Pääseekö Suomi ikinä Natoon?

Nato-yhteensopivia suomalaisia sotilaita vapaaehtoisessa harjoituksessa rannikko-olosuhteissa "siellä jossakin". Kuva: Kristian Meurman

Varsin perustellusti, viime viikkoina mediassakin on lausuttu ääneen ajatus, joka jokaisen keittiöpöytästrategin mielessä lienee jyllännyt jo kesästä lähtien: aikooko Unkari ja Turkki todella estää Suomen (ja Ruotsin) pääsyn Natoon pysyvästi?

Muutama asiantuntija, virolainen Joosep Varik heidän joukossaan, on heittäytynyt inhorealistiseksi ja todennut, että erityisesti Turkin nihkeä kanta tuskin muuttuu aivan lähiaikoina. Turkissa tilanne on muuten sama, kuin Suomessa tällä hetkellä. Ensi vuoden puolella odottelevat vaalit lukitsevat toiminnan jäätynyttä konfliktia muistuttavaan status quo:hon.

Suomessa istuva hallitus ei saa mitään konstruktiivista aikaiseksi, koska jokaisella puolueella on kauhea kiire päästä pätemään sillä, miten juuri heidän puolueensa kyllä huomaa, miten joku toinen puolue (yleensä keskusta) tekee jo vaalityötä, vaikka pitäisi keskittyä päivän polttaviin asioihin. Ja keskustahan on niin sekaisin, kuin seinäkello, että se nappaa aloitteet suoraan oppositiolta ja yrittää sitten myydä nämä itse hallituksen käsiteltäviksi tulleina maalaisliittolaisina neronleimauksina. Onneksi ei sentään taida mennä edes niille vähäisille äänestäjille, jotka eivät vielä ole kaikonneet, läpi moinen sirkus.

Erdogan ei luovu niskalenkistään millään hinnalla

Turkin diktaattori, tarkoitan siis presidentti, Recep Tayyip Erdogan kantaa huolta maansa tulevista parlamentti- ja presidenttivaaleista. Häntä ei niinkään huolettane se, että voittaako hän ja hänen puolueensa, vaan se, että miten hän saisi kyseisen voiton näyttämään edes oman maan kansalaisten keskuudessa siltä, että se olisi teoriassa voinut syntyä myös vapaiden, demokraattisten vaalien lopputuloksena.

Sitä, kiinnostaako häntä lainkaan mitä muu maailma ajattelee, ei liene tällä hetkellä niin kriittistä, sillä hän tietää, että Yhdysvallat ei voi kovin voimakkaasti älähtää tilanteessa, jossa on tosiasia, että maailman mahtavin sotilasmahti tarvitsee Turkkia saadakseen leikkiä omassa hiekkalaatikossaan. Tavallaan Naton hienous, eli vaatimus yksimielisyydestä kaikista tärkeimpien päätösten äärellä, on sen suurin akilleen kantapää, aina silloin, kun jotain jäsenmaata johtaa diktaattori itsevaltiaana.

Turkki mittailee myös suomettumisen astetta nyky-Suomessa

Turkki on ajellut koko ajan kaksilla rattailla, mikä on tietysti ollut odotettavissa. On ollut Suomen ja Ruotsin natoprosessin alkumetreiltä lähtien selvää, että Turkin silmissä Suomi ja Ruotsi eivät ole millään tapaa samalla viivalla. Ruotsin lepsu maahanmuuttopolitiikka ja – Turkin näkökulmasta – veljeily terroristijärjestöjen kanssa ovat punainen vaate ja tästä syystä Ruotsin todellista halukkuutta päästä Turkin suosioon ja tätä kautta Naton jäseneksi on koeteltu vakavissaan.

Ruotsi on joutunut nöyrtymään ja myöntymään tavoin, joita medel-Svensson ei välttämättä olisi uskonut.

Samalla Suomelle on tehty selväksi, että jos noudatamme ohjeita, keskitymme omaan prosessiimme ja teemme pyydetyt henkilöiden luovuttamiset Turkkiin kidutettavaksi ja mahdollisesti tapettavaksi, olemme Naton jäsenenä ennen kuin Euroopan unionin ihmisoikeuskomissaari ehtii sanoa ”poliittinen murha”.

Onneksi ulkopolitiikkaamme johtaa Tasavallan presidentti, eikä joku naivimpi henkilö, joka olisi saattanut olla helpommin vietävissä. Ja ei, en nyt viittaa yhteenkään istuvan hallituksen ministeriin, sukupuoleen katsomatta.

Unkari pistää Suomen valitsemaan Naton ja EU:n solidaarisuuden välillä

Koska Euroopan unionissa ei pidetä ihmisoikeuksien polkemisesta, uhkaa Unkaria jääminen ilman merkittävää tulonlähdettään, eli meidän ”rikkaampien” valtioiden sille vastikkeetta lahjoittamia rahavaroja. Tätä omasta mielestään varsin perustellusti epäoikeudenmukaisena pitämä Unkarin pääministeri Viktor Orbàn ei aio sietää, vaan hän tekee selväksi, että paitsi että aikoo kiukutella entistä enemmän EU:lle, noudattaa vielä vähemmän perus- ja ihmisoikeuksia oman maansa rajojen sisäpuolella, hän aikoo sen lisäksi pitää huolen siitä, että roistovaltiot, kuten Suomi, jotka vaativat muita maita toimimaan yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti, pysyvät visusti kaiken mahdollisen puolustusyhteistyön ulkopuolella.

Suomen olisi siis valittava perustuslain noudattamisen ja Natojäsenyystoivomusten välillä.

On syytä huomioda myös, että Unkari ei ainakaan virallisesti näe Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan mitään pahaa tai vikaa. Kommentit julkisuudessa esimerkiksi YK:n ja EU:n suuntaan ovat olleet enimmilläänkin lähinnä vähätteleviä.

Kukaan ei johda ikuisesti

Vaikka iloisella (oikeasti se oli kyllä monella tapaa vähemmän iloista) 1900-luvulla vitsailtiinkin, että Suomen perustuslaissa lukee, että Suomi on tasavalta ja Suomen tasavallan presidentti on nimeltään Urho Kekkonen, niin siitä huolimatta sai Urkkikin aikanaan väistyä, eikä aikalaislähteiden mukaan varmasti hetkeäkään liian aikaisin. Olkoonkin, että Kekkonen monella tapaa oli loistava presidentti.

Huomattavasti suurempia helpotuksen huokauksia on kuultu milloin idästä ja milloin etelästä, kun hallitsija on mennyt vaihtoon. 1945 Saksan silloisen johtajan siirtyminen ajasta ikuisuuteen merkitsi erään aikakauden loppua, kuten tulee tekemään myös Venäjän nykyisen diktaattorin väistämätön kuoleminen ennen pitkää. Eivätkä sen kummemmin Orbàn, kuin Erdogankaan tule ”voittamaan” kaikkia vaaleja. Jonain päivänä tulee se äänestys, jossa liha puhuu, eikä propaganda. Ja elämän ja kuoleman välisessä mittelössä kuolema on aina voittava lopulta. Tietysti toivon sen saapuvan asianomaisille herroille sitten, kun sen aika on, rauhallisena ja arvokkaana päätöksenä mielenkiintoiselle elämälle.

Sisulla tästäkin selvitään

Proosallisesta kuvailusta huolimatta, on kylmä tosiasia, että jonain päivänä Erdogan tai Orbàn eivät ole jarruna Suomen ja Naton välissä. Se, onko siellä uudet hahmot jatkamassa samaa väsytystaistelua, jää tietysti aikanaan nähtäväksi.

Mutta Suomen on tärkeä säilyttää malttinsa ja sisukkaasti jatkaa oman kansakuntamme tarinan kirjoittamista omilla ehdoillamme, kuten tähänkin asti. Natojäsenyyteemme voi hyvin tulla pitkäkin aikalisä, mutta meidän omaa puolustuskykyämme, yhteistyöverkostojamme ja tahtoamme pitää omasta isänmaastamme huolta eivät, sen enempää, kuin kahdenkeskisiä suhteitamme monien Natomaiden kanssa, mitkään huru-ukot diktaattorielkeineen voi meidän puolestamme määrittää.

 

Kristian Meurman
Liike Nyt Espoo
Ehdolla eduskuntavaaleissa

43-vuotias valtiotieteiden opiskelija, joka ennen koronaa ehti muutaman vuosikymmenen ajan toimia niin kulttuuri- kuin ravintola-alalla. Aktiivinen vapaaehtoinen maanpuolustaja ja reserviläiskouluttaja. Olen Liike Nyt puoluhallituksen jäsen, toimin Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston varavaltuutettuna ja Liike Nyt aluevaltuustoryhmän jäsenenä.

Oikealta ammatiltani olen muusikko, mutta työskentelen nykyään viestintäasiantuntijana.

Olen kevään 2023 eduskuntavaaliehdokas Uudeltamaalta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu