Vaietaanko päiväkotien lakko kuoliaaksi

Päiväkodit ja koulut ovat suurissa kaupungeissa ovat kuulemma lakossa. Vaan sitäpä ei tietäisi mistään, jos ei tiedostaisi oman tarhaikäisen pojan nukkuvan vielä lapsen untaan omassa sängyssään. Hänen ei tarvitsekaan herätä klo 06.00, jotta vanhemmat ehtivät päivätöihinsä.

Korona-aikana laajentunut etätyö vesittää osan lakon tehosta, jos toki lapsen kotona oleminen vesittää samaan aikaan etätyön idean. Ainakaan mitään virallista ei Teamsissa tai puhelimessa voi hoitaa, kun pienokainen nykii samaan aikaan housunlahjetta ja huutaa, mulla on kakkahätä!

Koululaisten osalta tilanne on toki erilainen. Heidät voi aina patistaa omaan huoneeseensa tekemään läksyjä (lue: pelaamaan pleikkaa)

Olen hämmästellyt sitä vähäistä julkista keskustelua, jonka koulujen ja päiväkotien lakko on aiheuttanut. Huokailua on todettavissa lähinnä jossain Suomi24 ja Vauva.fi keskustelupalstoilla. Suomi ei pysähtynytkään ja lapset katosivat jonnekin kotien uumeniin isiensä ja äitiensä hellään huomaan.

Tekivätkö lakkoilijat kardinaalitason virheen rajatessaan lakon viikon mittaiseksi? Entä jos lakko jatkuisikin viikko toisensa perään, kunnes vaatimuksiin suostutaan. Jossain vaiheessa tulisi väkisinkin se raja vastaan, että rakas lapsi muuttuisi riesaksi, joka syö kansantaloutta, kun vanhemmat eivät pysty sitä ylläpitämään työpanoksellaan.

Kyllähän viikon kestää vaikka päällään seisoen pohtii moni ja hoitaa sekä lapsiaan sekä töitään kotona.

Ei muuten välttämättä kestä.

Tilanteessa, jossa isovanhemmat tai muut sukulaiset eivät ole käytettävissä ja työnantajan hammasta purren pakkotilassa myöntämät etätyötunnit alkavat täyttymään, päivähoito muuttuu kullanarvoiseksi yhteiskunnalliseksi palveluksi, josta on valmis maksamaan vaikka maltaita.

Itse asiassa osassa länsimaisia demokratioita laadukkasta päivähoidosta joutuu maksamaan maltaita, eikä se ole absoluuttinen oikeus, kuten meille.

Suomessa on monessa asiassa huomattavissa, että palvelun ollessa halpaa tai ilmaista, sitä ei myöskään arvosteta.

Näinhän tilanne on myös julkisen terveydenhuollon ja koululaitoksen osalta.

Pistetään lukukausimaksuksi vaikka kymppitonni, niin vanhempiakin saattaa alkaa kiinnostaa, missä piltti aikaansa tosiasiassa viettää tai entäpä, jos päivä- tai terveydenhoidosta pitäisi maksaa todellisten kustannusten mukaisesti, eikä vain murto-osaa niistä, Yhdysvaltojen mallin mukaisesti?

 

0
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu