Oikeusmurhia

Puhutaan paljon Amerikan kahtiajakautumisesta. Jokapäiväisessä elämässä se näkyy siten, että jokaisen pitää varoa puheitaan ja käytöstään ettei tule leimatuksi eli tavallisen ihmisen sananvapautta rajoitetaan. Vakavaksi yksilön kohdalla tilanne muuttuu silloin, kun joutuu oikeuslaitoksen poliittiseen pyöritykseen.

Ensimmäinen askel on kun ihmistä syytetään rikoksesta vaikka rikosta ei kenenkään oikeusoppineen mukaan ole tapahtunut. Syytteen nostaa syyttäjä jolla on poliittisia ambitioita ja joka löytää tuomarin, jolla on samanlainen tahtotila saattaa ihminen syytetyn penkille.
Luodaan yhteistyössä prosessi, jossa yksityiskohtaisesti suunnitellaan miten syytetty saadaan, järjestelmää hyväksi käyttäen syylliseksi. Oikeudessa tuomarilla on valta ohjata prosessia ja hän voi tehdä kaiken mahdollisen, jotta syytetyn puolustus ei voi tuoda omaa näkökulmaa esiin kieltämällä asiantuntijoiden kuuleminen, tukemalla kaikin tavoin syyttäjän todistajia ja lopuksi ohjata juryn jäseniä niin, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päättää syytetty syylliseksi rikoksesta, joka ei ole rikos.

Toisessa tapauksessa, poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön tyttöystävä teki itsemurhan.
Poliisitutkinnan ja kuolinsyyntutkijan mukaan tapaus oli selkeästi itsemurha, mutta syyttäjä päättikin että hän ajaa kannetta ja syyttää joka tapauksessa. Pikaisella aikataululla, syytetty pidätettiin ja alkoi vuosia kestävä prosessi, jossa syytetty joutui luopumaan poliittisesta urastaan, läpikäymään lukuisia oikeus prosesseja joissa hänet todettiin syyttömäksi mutta lopettaakseen ajojahdin, lopulta suostui menemään 2 vuodeksi vankilaan.

Eräs poliitikko, joka oli pyrkimässä tehtävään käytti suoraa toimintaa ja ampui vastustajansa, kun huomasi, että tämä voittaisi vaalit. Joutui loppuelämäksi vankilaan.

Kuuluisan O.J. Simpsonin tapauksen lopuksi hänen oma asianajajansa totesi voiton hetkellä, että “ olen menettänyt luottamuksen Amerikan oikeusjärjestelmään”. Voisin todeta samaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu