Uutiset, joita et näe valtamediasta

Botkyrkan kunnassa Ruotsissa syyrialaismafia järjesti jäsenelleen paikan kirkkovaltuustossa.

Ruotsin, Saksan tai minkä tahansa maan ulkomaalaistaustaiset rikollisorganisaatiot eivät ole ns. löyhiä yhteenliittymiä, vaan suvuittain järjestäytyviä, hierarkkisia organisaatioita, joissa voi olla jäseninä pelkästään toisilleen sukua olevia ihmisiä sadoittain. Tämä takaa uskollisuuden ja erityisesti omertan. Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan lähisukulaistaan vastaan ei nimittäin tarvitse todistaa.

Sukulaisuus ja hierarkkisuus antaa mahdollisuuden myös vaikuttaa. Puhumme paljon tapetilla olevasta joukkovoimasta. Pienessä kunnassa rikollisjoukkio voi ottaa teoriassa itselleen valtaa keskittämällä ääniä omalle ehdokkaalleen. Kun lasketaan mukaan kaikki täysi-ikäiset sukulaiset, niin saadaan jo huomattava äänisaalis. Samankaltaisilla järjestöillä on myös valtaa vaikuttaa muiden äänestyskäyttäytymiseen. Vaalivaikuttamista ei voi poissulkea, kun puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Ken on lukenut Arto Paasilinnan Onnellinen mies kirjan, tietää mitä tarkoitan.

Kansanedustaja Hanna Sarkkisen mukaan Suomessa syntyy liikaa valkoihoisia vauvoja.

”Kuinka väestömäärän kasvu sitten saavutetaan; siihen on monia keinoja. Kantaväestön syntyvyys ei suinkaan esitä siinä pääroolia. Syntyvyyskeskustelussa onkin välillä se epämiellyttävä piirre, että Suomessa halutaan nimenomaan valkoisia vauvoja, Sarkkinen valittaa. Sarkkinen muistuttaakin maahanmuuton merkityksestä ja puutteellisista maahanmuuton kanavista.
Maapallolla ihmisten keski-ikä on hyvin nuori ja varmasti Suomeenkin olisi tulijoitakin, jos siihen olisi väyliä, Sarkkinen analysoi.”

Voin vakuuttaa, että Suomeen riittää tulijoita varmasti, jopa nykyisiä väyliä hyväksi käyttäen.

Lisää Sarkkisia eduskuntaan, niin saamme todellisen onnelan. Solsidanin suomalaisversion.

kosonenjuhapekka

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu