Pakkoruotsia ei ole olemassakaan

Kuva: Svenska YLE.

Tällä viikolla vietetään ruotsalaisuuden viikkoa. Kerran vuodessa maamme toista kansalliskieltä äidinkielenään puhuvat, historiallisiin faktoihin pragmaattisesti suhtautuvat yksikielisesti suomenkieliset, sekä kaikki, joilla ei ole erityistä syytä kokea antipatiaa kotimaista kieliperinnettämme kohtaan juhlistavat suomenruotsalaisuutta. Tai nojaa, ehkä kaksi kertaa vuodessa, jos rapujuhlakausi lasketaan mukaan.

Ruotsalaisuuden viikko osuu marraskuun ensimmäiselle viikolle. Ruotsalaisuuden päivää vietetään Kustaa II Aadolfin kuolinpäivän muistoksi. Kustaa kaatui kolmekymmentävuotisessa sodassa Lützenin taistelussa 6.11.1632.

Ruotsalaisuuden päivä vanhempi kuin Suomen itsenäisyyspäivä tai Ruotsin kansallispäivä

Ruotsalaisuuden päivä on suomenruotsalainen keksintö. Siitä saamme kiittää Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta, joka vuonna 1908 perusti tämän juhlapäivän juhlistaakseen ruotsinkielisyyttä ja yhteistä kielikulttuurista perimäämme Suomessa. Ruotsalaisuuden päivä on täten vanhempi perinne, kuin Suomen itsenäisyyspäivä (6.12.1917 alkaen) tai Ruotsin kansallispäivä (alun perin Ruotsin lipun päivä, 6.6.1916 alkaen).

Avoin kutsu kaikille olla suomenruotsalaisia

Vaikka ruotsalaisuuden päivässä ja viikossa onkin kyse suomenruotsalaisuuden juhlistamisesta, ei juhla ole luonteeltaan muita kieliä syrjivä. Inkluusio on aina ollut tyypillistä suomenruotsalaisuudelle. Tästä syystä erilaisin tempauksin onkin aina kutsuttu myös ei-ruotsinkielisiä osallistumaan juhlintaan.

”Pim! – olet suomenruotsalainen”

Muistan muutamien vuosien takaa silloisen Radio X3M -radiokanavan kampanjan, jossa suomenkielinen pystyi helposti vaihtamaan maistraatissa äidinkielekseen ruotsin. Tämä oli toteutettu vähän samaan tyyliin kuin esim. kirkosta eroamisen helpoksi tekevät nettisivut: muutama klikkaus, vahvistus pankkikoodeilla ja – pim! – olet suomenruotsalainen. Tunnen muuten henkilökohtaisesti ainakin yhden alkujaan täysin suomenkielisen, joka tähän mahdollisuuteen tarttui. Nykyään tämä henkilö on täysin kaksikielinen ja työskentelee ruotsinkielisessä ympäristössä.

Vaikka moista kampanjaa ei tällä hetkellä tietääkseni ole meneillään, niin mahdollistahan tämä äidinkielen vaihtaminen luonnollisesti edelleen on. Jos nyt juuri sinä haluat ryhtyä suomenruotsalaiseksi – helt på riktigt – niin tästä löydät lomakkeen jolla ilmoitat äidinkielesi (ja/tai asiointikielesi) Digi- ja väestötietovirastoon:

Äidinkielen tai asiointikielen vaihtaminen (DVV)

Kaksi- tai monikielisyys ei ole este, haaste tai haitta

Perussuomalaisten taannoinen niin sanottu suomalaisuusohjelma on surullinen osoitus tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä, mutta myös vaarallinen esimerkki historian kieltämisestä ja yrityksestä iskeä kiilaa oman väen eri ryhmien väliin. Fakta on, että ruotsia on maassamme puhuttu niin kauan aikaa, kun täällä on muita, kuin alkuperäisväestöä ollut ja ruotsi on ollut kielenä ja myös kulttuuriperimän yhtenä tärkeänä pohjana siitä lähtien. Ollen sitä edelleen tänä päivänäkin.

Aikana, jolloin Euroopassa riehuu sota ja yhtenäisyys olisi hyveistä mitä tärkein, on erikoinen taktiikka yrittää aiheuttaa kitkaa oman maan kansalaisten välille valheellisin väittein.

Monikielisyys on avain laajempaan monikielisyyteen, vaikka joku kuinka yrittäisi väittää, että jonkin tietyn kielen opiskeleminen on hukkaan heitettyä aikaa ja vaivaa. Samalla periaatteella voisi koulujen opetussuunnitelmasta poistaa liikunnan kaikilta niiltä oppilailta, jotka eivät halua ryhtyä urheilijoiksi tai musiikin niiltä oppilailta, jotka eivät ole musikaalisesti lahjakkaita.

Itse uskon joka tapauksessa enemmän kannustamisen, hyväksymisen ja juhlistamisen kulttuuriin, kuin asioiden yksinkertaistamiseen vain omiin lähtökohtiin perustuen. Näytä minulle perussuomalaiselta määritelmältään kielellisesti, kulttuuriperimältään ja etnisyydeltään ”puhdas suomalainen”, niin minä näytän sinulle valehtelijan.

Mitä jää jäljelle, jos kiellämme oman kulttuurimme?

Sir Winston Churchill on väitetysti perustellut toisessa maailmansodassa taistelemista sillä, että taistelu tapahtuu oman maan kulttuurin puolesta – sillä ilman sitä me yksinkertaisesti emme ole mitään. Meillä Suomessa tähän kulttuuriperimään kuuluu kaksi virallista kieltä ja niiden mukana tuoma laaja kulttuurikirjo, unohtamatta tietenkään vähemmistökieliämme, joiden asema on luonnollisesti niin ikään turvattava samaten, kuin saamelaiskulttuuritkin.

Suomenruotsalaisuus on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta

Monesti ruotsin kielen asemaa Suomessa ja suomenruotsalaisen kulttuurin ylläpitämistä ajatellaan ajavan yksinoikeudella RKP, jolle toki kuuluu kaikki kunnia menneiden vuosien uroteoista, vaikka sittemmin puolueen linja ei ole noudattanut sellaista johdonmukaisuutta, jota puhtaasti kielipuolueelta olisi kohtuullista edellyttää. Onkin positiivista, että poliittista kenttää rikastuttavat myös muut toimiijat, joilla on rehellisenä tavoitteenaan ylläpitää rakentavaa dialogia kaksikielisyyden ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi. Viimeisimpänä Liike Nyt -puolueen yhteyteen vast’ikään perustettu ruotsinkielinen yhdistys: Finlandssvenska Rörelsen – Suomenruotsalainen Liike. Useampi toimija kaksikielisyyden kentällä voi rikastuttaa dialogia etenkin, jos painolastina ei ole muita poliittis-ideologisia tekijöitä.

Täydellinen kielen osaaminen ei edellytys ”henkiselle suomenruotsalaisuudelle”

Suomalainen koulujärjestelmä on vuosikymmenien ajan painottanut (ainakin sen kasvattien mielissä) kielten kohdalla matemaattisen tarkkaa kieliopillista osaamista, virheetöntä lausuntaa ja laajaa sanavarastoa sekä luonnollisesti moitteetonta kyvykkyyttä näitä valmiuksia yhdistellen käyttää. Kuten yllä viittasin, ei kuitenkaan tämänkaltaiset lainalaisuudet päde suomenruotsalaisuuden kohdalla, sillä mukaan pääsee heikommallakin kielipäällä.

Väitän, että valtaosa suomalaisista puhuu ja ymmärtää paremin ruotsia, kuin mitä itselleen tahtoo myöntää ja monesti tämä osoittautuukin todeksi, kun kieltä on ”pakko” käyttää. Kuka tahansa, joka on ollut tilanteessa, jossa kommunikaatio on välttämätöntä suorittaa kielellä, jonka hallinta omasta mielestä, tai ihan oikeastikin, on täydellistä heikompaa, lienee kokenut myös sen onnistumisen tunteen, mitä ymmärretyksi tulemisesta seuraa.

Tämänkaltaiset pakkotilanteet edellyttävät pakkoenglannin, pakkosaksan tai vaikka pakkoswahilin käyttämistä – kielen, jonka hallinnasta ei ainakaan itse koe täyttä varmuutta.

Koska ruotsin kielen osaaminen täydellisesti tai edes erityisen hyvin ole mikään pakko, ei ole mitään mieltä edes puhua mistään ”pakkoruotsista”. Mahdollisuus saada oppia sitä koulussa ja tulla täten osalliseksi laajemmalla ymmärryksellä maamme yhteisestä kulttuurista ei ole rangaistus, johon etuliite ”pakko” viittaa.

Älä siis huoli, jos sanavarasto on puutteellinen, verbien taivutusmuodot ovat vähän sinne päin tai kieli on lähes ruostunut puhki – asenne on suomenruotsalaisuudessa tärkeintä.

Sitä paitsi, eikö olisikin ihanaa että olisi ihan kotikentällä käytettävissä kieli, jota eivät välttämättä koske ne älyttömät vaatimustasot, joita muiden kielten osalta itselleen asettaa? Jos kerran koko suomenruotsalaisuuden ydin on erään kuninkaan kuolinpäivä, ehkä koko suomenruotsalaisuuteenkin voi suhtautua hieman leikkimielisesti, kuten suomenruotsalaiset itsekin elämään suhtautuvat.

Keep calm and prata svenska! Glad svenska veckan!

+4
Kristian Meurman
Liike Nyt Espoo
Ehdolla eduskuntavaaleissa

43-vuotias valtiotieteiden opiskelija, joka ennen koronaa ehti muutaman vuosikymmenen ajan toimia niin kulttuuri- kuin ravintola-alalla. Aktiivinen vapaaehtoinen maanpuolustaja ja reserviläiskouluttaja. Olen Liike Nyt puoluhallituksen jäsen, toimin Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston varavaltuutettuna ja Liike Nyt aluevaltuustoryhmän jäsenenä.

Oikealta ammatiltani olen muusikko, mutta työskentelen nykyään viestintäasiantuntijana.

Olen kevään 2023 eduskuntavaaliehdokas Uudeltamaalta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu