Suomen huoltovarmuuden parantamisesta vastine Pasi Majurille

Ykkösprioriteetina on se, että vaikka Suomi olisi NATO:n täysjäsen, niin avun saaminen kestäisi juurikin ne kriittiset päivät, jotka olisi joka tapauksessa selvittävä yksin.

Vaihtoehtona olisi Yhdysvaltain sotilastukikohdan perustaminen Kainuuseen. Sellainen korjaisi samalla kertaheitolla Kainuun työllisyystilanteen ja muuttotappioalue muuttuisi halutuksi muuttovoittoalueeksi ja Hesan naiset hinkuisivat jatkossa Kajaaniin.

Suomen puolustuksen heikkous on reserviläisarmeija ja nimenomaisesti armeijan perustamisen tai yksiköiden muodostamisen hitaus, mikä ei vastaa enää nykyaikaa. Oletettu vihollinen pystyy siirtämään ilmateitse rajan yli muutaman pataljoonan varusteineen vuorokaudessa parissa samaan aikaan, kun sen erikoisjoukot jäynäävät liikenneyhteyksiä, sotatarvikevarikoita ja varuskuntien sekä viranomaisten tietoliikenneyhteyksiä. Meidän ei pidä tuudittautua siihen uskoon, etteivät esim. VIRVE-verkon salaisuudet ole naapurin tiedossa. Reservi jää kasaamatta, kun tietoliikenneyhteydet katkaistaan, eikä ketään tavoiteta ajallaan. Vihulainen pystyy hallitsemaan Suomen ilmatilaa IT-järjestelmillään (Ei tietoteknisillä) Pesosen blogin mukaan aina Jyväskylän tasolle saakka, joten rajan ylittäminen ja laskeutuminen vaikkapa Lappeenrannan kentälle olisi helppoa.

Nopeana ja helppona ratkaisuna kopioisin Ruotsista ja Virosta kodinturvaorganisaatiot, joita Ruotsissa kutsutaan hemvärnetiksi ja Virossa se tunnetaan nimellä Kaitseliit. Suomessa se voisi olla vaikka suojeluskunta ( 😉 ). Kansalaiskuntoisille, luotettaville ja huolellisesti asioita harkitseville jäsenille voitaisiin voitaisiin kuitilla luovuttaa ase ja tarvittavat varusteet kotiin säilytykseen. Sanktiot aseen kanssa pelleilystä voitaisiin kopioida vaikkapa Israelista. Ehkä pari kokeilisi päissään onneaan ja muut ottaisivat opiksi.

Näin varmistettaisiin ainakin ensivastevalmius myös suomalaisten jom kibburin, eli juhannuksen aikana, jolloin varuskunnat ovat kiinni, varusmiehet lomilla ja ylin päällystö tuhannen päissään.

Juuri luin, että Hornetit aiotaan romuttaa sitä mukaan, kun F-35 hävittäjiä alkaa saapumaan tehtaalta. Kysyn vain, että miksi? Niillä on vielä lentotunteja jäljellä rutkasti vielä vuonna 2030. Pidetään ne naftaliinissa ja koulutetaan simulaattoreissa reservilentäjiä, kuten Yhdysvalloissa tehdään (siis pidetään lentotaitoista reserviä yllä) . USA:ssa saadaan tarvittaessa satoja pilotteja kansalliskaartin joukoista, jos varsinaiset taistelupilotit alkavat loppumaan. Sodassa suurin ongelma ei ole aseiden, vaan miesten loppuminen. Hävittäjälentäjän kouluttaminen kestää vuosia, joten heitä kannattaisi kouluttaa ”varastoon” niin paljon kuin mahdollista. F-35 pilotit koulutetaan simulaattoreissa. Sinne siis finninaamoja monitorien ääreen. Säilyttämällä Hornetit Suomella olisi 120 taisteluhävittäjää. Hornetitkin olisivat vielä kuranttia tavaraa ainakin siihen saakka, kunnes oletettu vihollinen saa taivaalle protoasteella olevia miehittämättömiä hävittäjiään.

Kannattaako pienen armeijan tehdä yhtä tyhmää virhettä kuin T-72 tankkien kanssa? Nekin olisivat edelleen täysin taistelukelpoisia. Sen 125mm kanuuna köyhdytetyllä uraanilla ladatulla ammuksella purisi hyvin kaikkiin vaunutyyppeihin aina Abramsia myöten, eikä se ole niin altis uppoamaan höttöiseen maastoon kuin esim. Leopard-vaunut.

Mikä Suomesta loppuu ensimmäisenä paskan osuessa tuulettimeen? Majurin blogin kommenteissa jo kirjoitettiinkin, että sähkö. Sen jälkeen nopealla aikataululla elintarvikkeet. Suomalaiset voitaisiin lain nojalla velvoittaa pitämään omissa varastoissaan vähintään viikon rautaisannosta per perheenjäsen. On kai sitä typerämpiäkin lakeja säädetty? Myös puolustusvoimien käyttöön soveltuvien ajoneuvojen olemassa olo tulisi varmistaa jollain tavalla. Autojen sähköistyminen ei tue tätä ajatusmaailmaa. En jotenkin osaa kuvitella täyssähköistä Land Roveria tai Land Cruiseria PV:n käytössä.

Tietysti omaa ajatusmaailmaani tukee se, ettei turhaan ärsytetä ja provosoida ketään viholliseksemme.  NATO-kytkentä olisi suora provokaatio.

Puolustusvoimat ovat jo nyt 90%:sti NATO yhteensopivat. Ei puutu enää kuin jalkaväen aseiden kaliiberin vaihto. Se tapahtunee siinä vaiheessa, kun USA luopuu 223.rem patruunasta ja vaihtaa sen uuteen 6.8 mm patruunaan. 223. ei ole optimaalinen peitteisessä ja murroksellisessa maastossa ja se tiedostetaan myös Yhdysvalloissa.

Talvi- ja jatkosodassa oli suuri etu siitä, että vihulaisen patruunat sopivat suoraan myös sotilaidemme aseiden patruunapesiin. Ase- ja ammustäydennystä saatiin suoraan taistelukentiltä. Nyt sitä etua ei enää ole, koska myös Venäjän armeija on siirtynyt meitä pienempiin kaliibereihin. Patruunoiden valmistus olisikin syytä pitää omissa käsissä, ettei niitä tarvitse tilata Italiasta.

Tämä nyt vähän kieli poskella kirjoitettuna, mutta menköön sellaisenaan.

 

+11
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu