Mitkä ihmeen aluevaalit?

Yllä oleva kysymys lienee monen mielessä, mutta ehkä sitä ei kehtaa kysyä. Monesti meillä ihmisillä on tapana ajatella, että kun jostain on puhuttu laajalti mediassa, kuuluisi ikään kuin yleissivistykseen tietää, mistä on kysymys. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole esimerkiksi aluevaalien kohdalla. Kysymys on täysin perusteltu ja kuvaavaa on, että aika moni meistä ehdokkaistakin tätä kysymystä pyörittelee mielessään. Aluevaalien näennäinen perimmäinen tarkoitus on varsin hyvä. Suorastaan jalo. Johan nimitys ”hyvinvointialue” viittaa siihen, että vihdoinkin valtaapitävät ovat kuulleet kansan syvien rivien ahdingon, nyt on vihdoinkin aika laittaa Suomessa asiat kuntoon, korjata valuviat ja tehdä sitä kuuluisaa ”jotain” sen eteen, että asiat menisivät parempaan suuntaan. Että kaikilla olisi hyvä olla. Olennainen kysymys ei välttämättä ole pelkästään, että mistä tässä oikein äänestetään. Vaan se, että miksi nämä vaalit ylipäätään pitää järjestää?

Vastaus on yksinkertainen, eikä todellakaan mitenkään uusi. Itse asiassa syy, miksi aluevaaleja ollaan huonosti valmisteltuna ja väkisin vääntäen järjestämässä on ehkä historian vanhin syy: vallanhimo. Hyvinvointialueen jalossa aatteessa ei oikeasti ole ripaustakaan jaloutta, sen enempää kuin edes sitä hyvinvointiakaan. Alue toki on kyseessä ja pelissä on kyseisen alueen valta. Kun katsomme millä perustein näitä vaaleja masinoidaan ja mistä lähtökohdista, tämä on kristallin kirkasta ja sanomattakin selvää. Silläkin uhalla, että minun sanotaan tulkitsevan tilastoja kuin piru Raamattua, totean, että puolueiden tämän hetkinen kannatusmittaus avaa tätä yhtälöä melko hyvin. Ylen tuoreimman kannatusmittauksen mukaan (julkaistu 28.12.2021) puolueiden kannatus näyttää tältä:

Tästä syystä hyvinvointialueita on aivan liian paljon suhteessa siihen, mikä olisi järkevää. Nykyisellä mallillaan hyvinvointialueiden rajat lienee näppärästi määritelty siten, että kunkin hyvinvointialueen sisällä on ainakin mahdollisuus keskustalaiseen dominanssiin, tai että ainakin näitä olisi riittävän paljon. Että 22 hyvinvointialueesta kaikki eivät todellakaan tule kykenemään hoitamaan lakisääteisiä tehtäviään ei tässä ruletissa ole mitään väliä. Hyvinvointialueita voidaan aina liittää toisiinsa, eli liian pieneksi omaksi hyväkseen suunniteltu hyvinvointialue, jonka poliittinen taipumus on ”väärä”, voidaan kätevästi ”pelastaa” osaksi sellaista hyvinvointialuetta, jonka poliittinen kartta takaa kepun vallan jatkuvuuden. Ja kuten yllä totesin, vaikkei kansa puoluetta enää kannatakaan.

Kun tutkailee esimerkiksi Uudenmaan aluetta, on huomionarvoista, että rajat kulkevat ikään kuin vähän miten sattuu. Miksiköhän näin on? Katsotaanpa viime kuntavaalien tulosten kautta kokonaisuutta, lähteenä Ylen vuoden 2021 kuntavaalien tulospalvelu (https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi).

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tärkeinä vetureina ovat kepun kannalta suotuisat kunnat Nurmijärvi (kannatus 22 prosenttia, toiseksi suurin puolue), Mäntsälä (22,4 prosenttia, kunnan suurin puolue) ja Pornainen (29,2 prosenttia, kunnan suurin puolue). Kepun matematiikan mukaan tämä riittänee hyvinvointialueen vahvimmaksi mandaatiksi (tai ihan minimissään kakkossijaan). Itä-Uudellamaalla vastaavat kunnat ovat Askola (19,6 prosenttia, toiseksi suurin), Lapinjärvi (16,3 %, 2. suurin), Myrskylä (31,6 %, suurin) ja Pukkila (38,9 %, suurin). Juuri tästä syystä Uusimaa on väkisin pilkottu neljäksi hyvinvointialueeksi, joissa kussakin on 2-10 kuntaa. Pirkanmaalla tällaista jakoa ei kuitenkaan ole tehty, vaan kyseiselle hyvinvointialueelle on ihan hyvin mahtunut 23 kuntaa. Jostain syystä Pirkanmaalla ei häiritse, että hyvinvointialueen väestöpohja on yli puoli miljoonaa suomalaista ja se koostuu kahdestakymmenestäkolmesta kunnasta, mutta esimerkiksi Uudellamaalla raja on vedetty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen reiluun 470 000 asukkaaseen ja kymmeneen kuntaan, vaikka sekä olemassa olevien sote- ja pelastustoimen resurssien, että alueella jo olemassa olevien rakenteiden puitteissa, Uusimaa olisi hyvin voinut muodostaa yksin oman, noin 950 000 asukkaan hyvinvointialueeksi, joka olisi kattanut kaikki neljä (4!!) hyvinvointialuetta, jotka nyt luodaan.

Sivuhuomautuksena voidaan todeta, että Karkkilan sijoittaminen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle selittynee sillä, ettei sillä ole ainakaan Keskustalle mitään hyötyä: kepu kärsi karvaan tappion viime kuntavaaleissa ja menetti puolet paikoistaan Karkkilan kunnanvaltuustossa. Tästä syystä sen voi kipata ylijäämänä ”osaksi Espoota”. Kepu luottanee siihen, että saavat aikaiseksi vastareaktion Espoon kehyskunnissa, eli kuuliaat jyväjemmarit (tai sellaisiksi oletettavat) äänestävät isiensä ja äitiensä (tai ehkä oikeammin isoisovanhempiensa) puoluetta, jottei valta keskity liiaksi Espooseen. Kepu ei ole ehkä huomioinut sitä, että yhtä hyvin nämä ei-espoolaiset voivat äänestää vaikka Liike Nytin tai Perussuomalaisten ehdokasta. Tai jotain aivan muuta, kuten vaikka RKP:tä, vaikkei ruotsin kieli olisikaan yhdistävä tekijä.

Uudenmaan yhtenäisen hyvinvointialueen sotepalvelujen ytimenä olisi ollut – toimivan olemassa olevan kunnallisen infrastruktuurin lisäksi – Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, joka jo nykymuodossaan tarjoaa sekä perus- että vaativankin erityissairaanhoidon alueen asukasmäärälle. Mutta, jos tähän olisi lähdetty, olisi Uudenmaan aluetta dominoineet Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset (ei välttämättä tässä järjestyksessä), eikä Keskustalla olisi ollut pienintäkään sananvaltaa maamme väestöpohjaltaan suurimman hyvinvointialueen asioihin liittyen. Helsinki on jo muiden käsissä, joten tähän ei voinut kepu suostua. Nyt, kun väkisin rakennetaan neljä hallintohimmeliä, on kepulla teoreettinen mahdollisuus saada ”puolet Uudestamaasta” hallintaansa, joka sementoinee ainakin kohtuullisen pitkälle tulevaisuuteen puolueen aseman vallan kahvan välittömässä läheisyydessä, joskaan ei enää valtakunnan politiikassa ovet aukene samalla tavalla, kuin Kekkosen aikana.

Tämä onkin mielestäni kaikista ällistyttävintä koko hankkeessa, kun sitä tutkailee ruuhkasuomalaisin silmälasein: Meillä on jo toimivat sote-palvelut ja pelastustoimi, joten miksi ehjää pitää korjata?

Lupaus siitä, että koko maahan saadaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti jaetut resurssit on täyttä puppua. Jo nyt suuret seutukunnat maksavat suhteessa haja-asutusalueiden palvelut, mutta jatkossa tämä ryöväys tullaan tekemään entistä röyhkeämmin. Kaikessa hiljaisuudessa ajettaneen agendaa, jonka mukaan tehtävistään huonosti suoriutuville hyvinvointialueille pumpataan rahaa paremmin selviytyviltä alueilta niin kauan aikaa, kunnes varmuus sopivasta poliittisesta dominanssista saavutetaan hyvinvointialueliitosten kautta. Tällä ei ole mitään tekemistä palvelujen parantamisen kanssa. Lisäksi tämä tulee nielemään järkyttävät määrät sinun ja minun, eli veronmaksajien, rahaa. Ajatus siitä, että ambulanssi saavuttaa Sevettijärven syrjäkylän erämaatorpan 8 minuutissa on myös paitsi järjenvastainen myöskin fysiikan lakien vastainen ajatus. Ellei sitten tosiaan pelastuslaitoksia hajasijoiteta parinkymmenen kilometrin päähän toisistaan, kattaen koko Suomenniemen. Kuka tämän sitten maksaisi, onkin erikoinen kysymys. Toki, jos Sevettijärveläiseltä raapaistaisiin hyvinvointialueveroa esimerkiksi 50 prosenttia ja loput hoidetaan velkarahalla valtionbudjetista, niin kaikki, paitsi mahdotonhan on aina mahdollista. Tarkoitukseni ei nyt ole luoda vastakkainasettelua sen kummemmin Sevettijärven kuin minkään muunkaan vähemmän urbaanin miljöön ja ruuhka-Suomen välille, mutta fakta nyt vain on se, että siinä missä minun on turha unelmoida totaalisesta hiljaisuudesta, revontulista ja takuuvarmasti lumisista talvista Espoossa, on vain asuinpaikan kaukana suuremmista asuinkeskittymistä valitsevan kansalaisen hyväksyttävä, että matkaa palveluiden pariin kertyy – ja myös auttajille oman torpan pihaan, jos hätä käy. Onneksi sentään esimerkiksi pelastushelikoptereita löytyy ja (ainakin tiettyjen) valtionrajojen läheisyydessä ei virka-avun pyytäminen puolin ja toisin rajan ylikään ole kynnyskysymys kun hätä on suuri ja ihmishenget pelissä.

Ei liene epäselvää, kuka tämän lystin maksaa. Mutta mielenkiintoinen kysymys, johon kenelläkään ei näytä olevan vastausta on miten tämä lysti kustannetaan?

Miksei kukaan kerro millä tavalla hyvinvointialueiden rahoituspohja taataan? Siksi, että suomalaiset eivät ole tyhmiä. Jos hallituspuolueet olisivat naama näkkärillä kertoneet avoimesti, että ainoa tapa ratkaista hyvinvointialueiden uusien rakenteiden kustannukset, on antamalla alueille verotusoikeus, suomalaiset olisivat älähtäneet. Tai jos eivät olisi älähtäneet, olisivat ainakin tehneet vaaliuurnilla selväksi minne hallituspuolueet voivat tunkea ajatuksensa lisäveroista. Valveutunut kansalainen voisi kirkkain silmin väittää, että ei väliaikainen verotusoikeus, ihan vaan jotta saadaan alueet rakennettua, tarkoita sitä, että kokonaisveroaste nousee pysyvästi. Tällainen valveutunut kansalainen ei ehkä ole kuullut esimerkiksi väliaikaisesti autoverosta. Tuota vuoden määräaikaiseksi kuvailtua veroa on joka vuosi kannettu vuodesta 1958. Vuoden ja 64 vuoden välinen ero on ehkä hiuksenhieno, mutta silti varsin merkittävä. No, oli niin tai näin, niin ainahan rakentaminen maksaa, mutta sitten kun järjestelmä on valmis, niin sitten kulutkin normalisoituvat, samainen valveutunut kansalainen voisi todeta. Tokkopa vaan. Mitäpä veikkaat, jos hyvinvointialueelle annetaan avoin sekki sinun lompakollesi vaikka 10 prosentin osuudelle, niin lasketaanko tuota 10 prosenttia kun ”alue on valmiiksi rakennettu”? Vai laskeeko mahdollisesti hyvinvointialueille ohjattavien valtionosuuksien määrä, jolloin ”ylijäämä” tarvitaankin sen kattamiseksi. Mitäpä veikkaat? Jos valtio säästää sinun hyvinvointialueesi kohdalla jonkusen euron, lasketaanko sinun valtion kassaan tuloveron kautta kerättävää osuutta? Ajatus on toki kaunis, mutta niinhän utopiat monesti ovat. Verotusoikeuden antaminen hyvinvointialueille johtaa tasan tarkkaan yhteen asiaan: Veronmaksajilta kerätään nykyistä enemmän veroja, eli sinä maksat enemmän, vaikka palvelujen kohdalla mikään ei muutu. Miksi näin? Koska koko hyvinvointialueen rakentaminen on järkyttävän kokoinen hallinnollinen palapeli, joka on jo ennen ensimmäistä aluevaaliäänen antamista maksanut maltaita. Eikä kulut tosiaankaan lopu vaalituloksen julkistamiseen, siitähän ne vasta alkavatkin. Työpaikkavinkki: Nyt on tarjolla runsaasti erityisasiantuntijatehtäviä määräaikasilla työsopimuksilla. Kuukausipalkat vaihtelevat reilusta kolmesta tonnista yli 6000 euroon. Jännää on, että työnantaja vaihtuu (oletettavasti) kesken toimikauden, ketäänhän ei voi palkata organisaatioon, jota ei ole olemassa. Yhtään hyvinvointialuettahan ei oikeasti ole vielä olemassa, muuta kuin binäärikoodina ja eräiden puolueiden aktiivien päiväunissa. En muuten olisi kovinkaan yllättynyt, jos näistä ”projektityöpaikoista” muodostuisi ajan saatossa hyvinvointialueen kiinteitä virkoja. Toki vakinaistettaessa palkkaa on syytä tarkastaa ylöspäin, eikö niin? Ja onhan keskusteluissa väläytetty sitäkin, että hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja olisikin (poliittisesti valittava) virkamies, jonka tehtävä olisi päätoiminen ja jolle maksettaisiin korvausta tästä riemusta 6000-7000 euroa kuukaudessa. Eli samaa luokkaa kuin pitkään virassa olleelle sotilaslääkärille. Sillä erolla, että kyseisen virkamiehen meriitiksi riittää, että on oikeiden tyyppien kaveri. Koulutustaustaksi riittää hyvin vaikka kolme vuotta kiertokoulua väärään suuntaan. Mitenhän sitten noiden virkavastuiden kanssa? Eli jos vaikka hyvinvointialueella sattuu hoitovirhe. Tämä valtuuston puheenjohtaja sitten varmaan kantaisi vastuun? Veikkaan, että näppärillä sopimuksilla operatiivisen vastuun kantaa sairaalan ylilääkäri, eli sama henkilö, joka vastuun kantaa nytkin.

Kun tätä kuviota tarkastelee ajatuksen kanssa, saattaa mahdollisesti havaita pienen epäsuhdan. Nämä yllä mainitut toimet/virat ovat siis tehtäviä, joita kukaan ei tällä hetkellä hoida. Siihen on olemassa syy: niille ei ole nykyisessä järjestelmässä tarvetta! Miksi sitten nyt ainakin kohtuullisesti toimivan järjestelmän ”yläpuolelle” rakennetaan tällainen rakennelma? Eivätkö nämä ole täysin turhia menoeriä ja pahimmassa tapauksessa poliittisia suojatyöpaikkoja, jonne esimerkiksi eduskunnasta pudonneet kansanedustajat voi loppusijoittaa nyt, kun ei sopeuttamiseläkettäkään enää makseta kuten ennen? Minusta haiskahtaa kovasti sille, että yksikään näistä byrokraateista ei turvaa sen kummemmin minun, kuin akuutissa hädässä olevan kanssaihmiseni sote-palveluita. Eikä se muuten sinne Sevettijärven peräkyläänkään sitä ambulanssia tai paloautoa saa yhtään sen nopeammin paikalle.