Opittiinko vajaat sata vuotta sitten mitään?

Suomen armeija tilasi 30-luvulla kaksi taistelulaivaa, Ilmarisen ja Väinämöisen, jotka söivät silloisesta puolustusbudjetista ja erityisesti armeijalle varatuista käyttömenoista valtaosan. Laivojen tarkoitus oli ylevä, kuten HX-hävittäjähankkeenkin on, eli osaltaan varmistaa Suomen sotilaallinen koskemattomuus.

Kukaan ei laivoja hankittaessa pohtinut sitä, että armeija joutuu säästämään laivojen hinnan tulevina vuosina muista kulueristään. Näin ollen hankkimatta jäi lentokoneita, tykistöä, tykistön kranaatteja, jalkaväen perusaseistusta, miinoja eikä edes taistelijan perusvarustusta löytynyt kaikille reserviläisille, kun niitä 1939 marraskuussa tarvittiin.

Munat siis sijoitettiin suurelta osin yhteen koriin.

Nyt armon vuonna 2021 tehdään päätöstä uusien hävittäjien hankinnasta. Hankinnan yksi merkittävimmistä riskeistä on siinä, kuinka se tulee leikkaamaan puolustusvoimien hankintabudjettia tulevina vuosina ja kymmeninä? Jo nyt eduskunnan puolustusvaliokuntaa on johdettu harhaan valehtelemalla mm. F-35 hävittäjän käyttökustannukset huomattavasti halvemmiksi Suomessa, kuin mitä ne ovat mm. Norjassa, jossa F-35 hävittäjillä jo lennetään. Siellä myös tiedetään, mitä F-35:lla lentäminen maksaa. Norjan upporikkaalla valtiolla ei ole tarvis piilotella F-35 hävittäjän valtavia käyttökustannuksia, jotka ylittävät tuplasti entisten F-16 koneiden kulut.

Hävittäjiä on ostettava, se on päivänselvää. Vain harva ajelee 30-vuotta vanhalla autollakaan. Kannattaako niistä kuitenkaan maksaa itseään kipeäksi. Sehän olisi kuin virolainen mentaliteetti, jossa ostetaan hieno puku ja BMW ja kulut maksetaan syöttämällä perheelle kaurapuuroa.

Sitä paitis, eihän F-35 edes pysy ilmassa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008413177.html

+4
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu