Mitä pahan päivän varalle
Suomalaisia opastetaan nyt varautumaan poikkeustilanteisiin varaamalla käteistä rahaa, elintarvikkeita, kaiken maailman pelastautumispakkauksia sekä pattereita radioon.
En tiedä, mitä poikkeustilanteella lehdistössä tarkoitetaan, mutta kaikista ohjeista ja neuvoista puuttuu aina se, mitä todellisessa poikkeus- tai kriisitilanteessa tarvitaan, eli ampuma-ase.
Kun Yhdysvalloissa ryhdytään valmistautumaan kriisiin, ei siellä osteta ensimmäisenä makaronia ja vessapaperia kaapit täyteen, vaan siellä mennään aseliikkeeseen ja ostetaan sekä itsepuolustusase että metsästykseen käypäinen ampuma-ase.
Suomalaisessa keskustelussa unohdetaan aina entäs sitten vaihtoehto.
Entäs sitten, jos sähköt eivät palaudukaan muutamassa päivässä tai viikossa? Entäs sitten, jos yhteiskuntarauha rikkoontuu ja ryöstelijät pääsevät valloilleen? Entäs sitten, jos yhteiskunta romahtaa ja viranomaisten kyky suojella kansalaisia heikkenee tai lakkaa tyystin?
Suomalaisesta yhteiskunnasta on kehittynyt hoblofoobinen ja sitä myöten aselait ovat äärimmilleen kiristettyjä.
Suomi teki harvinaisen poikkeuksen myöntyväisyyslinjassaan EU:n suuntaan aseiden suhteen siinä, että EU ei onnistunut kieltämään puoliautomaattisia aseita suomalaisilta reserviläisiltä. Syynä oli maanpuolustus.
Muutoin aseiden hankkiminen Suomessa on tehty hankalaksi ja kalliiksi. Tästä huolimatta laittomien aseiden määrä rikollisten käsissä lisääntyy.
En itsekään soisi, että jokaisella kansalaisella olisi vapaa oikeus ostaa millainen tahansa ampuma-ase, mutta sen todella pahan päivän varalle esim. haulikko on erinomainen hankinta ja täydentää mainiosti muuta henkilökohtaista kriisivarastoa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009163112.html
Sakarin kannattaa tutustua haulikkoon asetyyppinä sekä sen monipuolisiin patruunoihin paremmin vaikkapa internetin kautta, ennen kuin ryhtyy kyselemään, mitä sellaisella tekisi.
Hyvä hakusana esim. brenneke.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se on varsin tehokas lähitaisteluase ja sellaisenaan kuolettava. Itselläni näitä on kaksi ja sen lisäksi kolme kivääriä. Joskin on vaikea kuvitella poikkeus tilannetta jossa näitä tarvitaan, varsinkaan kodin puolustukseen – uskoisin että Kosonen tarkoittaa sitä tilannetta että niillä voisi olla käyttöä ravinnon hankkimiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ja lisäksi sellainen ihminen, joka ei koskaan ole metsästänyt, tuskin saa mitään saaliikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Haulikkoa on käytetty sotilasaseena Suomessakin. Jo ”tuhkahaulit” ovat tappavia lähelle, mutta asuntonsa tai itsensä puolustamisessa ei tarvitakaan tappavuutta pitkään matkaan.
Mutta metsästämällä ruuan hankkiminen on todellakin Suomessa mahdotonta joitain poikkeuksia lukuun ottamatta (mm. peurat). Pyyntiin tarvitaan ”pelaavat” koirat ja ilman niitä ja muuta osaamista metsästämiseen kuluu monta kertaa enemmän energiaa kuin saaliista saa.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoisjoukkojen ja sotilaspoliisin käytössä. Esim. Remington 870:stä ovat käyttäneet sekä Ruotsin että Suomen puolustusvoimat.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ketjussa oli kyse haulikon teknisestä sopivuudesta asuntonsa tai itsensä puolustamiseen poikkeusoloissa. Se että haulikon käyttöä ei opeteta varusmiehille tai se mitä erikoisjoukkojen osaaminen sisältää ei sitä kumoa millään tavalla. Eikä tässä keskusteltu myöskään siitä että suomalaisia alettaisiin yleisesti varustaa haulikoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Metsäkauriit ovatkin lisääntyneet ainakin täällä etelärannikolla, toki valkohännät myös.
Metsästäjien on jo rauhan oloissa mahdollista metsästää metsäkauriita alueilla, mihin on metsästysoikeus ja voi laittaa mailleen vaikka ruokintapaikan ja väijykopin, mistä ampua haulikkoetäisyydeltä.
Toki kriisitilanteessa ei kukaan tule kysymään, vaikka sen vähän isomman valkohännänkin ampuisi. Itse en ole metsästäjä, mutta tunnen erään, joka kauriita ampuu tontillaan haulikolla.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan niitä sorsia ym kaupungissa haitaksi asti.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän kalastusvälineet ole tärkeämpi hankinta kuin jokin ampuma-ase.
Ilmoita asiaton viesti
Ero on siinä, että USA:ssa tarvitaan omat aseet, koska kriisiaikana kansalaiset alkavat ampua toisiaan. Suomessa puolestaan valtio jakaa rynnäkkökiväärit ja niillä on tarkoitus ampua yhteistä vihollista.
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin arvaan, että jos aseiden hankinta olisi aivan vapaata, niitä hankkisivat enemmän sellaiset, joilta suojautumiseen niitä aseita tarvittaisiin, kuin sellaiset, jotka niitä tarvitsisivat suojakseen. Suuri osa siitä suojaa tarvitsevasta väestöstä on myös käytännössä kyvyttömiä käyttämään asetta.
Enpä ylipäätään äkkiseltään muista historiasta yhtään sota- tai muuta tilannetta, jossa yhteiskunta olisi mennyt täysin WROL-tilaan kaikki kaikkia vastaan. No toki jotain globaalia ydinsotatilannetta ei ole koskaan ollut.
Ilmoita asiaton viesti