Suomalaiset lapsisotilaat 1939

Lauri Immonen kertoo kirjassaan Unohdettujen rintama Suomen armeijan käyttäneen myös lapsia sotilaina Laatokan pohjoisosien taisteluissa talvisodassa.

(kyseessä tietokirja, ei sotaromaani)

Immonen kertoo omistamani 4. painoksen sivulla 35, että 6.12.1939 mennessä Sortavalaan oli kertynyt paljon vapaaehtoisia nuoria poikia, joista pääosa tuli linnoitustöistä ja loput suoraan siviilistä. Nuorin oli juuri täyttänyt 14v. ja vanhimmat olivat tuskin 18-vuotiaita. Näistä pojista muodostettiin vapaaehtoisjoukko, joka piti kouluttaa Sortavalassa. Silloin joukolla oli vain yksi upseeri, reservivänrikki L. Lakio ja neljä aliupseeria. Joulukuun 10. päivänä määrättiin osaston johtajaksi luutnantti L. Elomaa. Kun Lakio ilmoitti osaston Elomaalle, Elomaa totesi, että hänen edessään seisoi oli 300 poikaa siviilivarusteissa. Jokaisella oli sotilaan merkkinä kivääri, ei mitään muuta. Koko osastolla ei ollut edes yhtään patruunaa ampumataidon oppimista varten.

Pojat olivat pääsääntöisesti fyysisesti huonossa kunnossa, koska suurin osa oli rajaseudun köyhistä oloista ja puutteesta kärsineistä kodeista lähteneitä. Linnoitustöihin he olivat lähteneet nuoresta iästään huolimatta saadakseen edes jotain työtä ja sitä myöten palkkaa.

(Tässä kannattaa muistaa, että monet vielä 30- ja 40-luvuilla syntyneet menettivät usein jo varhain omat pysyvät hampaansa huonosta ja yksipuolisesta ravinnosta johtuen.)

Poikia ehdittiin kouluttaa kaksi päivää, kun heistä 50 soveliainta vapaaehtoista komennettiin linjaan Impilahdelle.  Kunnollisia sotilaan varusteita ei edelleenkään armeijan toimesta pojille annettu.

Immonen kirjoittaakin, ettei mikään sotilasosasto talvisodassa lähtenyt niin kouluttamattomana  ja niin huonosti varustettuna rintamaan, kuin nämä pojat. Edesvastuuton käsky oli annettu armeijakunnan esikunnasta.

Nämä 50 poikaa joutuivatkin heti mukaan äärimmäisen koviin taisteluihin.  Heistä 12 kaatui eräälle peltoaukealle vihollisen konekiväärituleen heidän ilmeisesti pakokauhuun jouduttuaan irtauduttua luvattomasti muusta joukosta.

Ne pojat, jotka eivät lähteneet taisteluihin ensimmäisten poikien joukossa, jatkoivat koulutustaan luutnantti Elovaaran johdolla. Pojille ei kuitenkaan annettu patruunoita ammunnan harjoittelua varten. Kuriositeettina mainittakoon, ettei armeija antanut heille edes tuntolevyjä.

Pojat pääsivät ampumaan kovilla ensimmäisen kerran vasta Mursulassa etulinjassa. Harjoitusmaaleina olivat tässä vaiheessa jo vihollissotilaat. Pojat taistelivat asemissaan kaksi vuorokautta ilman minkäänlaista huoltoa, joka johti pakokauhuun ja asemien jättämiseen. Asemat saatiin onneksi takaisin, koska venäläiset eivät juurikaan edenneet niistä asemista, joihin olivat ehtineet linnoittautumaan.

On siis todettava, että joskus sotilaan tekee vain ja ainoastaan se, että annetaan kivääri kouraan ja osoitetaan perussuunta, johon pitää ampua, jos liikettä näkee.