Olisiko sotia, jos kansa saisi päättää

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö NATO:on liittymisestä järjestää kansanäänestys. Samaan aikaan kiistellään siitä, aiheuttaisiko liittyminen välittömän sodan uhan.

Filosofisessa mielessä kysymys on mielenkiintoinen, koska jos sota syttyy, sotimisen hoitavat joka tapauksessa kansalaiset, harvemmin sodasta tai sen taustasyistä päättäneet henkilöt.

Talvisodassa oli rintamalla jokunen iältään nuorempi kansanedustaja. He katsoivat velvollisuudekseen osallistua maanpuolustukseen myös konkreettisesti, vaikkei heillä siihen velvollisuutta ollutkaan. Silloisten kansanedustajien enemmistön puolustukseksi luettakoon kuitenkin, että vielä vajaat sata vuotta sitten kukaan ei olisi vakavissaan äänestänyt eduskuntaan paljolti alle 40-vuotiaita kansalaisia, jotka ovat ikänsä puolesta puolustusvoimien miehistön ja reservin runkoa. Eli silloiset edustajat olivat iältään jo varttuneempia, eivätkä siten täysin kenttäkelpoisia.

Viikingit päättivät aikoinaan sotaretkistä demokraattisesti, eli Jaarlin oli kysyttävä alaistensa mielipidettä suunnitelmiensa tueksi. Yleensä retkille lähdettiin, koska sotimisella haettiin muutakin kuin alueellista turvallisuutta. Voitokas sotaretki vaurastutti jokaista mukana ollutta.

Ammattisotilailla ei ole vaihtoehtoja. He ovat sitoutuneet työnantajan toiveisiin eikä heidän tehtävänsä ole kyseenalaistaa saamiaan määräyksiä.

Kun jonkin maan alueellista koskemattomuutta loukataan aseellisesti, on päivänselvää, että kansa on pääosiltaan oman hallituksensa takana, eikä kansalaisia tarvitse patistaa kotiensa puolustamiseen. Riittää, kun annetaan torrakko kouraan ja perussuunta rintamalle.

Miten sitten hyökkääminen myydään kansalle? Hyökkäyksen problematiikka onkin juuri siinä, että hyökkääjien motivoiminen on paljon hankalampaa kuin puolustajien motivointi. Tämä näkyy myös Ukrainan kriisissä, jossa Venäjän armeijan intoa sotia ja motivaatio hyökätä ei vaikuttaisi olevan parasta A-luokkaa.

Suomen armeijan kesähyökkäys 1941 ”myytiin” kansalle talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin ottamisella.

Tarton rauhan rajojen ylittäminen olikin sitten jo ”rosvoretki,” eikä saanut enää sotilaiden täysimääristä tukea.

Ulkoisinkin, että jos naapurimaahan hyökkäämisestä järjestettäisiin kansanäänestyksiä, niin sotia ei paljoltikaan olisi.

Ellei sotaa sitten myydä samalla periaatteella kuin viikingeille, eli sen minkä voitat, saat pitää.

Tämäkään teoria ei oikein voi pitää paikkaansa, koska esim. Suomessa olisi ollut paljon enemmän varastettavaa kuin rutiköyhässä Ukrainassa.

+4
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu