Montako turhaa soittoa hätäkeskuksiin tämäkin uutinen on aiheuttanut
Iltalehti otsikoi, soita poliisille, jos näet tälläisen urheiluauton.
Chevrolet Corvette on yksi Suomen yleisimmistä urheiluautoista varsinkin näin kesäaikaan. Sitä on valmistettu vuodesta 1953 (C1) aina nykypäiviin saakka ja nyt ollaan jo mallissa C8. Chevrolet Corvettea valmistetaan edelleen, eikä tuotantoa olla lopettamassa. Punaisinakin (Little red Corvette) niitä lienee Suomessa satamäärin. Ruotsissa niiden määrä on jo kymmenkertainen. Oliko auto edes Suomen kilvissä? Valtaosa liikenteessä liikkuvista pösilöistä ei erota Suomen ja Ruotsin kilpiä toisistaan, eivät edes kaikki poliisit.
Minäkin olen nähnyt tänään ainakin viisi Corvettea, joista kaksi oli punaisia. En soittanut hätäkeskukseen, vaikka Corvettella ehtii Kemijärveltä Helsinkiin aavistuksen Datsunia nopeammin.
Milloin lehdet oppivat sen, että kun poliisi pyytää tunnistamaan, tunnistuspyyntöä on turha julkaista, ellei poliisi anna järkeviä tuntomerkkejä.
Arvioisin, että 50% suomalaisista ei edes tiedä, miltä Corvette näyttää, varsinkin kun sen ulkomuoto on muuttunut jokaisen mallisarjan myötä.
Tilanne on sama kuin vaikkapa pahoinpitelytapauksissa, joissa poliisi etsii lehtien avulla tekijää. Tekijä oli keskimittainen, miespuolinen ja hänellä oli musta takki.
Uutisoikaa rikos uutisena, mutta tuonkaltaisilla tuntomerkeillä ei tee mitään.
Ymmärrän kyllä, että poliisi kokeilee kepillä jäätä ja suorittaa hakuammuntaa, jos joku olisi sattunut näkemään kyseisen ajoneuvon rekisterilaatat. Yrittäkääpä itse muistaa edes moottoritiellä ohittavan auton merkki, malli ja kilvet. Puoltakaan nykyautoista ei enää tunnista niiden samankaltaisuudesta johtuen. Erotatko Toyota Yariksen Mazda kakkosesta? En minäkään.
Ikävän uutisesta tekee jokaiselle punaisen Corvetten omistajalle se, että heistä kaikista tehdään samalla asiassa epäiltyjä. Ainakin kaikista niistä, jotka asuvat sadan kilometrin säteellä tekopaikasta.
Toyotan ja Mazdan erottaa kyllä merkistä. Tesla on myös helposti tunnistettava siitä T-kirjaimesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on sama kuin vaikkapa pahoinpitelytapauksissa, joissa poliisi etsii lehtien avulla tekijää. Tekijä oli keskimittainen, miespuolinen ja hänellä oli musta takki
_____________________________________________________________
Muinoin kuulema epäilyttävä esine oli ostettu ”Helsingin rautatieasemalla , pitkältä ristiveriseltä mieheltä joka kulki perperi päällään ja reppu selässä”.
Poliisin mukaan tälle ukolle oli luvassa todella rankat tuomiot mutta vapaana taitaa vaan kulkea edelleen. Vai ajaisiko jo Corvetella?
Ilmoita asiaton viesti
Joskus 60-luvulla poliisi tiedotti valtakunnallisissa uutisissa, että punapartaista seksuaalirikollista etsitään Tuusulassa. Enollani oli punainen parta ja hän asui Tuusulassa. Eräänä päivänä hänen ajaessaan autolla kotiaan kohti poliisi pysäytti hänet maantien varteen ja yritti pakottaa hänet mukaan kuulusteluun. No, enoni kertoi, että hän asuu kahdensadan metrin päässä ja talolla on hänen perhettään ja myös iäkäs äitinsä, joka asui yläkerrassa, joten poliisi voisi ensin tulla sinne mukaan. Pitkin hampain poliisi suostui tähän.
Kun hänen autonsa saapui pihaan poliisiauton saattamana talon portaiden yläpäässä oli hänen äitinsä eli oma mummoni. Kun autot pysähtyivät ja porukka astui autoista ulos, poliisi oli huutanut dramaattisella äänellä: ”Tunnetteko te tätä miestä?” Huumorintajuinen karjalaismummoni naureskeli hersyvästi ja sanoi: ”En tunne, en ole konsanaan nähnytkään.” Poliisi meni vakavaksi, mutta tuokion kuluttua enoni vaimo ja kaksi poikaa tulivat myös ulos talosta ja selvittivät tilanteen asiallisesti. Poliisit lähtivät noloina ajamaan pois.
Ilmoita asiaton viesti
Isäntä maalla istui vaimonsa kanssa ulkosaunan lauteilla.
Ovi rävähti auki ja poliisit kurkistivat sisään ”oletteko ….. …….”?
Vastasi ”en ole, se asuu naapuritalossa”
Ilmoita asiaton viesti
Ja paskaakos se Kososelle kuuluu, kuinka monta soittoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja Perä-Posiolla niitä Corvetteja lienee rajallinen määrä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentti poistettu
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaanpa, ettei yhtään soittoa hätäkeskukseen, jonka numero ei taida olla 0295 466 040.
Ilmoita asiaton viesti