä saa pohjaan muutamalla dronella?
Ilmoita asiaton viesti
Katsopa joskus huviksesi, millainen laivasto-osasto tukee ja suojaa lentotukialusta. Eivät ne yksikseen maailman merillä seilaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä suomalaiset voisivat siis ottaa oppia jenkeistä???
Ilmoita asiaton viesti
Kun kirjoitin esittelyssäni että minulla on joskus (yleensä) niin hulluja ajatuksia että pidän niitä tyhminä omastakin mielestäni, niin siitä huolimatta, ja kun sinulla selvästi on tietoa puolustusvälinetekniikasta, niin esitän tässä yhden hullun idean. Se on ”kaarnalaiva-laivasto”. Tehdään niitä korvetteja suojaamaan sellainen määrä ”kaarnalaivoja” että vihulaisen amissiooni menee niiden upottamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Välttämättä niitä ei tarvitse veistää kaarnasta kun vihulainen käyttää tutkia tms. Voitaisiin kai? tehdä semmoisia digitaalisia ”kaarnalaivoja” , jotka näyttäisivät vihulaiselle ihan oikeilta sotalaivoilta???
Ilmoita asiaton viesti
Mutta himpatti, eihän tästä voi julkisesti puhua!!zzz””!!!
Ilmoita asiaton viesti
Noita tuskin tilataan ihan ummikkona ja ilman mahdollisuudesta päivittää niitä?
Ilmoita asiaton viesti
Ne on tilattu aikana ennen Ukrainan sotaa ja sen sodan opetuksia. Nyt ne ovat osoittautumassa virheinvestoinniksi, joilla ei mahdollisen sodan aikana ole muuta käyttöä, kuin toimia ilmatorjunnan lavetteina saaristoon kätkettyinä, aivan kuten panssarilaivoilla aikanaan.
Nykyaika mahdollistaa suurtenkin laivojen tuhoamisen suhteellisen helposti riippumatta niiden omasuojamekanismeista. Riittää, että yksi autonominen drone, ohjus tai torpedo pääsee suojan läpi tai että laiva ajaa miinoitteeseen. Hypernopeat ohjukset muodostavat varteenotettavan uhkan myös lentotukialuksille, joista pelkästään yhdellä on suojanaan enemmän aluksia, kuin mitä Suomen laivastossa on.
Aseiden piilottaminen ei ole enää sekään niin helppoa kuin ennen, koska dronet voivat kurkistaa, mitä löytyy latojen kätköistä tai pressujen alta. Itämeri ja erityisesti Suomenlahti ovat liian pieniä näin isoille aluksille.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä tahansa aselajin hankkiminen on sitten turhaa, koska Venäjä voi aina tuhota sen.
Minä en tiedä, miksi 100-metrinen monipuolisine itsepuolustuslaitteineen olisi helpompi maali kuin puolet pienempi ja huonommin varustettu.
Ilmoita asiaton viesti
Duoda duoda…
Et sinäkään sitten ole oppinut Ukrainan (meri) sodasta mitään?
Ilmoita asiaton viesti
Ei Ukrainan sota tee Suomen laivastosta turhaa. Tärkein puolustusaseemme merisodassa ovat miinat, ja niiden laskemiseen tarvitaan edelleen kalustoa. Ei väyliä suluteta ilman että käydään paikan päällä eikä sulutusta tehdä Bustereista. Joku Halli, joka nyt toimisi miinanlaskijana, olisi täysin istuva ankka.
Tollanen korvetti tai kaksi Porkkalan tai Hangon edustalla, yhdistettynä muihin aselajeihin ja muiden Natomaiden aluksiin, muodostaa jo sellaisen uhan ettei siitä edes yritetä tulla maihin tai mennä ohi.
Ajatus että Suomenlahti tai Itämeri olisi liian ahdas 120-metriselle 5 metrin syvyydellä operoivalle laivalle on ihan höpönlöpöä, siellä kulkee joka päivä paljon isompia. Ne mahtuvat mainiosti myös saaristomerelle, jos niitä nyt sinne tarvitaan, ja kykenevät operoimaan myös talvisaikaan.
Ei sellaista asetta olekaan, mitä ei voisi tuhota. Siitä huolimatta niitä ostellaan puolustuksen tarpeisiin. Aika ajoi rannikkolinnakkeiden ohi ja nyt se läsnäolo nimenomaan perustuu laivoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Näihin aluksiin tulee takakannelle kenttä helikopterilennokeille. Toisaalta alukset tullaan varustelemaan älykkäillä torpedoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja mitenkä kävi hävittäjien, hinnaltaan 10+ miljardia?
Mitkä ovat Venäjän hyökkäyssodan opit Ukrainassa?
Miten merkittävää roolia hävittäjät siellä esittävät (huomioiden tietenkin ettei U:lla niitä oikeastaan ole).
Ilmasodankäynti harppasi pitkän ”tiikerinloikan” 2022-2024.
Entistä ajankohtaseimpi: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/suomen-f-35-havittajahankinta-10-miljardista-eurosta-vain-16-miljardia-on-sellaista-jolla-voidaan-jotain-venalaista-tuhota/
Ilmoita asiaton viesti