Vielä sananen koronasta tai parikin

Kävin tässä kolmannen kerran koronatestissä puolen vuoden sisällä. Onko positiivista saada negatiivinen tulos, vaiko negatiivista saada positiivinen tulos?
Voiko ihminen pitää itseään epäonnistujana, jos ei onnistu edes koronaa saamaan? En edelleenkään sairasta koronaa. Monet taas eivät edes huomaa sellaisen saaneensa. Joku saa sellaisen ensimmäisen ja viimeisen kerran. Hautakiveen voi sitten keksiä kivoja sloganeita malliin: ”Ei kenkään saa pysyvää paikkaa täällä” (suutari) tai ”Paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvis kylmeni.” (tinuri)

Korona voi olla myös iloinen asia. Ainakin Aku Ankan Tupu, Hupu ja Lupu olisivat hyppineet riemusta, kun kouluun ei tarvitsekaan mennä. Samaa lie juhlistanut jokunen koululainen suomessakin?!
Uskoisin, että moni koulukiusattu on pitänyt korona-epidemiaa siinä suhteessa positiivisena asiana, varsinkin kun korona sairastuttaa ne ysiluokan tarkkailuluokan pojat, (anteeksi, erityisoppilaat) kun ne on jo 15-v. Koronahan tunnistaa kuka on aikuinen ja erityisesti kuka on vanhus.

Tiedän monen hyppineen riemusta, kun työnantaja suorastaan on pakottanut jäämään etätöihin. Kaameat maanantaikankkuset jäivät historiaan, kun voi aloittaa tissuttelun etätyön ohessa jo heti aamukaljalla. Vaikka rouva haistaakin hengityksestä eau de golognen, niin pomo ei sitä tee, vaan aamupalaverin henki on teamsissa positiivinen. Punertavat silmät saa näppärästi haihdutettua käyttämällä kivaa taustapeitettä.

Teams-palaverien myötä valtava määrä suomalaisia onkin muuttunut TV:stä tutuksi. Sitä paitsi teams-kokoukset kestävät pidempään kuin Andy Warholin kuuluisa 15 minuuttinen.

Miksi aina uutisoidaan, että tänään havaittiin 618 uutta tartuntaa ja eilen siitä viis vähemmän? Miksi ei uutisoida mieluummin, että tänään todettiin 470 koronasta parantunutta ja eilenkin toinen mokoma?

Pitäisi olla positiivinen, kunhan ei ole koronapositiivinen. HIV-positiiviset eivät ole kiinnostaneet ketään sen jälkeen kun siihen keksittiin lääke.

UGH, olen puhunut!

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu