Viikkovegaanin tunnustuksia

Maa-artisokka on upea juures, joka taipuu moneen. Kuohkean kermaiseen keittoon ei itse asiassa tarvita välttämättä kermaakaan, sillä kauravalmiste antaa lähes yhtä pehmeän maun, ollen vähemmän rasvainen. Makunautinnon viimeistelevät kotimaiset paistetut herkkusienet ja kylmäpuristettu yrteillä maustettu rypsiöljy. Kuva: Kristian Meurman

Vaikken ole mikään harras uskovainen, on useiden vuosien ajan jo tapoihini paaston aikana (laskiaisesta pääsiäiseen) aina vuosittain kuulunut jättää jotain pois arkielämästäni, koska on ihan tervettä toisinaan tutkailla omaa suhdettaan elämän yltäkylläisyyteen. Olkoonkin, että opiskelijabudjetilla ei hanhemaksapalleroiden ja hummerin välillä tarvitse tehdä vaikeita arkiruokapäätöksiä, mutta faktahan on, että kyllä minulla on varaa kaljalla käydä tai ostaa pussillinen irtokarkkeja silloin tällöin. Ja kun opintotuen rinnalle saa vähän palkkatuloja (paino sanalla ”vähän”, koska köyhyysrajan tuntumassa on silti pysyttävä), niin kyllähän sitä kekseliäs ihminen kaikenlaista pystyy arkea piristämään keksimään, jos muuten kulurakenne on huolellisesti budjetoitu.

Ei vain alkoholi ja liha pois

Tänä vuonna päätin paaston ajaksi jättää kokeeksi kaikki eläinperäiset tuotteet pois. Perheemme pääruoanlaittovastuullisena en kuitenkaan halunut ulottaa kotkotuksiani perheen muiden jäsenten kärsimykseen asti, joten viikonloppuisin sallin itselleni alkoholia lukuun ottamatta niin sanotusti normaalin ruokavalion. Leivän päällä en ole levitettä käyttänyt 1980-luvun lopun jälkeen, joten margariinipakettien tuijottelu ja varmistaminen, että eivät sisällä muuta kuin kasvisrasvoja ei ollut ongelma. Sitä vastoin, suurena juuston ystävänä tulikin tenkkapoo: mitä ihmettä vegaani laittaa leivän päälle?

Hummus ja muut tahnat – jees! Vegaani”juusto” – ei kiitos!

Lähikaupan tuorehyllyt notkuvat tätä nykyä sen seitsemää sorttia erilaisia tahnoja ja levitteitä, jotka soveltuvat vegaanista ruokavaliota noudattavalle. On perushummusta, on maustettuja tahnoja, on dippailuun suunniteltuja (mutta mainiosti myös ruisleivällä toimivia) paprikapohjaisia mössöjä. Ja kun päälle laittaa itse tehtyä etikkakurkkua tai pikkelöityjä vihanneksia tai juureksia, niin hyväähän se on. Osana paastokokeiluani tulin myös ostaneeksi vegaanista ”juustoa”, nimenomaan leivän päälle suunniteltua. Kahden pettymyksen jälkeen totesin, että ilmeisesti ilman juustoviipaleita olisi opeteltava elämään, jos tulisi vegaaniksi ryhdyttyä. Muistan joskus vitsailleeni vegaaniystävälleni näistä vegaani”juustoista”, että kun katsoo valmistusaineluetteloa, niin siellä lukee melko suurella todennäköisyydellä veden jälkeen ”köyhdytetty uraani ja kuuhiekka”. Maun ja koostumuksen perusteella voisi hyvin olla totta.

Ainoat syömisen arvoiset vegaaniset juustonkorvikkeet olivat cashewpähkinöistä valmistettu valkohome”juusto” ja ”pippurijuusto”. Tosin kilohinta oli sitä tasoa, että ehkä sitä voisi suosiolla ostaa oikeaa Camembertiä, sitä vähän parempaakin. Ja pippuri”juusto” nyt ei maistunut kuin, no, pippurille.

Soijajogurtti toimii tuunattuna

Hapatettujen tuotteiden kohdalla muistan pohdiskelleeni, että missähän se eliön ja eläimen välinen raja oikeastaan kulkee ja onkohan niitä vegaaneja, jotka eivät hapatettuja tuotteita syö.  Onhan siinä viattomat laktobasillit työtä tehneet. Kaikenlaista sitä nälissään miettiikin. Olin kuitenkin iloissani löytäessäni hyvää maustamatonta soijapohjaista jogurtinkorviketta ja vielä iloisempi löytäessäni kohtuuhintaisen valmisteen, joka tietysti oli pilattu lisäämällä sokeria. Jollainhan se edullisempi hinta pitää saada aikaiseksi, joten ei muuta kuin otetaan sinänsä hyvä tuote, lisätään sokeria ja alennetaan hintaa. Miten tämä logiikka toimii, siihen en osaa ottaa kantaa, sillä enhän ole elintarviketieteilijä. Joka tapauksessa, maustamattomien jogurttituotteiden ystävänä löysin balanssin, joka koostui maltillisesti sokeria sisältävän tuotteen ja tyrnimehun yhdistelmästä. Lusikallinen sokeroimatonta tyrnimehua sekaan, niin johan maistui. Tällä kombolla alkoi yllättävän moni aamu.

Köyhä voi olla vegaani vain alelaarien armoilla

Vaikka jätin niin sanotusti jotain pois omasta ruokavaliostani muutamien viikkojen ajaksi, on tosiasia se, että ruokalaskut kasvoivat. Tarjoushaukkana nuohosin saksalaislähtöisen vähittäiskaupan liikkeen hävikkihyllyt tarkasti ja koska ”meitä vegaaneja” on sen verran vähän, niin aika useinhan sieltä kolmekymmentäprosenttisten osastolta löytyy nimenomaan vegaaneille soveltuvaa apetta. Suuri oli harmitus, kun löysi hyvältä vaikuttavan valmisteen, oli se sitten vähemmän jalostettu tai suorastaan eines (näitä aika lailla kammotaan yleensä keittiössäni, sivuhuomautuksena) ja sitten tuoteselosteesta ilmenee kananmunaa käytetyn valmistamisessa. Ei muuta kuin roskiin vain, minähän olen vegaani. No, ehkä joku vähemmän puristi sen sieltä pelasti, tai valveutunut sekasyöjä.

Tiukimmillaan viritettyä budjettia noudattaen, olen kyennyt suorittamaan kolmihenkisen perheemme viikon ruokaostokset 20 eurolla. Tämä tietysti edellyttää hyvää suunnittelua, alennushintaisten tuotteiden hyödyntämistä ja riittävän varustettua kuiva-ainekomeroa kotona. Jos joka kerta pitää suolasta ketsuppiin ja pastasta riisiin ostaa, niin ei tietenkään onnistu. Yritin paaston aikana olla yhtä tarkka rahan käytössä ja jouduin toteamaan, että vegaani ei tuolla rahalla syö. Huomionarvoista on, että meidän perheessämme vegaanista ruokavaliota noudatti vain kolmasosa ja sekin vain 5 päivänä seitsemästä. Silti tiukimmilleen puristetussa taloudellisessa balansoinnissa ruokalaskut nousivat neljänneksen. Jogurtinkorvike on kaksi kertaa turkkilaistyyppisen jogurtin hinnan verran, hummusrasia riittää kaksi viikkoa, mutta maksaa kolmanneksen enemmän kuin margariinipaketti, joka kestää meidän perheessä kuukauden (muut kuin minä käyttävät edelleen levitettä leivällä). Lihankorvikkeet, olivat ne sitten soijaa, kauraa tai härkäpapua, ovat normaalihintaisina samaa tasoa kuin naudan paisti. Ja meidän perheessä naudanlihaa syödään normaalistikin korkeintaan kerran kuukaudessa.

Ehkä vegaaniruokavaliolla voi vaikuttaa terveyteen positiivisesti, mutta lompakkoon tulee kyllä suurempi lovi kuin sekasyöjällä.

Vegaani hinnalla millä hyvänsä?

Olen somessa naureskellut joskus näille lihaa jäljitteleville tuotteille. Miksi joku haluaa syödä ”pihvin”, ”makkaraa” tai ”kebabia” jos hän on kasvissyöjä? Mitä järkeä on noudattaa sellaista ruokavaliota, jossa leikitään että syödään eläinperäistä, mutta syödäänkin jotain huomattavasti pidemälle prosessoitua. Kuten yllä mainittua köyhdytetystä uraanista ja kuuhiekasta tehtyä ”juustoa” (kieltäydyn muuten käyttämästä sitä vegaanisesta ”juustosta” vakiintunutta sanaa, koska se on mielestäni typerä niin kirjoitettuna kuin ääneen lausuttuna – kaikilla meillä on omat rajoitteemme).

Toinen mikä hämää näissä jotain imitoivissa tuotteissa, on niiden hiilijalanjälki. Muistan taannoin erään kasvisruokavaliota noudattavan ystäväni innostuneisuuden siitä, että erään tietyn valmistajan ”todella lihamaiset” hampurilaispihvinkorvikkeet olivat saapuneet lähikauppansa valikoimiin. Nämä ”pihvit” valmistetaan USA:ssa, oletettavasti geenimanipuloidusta soijasta (koska jenkeissä kai ei kauheasti muuta soijaa harrasteta) ja sitten ne joko laivataan valtamerilaivalla Atlantin poikki, tai vielä parempaa: lennätetään, kylmäkuljetuksena maahantuojalle, sieltä tukkuliikkeeseen ja lopulta jakeluautolla lähikauppaan. Hiilijalanjälki verrattuna lähellä tuotettuun naudan jauhelihaan? Maalaisjärkeen pohjautuvan veikkauksen perusteella: järjetön.

Entä sitten ”lihaisaksi makkaraksi” erilaisista kasvisproteiineista stabilointiaineilla kyhätty puriste? Äkkiseltään tuntuu, että lähellä luomuna kasvaneen porsaanlihan ja luonnonsuolen yhdistelmä olisi ihan fiksu valinta ympäristönäkökulmasta. Eritoten, kun lihankorvikkeiden raaka-aineiden joukossa kummittelee mitä erikoisempien lisäaineiden ohella varsin usein proteiininlähteet, joiden alkuperä on ”muu kuin EU”. Pelastuuko se maailma mutustelemalla sitä kiinalaista soijaa, joka on lennätetty tänne?

Valveutunut kasvissyönti on hyvä juttu

Pyrin itse olemaan tarkka siinä, että oma vegaanikokeiluni ei olisi mikään itseriittoisuuttani entisestään kasvattava koe, jonka lopputuloksena on omassa erinomaisuudessaan kylpeminen Suuresti Eettisenä Ihmisenä, jota ei kuitenkaan vähääkään nappaa ottaa selvää siitä, mitä oikeasti suuhunsa tunkee – kunhan se on vegaanista.

Olen jo vuosien ajan pyrkinyt tietoisesti olemaan voittopuoleisesti kasvisruokavalioon kallellaan ja punaisen lihan kulutuksen olen ajanut varsin alhaiseksi. Osin taloudellisista, osin terveydellisistä, mutta myös osin eettisistä syistä. Suojakaasuun pakatut elintarvikevärein värjätyt ja jauhoilla ”parannetut” tuotteet ohitan systemaattisesti ja kun valitsen lihaa, pyrkimykseni on suosia eettistä. Minulla on tälläkin hetkellä pakastimessa puolikas poro, ankkaa, Ahvenanmaalla lankoni kaatamaa peuraa ja jos mahdollista ostan suoraan tilalta naudanlihankin. Vahva suositus ja mainos tähän väliin: Rantala Highland! Jos liikutte Savonmaalla, Leppävirran seutuvilla, kannattaa poiketa hakemassa ylämaankarjan lihaa!

Ennemmin, kuin sitä että kaikki kilvan mussuttelevat Suuressa Eettisyydessään jenkkiläistä GMO-soija”lihaa”, näkisin että kotimaisten kasvisten ja juuresten arvostus nousisi. Milloin viimeksi kokkasit raitajuuresta jotain, vaivauduit käsittelemään maa-artisokkaa tai maistoit miltä naattiporkkana maistuu? Suomi on niin paljon muutakin, kuin pelkkää uutta perunaa – kaikki kunnia toki tuolle kesäpöydän ehdottomalle kuninkaalle!

Vähemmän, harvemmin ja parempaa – muttei totaalikieltoa

Lihaa syödään Suomessa liikaa. Lihantuotannon ekologinen jalanjälki on järisyttävän paljon suurempi kuin vastaavan kasvisproteiinin kasvattamiseen vaadittava, mutta ei se tarkoita, että lihantuotannosta tulee luopua. On tärkeää, että meillä on laadukasta eläinperäistä proteiinia saatavilla ja erittäin tärkeää on, että karjankasvattaja tulee toimeen työllään. Tästähän on nyt, kun omavaraisuusastetamme on alettu pohtia, hiljalleen päästy jyvälle jopa poliitikkojenkin keskuudessa. Kulutustottumusten muuttaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Sen huomaa hyvin, kun kasvisruokapäivistä keskusteltaessa syntyy kauhea polemiikki: ei saa pakkosyöttää lapsille vegeruokaa. Lapset tarvitsevat proteiinia kasvaakseen, pitää olla lihaa. Paitsi että ei tarvitse välttämättä olla lihaa. Mutta voi toki olla. Kuitenkin, kun lapsilta kysellään suosikkiruokia esimerkiksi kouluissa, niin yllättävän moni tykkää esimerkiksi pinaattiletuista. Miten ihmeessä lapset eivät kuole nälkään tai vähintäänkin keripukkiin ja muihin puutostauteihin niinä päivinä, kun joutuvat raukat olemaan ilman lihaa? Vähintäänkin silavaviipale pitäisi saada pinaattiletun päälle.

Helsingin kaupungin taannoinen linjaus lopettaa lihatuotteiden tarjoilu tilaisuuksissaan oli kieltämättä melkoinen isku palleaan kaikille karjankasvattajille. Raijataan sitten sitä kiinalaista soijaa kaupunginäitien ja -isien bileisiin tarjolle, mutta naapurikunnan puolella kestävästi kasvatettu luomupossu ei käy.

Joskus kaksinaismoralismi on suorastaan häkellyttävällä tasolla. Toisaalta, moni Suuressa Eettisyydessään Tärkeän Valinnan tehnyt henkilö onkin oman erinomaisuutensa sokaisema siinä määrin, että fanaattinen oman katsantokannan puolustaminen on väkisinkin vähintään militantilla tasolla.

Kalaa, lihaa ja kasviksia sesongin mukaan

Jossain kulkee se kuuluisa kultainen keskitie. Itse en sinne ainakaan ole vielä löytänyt, vaikka jonkinlaista pyrkimystä on. Kyllä sitä toisinaan tulee viis, tai nälän ollessa hurjimmillaan vaikka kuus tai seitsemänkin, veisattua nitraattipitoisuuksille ja raaka-aineen alkuperälle, kun eineshyllystä tarttuu matkaan jokin suola-aavikonkin kalpeaksi saava makkaravalmiste, jossa parasta ennen päiväys ”ihan luonnostaan” siintää jossain lähempänä eläkepäiviäni kuin tätä hetkeä. Ja kai se pitää itselleen suodakin, etenkin jos muuten yrittää olla myös kansallisesta näkökulmasta vastuullinen: kotimainen kala on nimittäin kyllä hyvää ja sitähän pitäisikin syödä. Ja vinkiksi: norjanlohi ei ole siis suomalaisen merilohen jokin alalajike, eikä sitä merilohtakaan pitäisi kovin usein lautaselleen päästää. Haukea, ahventa, kuhaa ja jos lohen korviketta kaipaa, niin nieriä (pohjoisessa: rautu) on mainio valinta.

Meillä on Suomessa hienoa ruokatuotantoa, oli sitten villiä tai viljeltyä, metsästettyä tai kasvatettua. Olemme onnellisessa asemassa, sillä neljä vuodenaikaa myös mahdollistavat vaihtuvat sesongit. Siksi sitä uutta perunaa niin kaipaa, kun sitä on joutunut pitkään odottamaan. Mutta ei pidä myöskään unohtaa syksyn sadonkorjuuta juureksineen, eikä talvikaan ole raaka-ainenäkökulmasta kuollutta aikaa, vaikka kasvimaat ovatkin autioina.

Juuri nyt ovat muuten esimerkiksi porkkanat parhaimmillaan. Naattiporkkanoiden hinta on toki korkeampi kuin ulkomaisen ”vanhan” porkkanan, mutta mausta ei voi samana päivänäkään puhua. Huuhtele ja keitä kuorimatta jättäen napakaksi. Kastikkeeksi ei tarvita kuin hyvää suomalaista kirnuvoita, vähän hienonnettua rakuunaa ja ripaus suolaa. Ja jos oikein vegaaniksi haluat ryhtyä, korvaa voi kylmäpuristetulla rypsiöljyllä!

Taidanpa lähteä porkkanankeittopuuhiin. Hyvää ruokahalua!

+1
Kristian Meurman
Liike Nyt Espoo

42-vuotias valtiotieteiden opiskelija, joka ennen koronaa ehti muutaman vuosikymmenen ajan toimia niin kulttuuri- kuin ravintola-alalla. Aktiivinen vapaaehtoinen maanpuolustaja ja reserviläiskouluttaja. Toimin Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston varavaltuutettuna ja Liike Nyt aluevaltuustoryhmän jäsenenä sekä Liike Nyt Espoo ry:n varapuheenjohtajana.

Talvisin lumilautailen ja kesäisin veneilen. Oikealta ammatiltani olen muusikko, mutta tätä en kerro julkisesti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu