Riittääkö yksi divisioona tai yhdeksän prikaatia hyökkäämiseen

Ilmari Käihkö uumoilee tulevia Ukrainan sotatapahtumia Iltalehden artikkelissa.

”Ukrainan odotetaan aloittavan vastahyökkäyksensä itärintamalla. Ukrainan hyökkäykseen merkittyjä joukkoja on Käihkön mukaan yhdeksän prikaatia, eli vähintään 20 000 sotilasta.”

Tämä ei valitettavasti riitä, koska Venäjä pystyy vastaamaan hyökkäykseen vähintäänkin samalla määrällä sotilaita. Todennäköisesti jopa kymmenkertaisella määrällä sotilaita. Sodan realiteettien mukaan hyökkääjällä pitäisi aina olla reilu ylivoima. Siksi Käihkö höpisee omiaan, ellei kyseessä ollut toimituksen pilkkuvirhe ja puhutaan 200 000 sotilaasta. Itse asiassa venäläisen prikaatin koko on n. 5000 ukkoa, joten Käihkön lukumäärät eivät pidä siltäkään osin paikkaansa, koska ukrainalainen prikaati lienee saman kokoinen. Tällöin puhuttaisiin yhdeksän prikaatin osalta jo liki 50 000 sotilaasta.

Ukrainan armeija joutuu hyökkäämään enemmän tai vähemmän linnoitettuja asemia vastaan epäkiitollisessa maastossa, ilman ilmaherruutta tai edes ilmatukea ja kenties maailman tällä hetkellä voimakkaimman tykistön tulen alla, ellei tykistön kranaatteja ole myyty mustassa pörssissä.

Yhdeksästä prikaatista tuhansia miehiä on muissa kuin jalkaväkitehtävissä, joten sekin vähentää tosiasiallisten hyökkääjien määrää. Loppujen tehtävä on hoitaa logistiikkaa, jotta ylipäätään voidaan tehdä yhtään mitään.

Jotta hyökkäykselle olisi menestymisen edellytykset, tulisi hyökkäävien joukkojen määrä olla noin viiden divisioonan luokkaa. Eri asia on sitten, kykeneekö Ukraina edes kasaamaan sellaista kokoonpanoa ja aseistamaan tarvittavia divisioonia.

Hyökkäys voi menestyä, jos Venäjän armeija tekee saman kuin arabitaistelijat kuuden päivän sodassa, eli häipyvät niin vilkkaan linjasta, että vain maiharit jäävät poteroihin. Mutta jos venäläiset taistelevat, hyökkääjän kohtalo tulee olemaan vastaavanlainen kuin mihin Venäjän armeija on joutunut tottumaan, eli tappiot ovat valtavia.

Ukrainalla ei ole varaa menettää näistä yhdeksästä länsimaisesti varustetusta ja koulutetusta prikaatista yhtäkään, jos se haluaa puolustaa olemassaoloaan asein.

Yhdysvallat ja sen johtama koalitio murskasi Saddamin miljoona-armeijan useita vuorokausia jatkuneilla mattopommituksilla, jolloin Irakin armeijalle ei jäänyt käytännössä jäljelle mitään millä taistella, ei edes taistelutahtoa.

Ukrainalla ei ole kykyä vastaavaan.

Siispä se kirjaimellisesti hyökkää, kuten puna-armeija talvisodassa, avorintamassa suoraan konekiväärituleen.

Hyökkäys onnistuu, jos venäläisiä ei kiinnosta puolustaa saavuttamiaan asemia ja kuolla poteroihinsa. Mutta jos he toimivatkin toisin, Ukrainan hyökkäys on tuomittu epäonnistumaan, mikäli joukkoja ei ole vähintään viiden divisioonan verran.

20 000 sotilasta voi kyetä tekemään läpimurron, mutta läpimurron jälkeen pitäisi kyetä syöttämään läpimurtokohtaan yhä uusia sotilaita ja levittää sillanpäätä, jotta hyökkäys ei tyrehdy ja hyökkääjät jää mottiin.

Yksi oikeaan kohtaan osuva Kinzhal voi kuitenkin tyrehdyttää koko hyökkäyksen.

Muuttujia on paljon.

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu