Propagandaa vaiko normaalia teknistä kehitystä
Iran on ilmoittanut saavuttaneensa läpimurron ilmavalvontatutkiensa teknisessä kehityksessä. Se ilmoitti pystyvänsä havaitsemaan tutkillaan myös heikosti tutkissa näkyvät häivekoneet kuten mm. Suomen ilmavoimien hankkimat F-35 hävittäjät. Samaan hengenvetoon Iran tiedotti pystyvänsä yksilöimään jokaisen tutkasignaalia lähettävän koneen ja myös häiritsemään sellaisen elektroniikkaa sillä tasolla, että koneet joutuvat palaamaan takaisin kotikentilleen kykenemättä suoriutumaan operaatioista Iranin ilmatilassa tai sen välittömässä läheisyydessä.
Kyseessä voi olla puhtaasti propaganda, mutta on otettava huomioon myös se, että propellipäitä riittää muuallakin kuin Yhdysvalloissa ja näin ollen Iranin puolustusministeriön ilmoitus voi olla myös täysin relevantti. Ilmeisesti USA:n salaisuuksiin päästiin kuin päästiinkin käsiksi v. 2019, kun Iranin ilmapuolustus ampui Hormuzin salmen alueella alas miehittämättömän RQ-4A Global Hawk BAMS-D tiedustelukoneen, joka sisälsi nimenomaisesti tiedusteluun tarkoitettua huipputeknologiaa.
On hyvä huomioida myös se, että mitä Iran tietää, tiedetään mahdollisesti myös Venäjällä. Tietohan on kauppatavaraa siinä missä aseet ja ammukset.
Teknologista tutkimusta on myös mahdollisesti rahoitettu sekä tuettu Venäjältä että Kiinasta. Näillä molemmilla ja erityisesti Kiinalla lienee suuri tarve päästä käsiksi tähän tietoon, mikäli haaveilevat Taiwanin miehittämisestä.
Länsi menettää yhden etulyöntiaseman, jos Venäjän uusimmat hypernopeat S-500 ilmatorjuntaohjukset pystyvät aistimaan häivekoneiden liikkeet. Toki Venäjä on itsekin markkinoinut sitä, että nimenomaan S-500 järjestelmä on suunniteltu ns. häivekoneiden tuhoamista silmällä pitäen.
Mitään varmuutta siitä, näkyvätkö häivekoneet Venäjän tai Iranin tutkissa oikeasti ei tietenkään ole. Päivänselvää kuitenkin on se, että jonain päivänä ne näkyvät. Siitä pitää tekninen kehitys huolen.
Huolestuttavampaa on kuitenkin se, että vihollinen taho voisi edes teoriassa häiritä uusien koneiden järjestelmiä sillä tasolla, että ne menettäisivät operaatiokykynsä osittain tai kokonaan.
Eikö F-22 pilotit raportoineen kiinalaista ilmapalloa jahdatessaan havainneensa oman koneensa toiminnassa jotain poikkeuksellista?
Häive ominaisuus ei suinkaan ole ainoa F-35 koneiden vahvuus – niillä on kyky muodostaa keskenään yhteinen tilannekuva ilmatilasta, jossa vihollisen koneet havaitaan jo kaukaa horisontin takaa mikä tekee niistä lyömattömiä koska vastustajan koneet voidaan tuhota jo ennen kuin nämä edes havaitsevat kohdettaan. Lisäksi niiden sensori järjestelmä havaitsee vastustajan tutkat maanpinnasta ja tuhoavat nämä ennen kuin ilmatorjunta ohjukset kerkeävät saada lukittua näitä koneita tutkiinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän asia selviä, kunhan israelilaiset seuraavan kerran käyvät Iranissa kyläilemässä F-35:n kanssa.
Noin muuten on eri asia kyetä seuraamaan ja kyetä lukittautumaan kohdetta.
Ilmoita asiaton viesti
Google kertoo että Israelin ilmavoimilla (IAF) näyttäisi olevan oma version F-35I ”Adir” perus-F-35A:sta. Lentokoneen päätietokoneen rinnalle voi asentaa lisäosan joka mahdollistaa israelilaisten omat halutut toiminnot.
https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_Martin_F-35_Lightning_II_Israeli_procurement
Ilmoita asiaton viesti
Kosonen ja Venäjän ihmeaseet, osa 387. Nyt on Iranillakin jo ihmeaseet, toivottavasti Suomi ei joudu sotaan Iranin kanssa😃
Ei voi kun nauraa näille viikosta toiseen toistuville Kososen jutuille Venäjän mahtavista aseista. Kuitenkin Venäjä on hätää kärsimässä köyhän Ukrainankin kanssa, jolle ei oikeasti tehokasta aseistusta haluta toimittaa.
Voi vain kuvitella minkälaisen murskatappion Venäjä kärsisi, jos se joutuisi sotaan Yhdysvaltoja vastaan.Muistelen että vielä pari vuotta sitten erilaiset bloggarit vakavissaan pohtivat kumpi voittaisi USA:n ja Venäjän välisen sodan. Eivät pohdi enää.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset voivat kärsiä monestakin asiasta, kuten esim. kelvottomasta sodanjohdosta, mutta eivät ainakaan toistaiseksi hädästä. Eihän sota ole koskettanut Venäjän maaperää vielä millään tavalla.
Ei mene jenkeilläkään vahvasti. Vastahan Alaskassa helikopterit törmäilivät ja kyseessä olivat vielä erityisen kalliit taistelukopterit ja niiden lentämiseen erikoiskoulutetut pilotit ja ihan harjoituksessa.
Ymmärtänet, miksi Venäjä ja USA eivät tule koskaan sotimaan! Kiina vs. USA on sen sijaan monien asiantuntijoiden odotuslistalla.
Ilmoita asiaton viesti
”Eihän sota ole koskettanut Venäjän maaperää vielä millään tavalla.”
Olisikohan maailmanhistorian ensimmäinen sota, jossa vihollisen alueelle iskemistä pidetään terrorismina?
Venäjän miehittämällä alueella kyllä taas palaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näinpä.
Onhan se käsittämätöntä, että länsimaat eivät salli Ukrainan iskuja syvälle Venäjän sisämaahan. Aivan varmasti lyhentäisi sotaa, jos Ukrainan sallittaisiin tehdä ohjusiskuja vaikkapa Moskovaan, jolloin varmuudella tavalliset venäläiset ( jotka eivät kuulemma kannata erityisoperaatiota ) alkaisivat miettimään, onko tässä touhussa mitään järkeä.
Länsimaiden mielestä on ilmeisesti OK, että Kiovaan ja muihin Ukrainan kaupunkeihin ammutaan tuelta ohjuksia, koska asia nyt vain on näin, koska Venäjä, mutta tavallisten venäläisten, jotka eivät kuulemma kannata erityisoperaatiota, ohjusiskun kohteeksi joutuminen olisi iso nounou, eikä missään tapauksessa hyväksyttävää.
Ei pysty ymmärtämään. Onko tavalisten venäläisten, jotka eivät kannata erityisoperaatiota henki arvokkaampi, kuin tavallisten ukrainalaisten, jotka eivät halua koko sotaa?
Ilmoita asiaton viesti
Voiko olla/tulla sellaista tilannetta, että syvälle Venäjän sisämaahan saisi suorittaa sotatoimenpiteitä? Jos ei, kuten yleinen mielipide tällä hetkellä vaikuttaisi olevan, niin miten ihmeessä Venäjä voisi kärsiä minkäänlaista murskatappiota?
Ei se, että ulkorajoilla tapatetaan pari hassua wagner -palkkasoturia ja/tai vähemmistökansalaista merkitse Venäjälle tai Putinille mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Aikanaan taistelulaivojen aika loppui, kun ne olivatkin seisovia lentokoneiden maaleja. Tämä oli ennustettu jo 100 v. sitten, mutta näkijöitä ei uskottu.
Tulee vielä aika, jolloin miehitettyjä taistelukoneita ei enää ole. On tekoälyn ohjaamia koneita, joiden liikkeitä ei ihminen kestä, ja tekoälydroonien parvia, jotka työskentelevät mehiläisten tavoin.
Stanislaw Lemin tieteisromaanissa Voittamaton v:lta 61 kuvataan planeetta, jota hallitsevat tällaiset parvet. Astronautit ovat helisemässä niiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Poisto.
Ilmoita asiaton viesti