Suurvaltasuhteita

Amerikan presidentti Biden on ottanut ensimmäisiä askeliaan suurvaltasuhteissa.

“ You do not come from the position of strength” – oli kiinalaisten neuvottelijoiden ensimmäisiä lauseita amerkkalaiselle ulkoministeri Blankenille. Kiina-Amerikkasuhteisen pitkäaikainen asiantuntija totesi, ettei ole koskaan kuullut suurvaltojen neuvottelussa sellaista kielenkäyttöä jota hän kutsui nimellä “bickering”. Tämä kävi ilmi kun amerikkalaisia syytettiin mm diplomaattisten sääntöjen loukkaamisesta sekä aikataulujen noudattamattomuudesta. On selvää, että amerikkalaiset saivat hyvin epäystävällisen ja kylmän vastaanoton.

Myös Putin, on suivaantunut Bideniin koska Biden oli kutsunut häntä “tappajaksi”. Putin on vaatinut kahdenkeskistä neuvottelua Bidenin kanssa, mutta Valkoinen Talo ei ole hyväksynyt pyyntöä.

Voisiko sanoa, että valtio on yhtä vahva kuin sen päämies. Uskaltaisi sanoa, että minkään valtion arvovalta ei ole romahtanut 60 päivän sisällä niin kuin USAn. Milteí symbolista on laajalti mediassa levinnyt video Bidenin kompuroinnista lentokoneeseen noustessaan. Kaksi kertaa hän horjahti pahasti ja kolmannella kaatui. Sen jälkeen kamera pysähtyi – ehkä hänen eläkeläiskerhonsa Nancy Pelosi 81v, John Kerry, 77v, Bernie Sanders 79v, Janet Yellen, 74v ja Chuck Shumer 70 v riensivät apuun.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu