Ylittikö MTV3 uutiset jo uutisoinnin häveliäisyyden rajat

MTV3 uutiset kirjoittaa Mika Aaltolan vaimon Kirsin menneisyydestä vedoten tiedon yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Viimeaikaisten uutisten perusteella rikoslain pykälä, jossa säädellään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, vaikuttaisi menettäneen tai on menettämässä median osalta merkityksensä.

Edesmennyt Ilja Janitskin päätoimittajana ja silloinen MV-lehti saivat tuomion nyttemmin entisen YLE:n toimittajan rajun nuoruuden yksityiskohtien julkistamisesta. Puolustukseksi ei riittänyt se, että toimittaja oli vahvasti julkisuudessa esiintyvä henkilö.

Olisiko kyseinen entinen toimittaja nyt median vapaata (ja myös laillista) riistaa, jos hän hakeutuisi poliittiseen virkaan tai olisi merkittävään asemaan hakeutuvan henkilön puoliso tai elämänkumppani, koska tiedottaminen rikostuomioista olisikin yhtäkkiä yhteiskunnallisesti merkittävää.

En näe millä tavalla yksityishenkilö Kirsi Aaltolan menneisyyden kaiveleminen on yhteiskunnallisesti merkittävää. En näe yhteyttä edes siihen, että Mika Aaltolasta tulisi presidentti.

Jonkin näköinen syy-yhteys saattaisi löytyä, jos Kirsi Aaltola olisi entisyydessään ollut mukana tekemässä vakavia rikoslakiin määriteltyjä rikoksia, mutta hallinto-oikeudessa käsitelty siviilioikeudellinen prosessi ei täytä missään määrin yhteiskunnallisesti merkittävän asian määritettä.

Itse näkisin uutisessa todella vakavan yksityiselämän suojan loukkauksen ja likasankojournalismin.

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu