Toteutuuko tasa-arvo suomalaisyritysten johtopaikoilla?

Kysyy YLE.

Käsitykseni mukaan kysymys kuuluu, miksi pitäisi toteutua?

Jos nainen haluaa ehdottomasti päästä suomalaisen yrityksen johtajaksi, niin siihen on kaksi tietä. Hän joko perustaa sen yrityksen itse tai sitten opiskelee, hankkii kokemusta ja verkostoituu ja sen jälkeen hakee sitä johtajan paikkaa tai jos on jo taustalla kovat meriitit, niin kutsutaan johtajaksi.

Näin miesoletetut johtajat ovat toimineet tähän saakka.

Eikö se ole tasa-arvoista, että naiset toimivat samoilla ehdoilla ja arvoilla kuin miehet?

Pitäisikö Suomen armeijan kenraalikuntaan nimittää nainen tai pari, kun siellä ei ole yhtään naista tällä hetkellä? Eikö kyseessä ole vakava tasa-arvoloukkaus? Kai sillekin on jokin syy, ettei naisia kenraalikunnassa ole? Sama syy lienee siihenkin, ettei naisia ole yritysten johtajina määräänsä enempää.

Yhteiskunta ja sen toiminnot naisistuvat kovaa tahtia jo muutoinkin. Jokainen voi todeta sen katsomalla yliopistojen opiskelijalistoja, joissa naisoletetut ovat jo enemmistönä monilla tieteen aloilla.

Naiset eivät tarvitse mitään oikoteitä johtotehtäviin. He tulevat saamaan niitä aikanaan joka tapauksessa, koska muodollisesti päteviä miehiä ei enää ole riittävästi suhteessa naisten määrään.

+1
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu