Väittely

Amerikan presidentin vaalien ensimmäinen väittely onnistui hyvin moderaattori Chris Wallacen ansiosta koska hänen kysymyksensä olivat juuri niitä, mihin amerikkalaiset haluavat vastauksen tehdäkseen päätöksen kummalle antavat äänensä. Hyvä juttu oli myös hänen tasapuolisuutensa, hän esitti molemmille kiperiä kysymyksiä. 

Kun olen viimeiset 20 vuotta aktiivisesti seurannut Amerikan päivän politiikkaa tunnen velvollisuudekseni kommentoida tämän aamuista vaaliväittelyä ja tuoda julki asioita, jotka eivät täällä Suomessa ole olleet välttämättä tiedossa. Erityisesti väittelyssä korostui erot demokraattien ja republikaanien välillä, kuten Biden totesikin “minä olen demokraattinen puolue”. 

Ensimmäinen kysymys koski uusimman jäsenen Amy Barrettin nimittämistä korkeimpaan oikeuteen. Trumpi toi julki, että ehdokas on ansioitunut yliopiston oikeustieteen professori ja toi esiin myös sen että hänen kannanottonsa asioista ovat olleet hyvin tasapuolisia. Myöskään Biden ei epäillyt hänen ansioitaan, mutta hänen mielestään oli väärin, että nimitys tulee juuri vaalien alla. 

Järjestelmä kuitenkin on, että se presidentti joka on vallassa, joutuu viipymättä nimittämään puuttuvan jäsenen. Ginsburgin kuolema juuri nyt oli demokraateille järkytys jopa niin paljon, että ensimmäisessä puheessaan demokraattinen johtaja unohti kokonaan mainita Ginsburgin, pitkän upean uran vaan ensimmäinen asia hänen mielessään oli ryhtyä poliittiseen taisteluun uudesta nimityksestä. Trump sen sijaan ilmoitti, että hän arvosti Ginsburgin hienoa, pitkäaikaista uraa ja palvelemista korkeimassa oikeudessa vaikka hän ei aina ollut samaa mieltä hänen kanssaan. 

Kun Bidenilta loppuivat argumentit asiasta hän käänsi puheen Obamacareiin, kuinka sen on köyhien ainoa terveydenhoidollinen turva. Todellisuudessa asia on ihan muuta, mitä on väitetty. Obamacarein philosofia oli, että kaikkien on pakko ottaa terveysvakuutus. Jos ei ota, verotuksen yhteydessä sakotetaan. Kuinka köyhä ihminen, jolla ei rahaa ruokaan pystyy ottamaan vakuutuksen. Vakuutuksen kalleudesta puhuttaessa on omakohtaisia kokemuksia. Terveenä ihmisenä jouduin kuukausittain maksamaan “vain” 400.00 dollaria. Jos sairastuu ensin omavastuu oli 2000.00 dollaria, seuraavana vuonna omavastuu nousi 12.000,00 dollariin ja viimeisenä vuonna se oli jo 14.000,00 dollaria. Pahinta on se, että ei ollut selvyyttä, mitä vakuutus korvaa.  

Toinen kysymys liittyi Covid19 pandemiaan. Biden toisteli, kuinka Trump vähätteli asiaa ja eikä ryhtynyt välittömiin toimenpiteisiin estää pandeaminen leviäminen. Muistan mikä äläkkä nousi demokraattisessa mediassa, että Trump on rasisti koska on sulkenut kiinalaisten pääsyn maahan. Samaan aikaan sanomaa tehostettin sillä, että Nancy Pelosi, demokraattien johtaja kulki San Franciscossa, suurimmassa kiinalaiskaupunginosassa, halailemassa kiinalaisia.  Sen jälkeen kun Trump sulki myös Euroopan lennot, jopa Suomessa päivälehden toimittaja antoi moitteet kuinka joku voi tehdä niin tyhmiä päätöksiä.  

Nyt kun Trump on rivakasti ryhtynyt testaamaan ja vaatinut rokotteen kehittämistä demokraatit väittävät, että nopeasti rokotteen tekeminen on asiantuntijoiden mielestä “vaarallista” eikä se ole mahdollista kuin aikaisintaan ensi kesänä. Trump puolestaan totesi että on keskustellut asiasta suoraan suurien lääkefirmojen kanssa, jotka ovat arvioineet että aikataulu on nopeampi. 

Se miten pandemia hoidetaan tästä eteen päin Biden totesi, että kansalaisia pitää suojella ja pitää koulut kiinni, yritykset kiinni ja liiketoiminnan pitää odottaa, kun pandemia on saatu kontrolliin. Demokraattiset kuvernöörit omissa osavaltioissaan toteuttavat tätä politiikkaa. Varsinkaan kirkot eivät saa olla kokoontumispaikkoja, ei vaikka kokoontuminen tapahtuu autojen parkkipaikalla ja ihmiset istuvat autoissan. Sen sijaan protesteja ja niistä aiheutuvia mellakoita ei pidetä mitenkään tuomittavina. 

Bidenilta kysyttiin kun mellakat ovat nyt jatkuneet yli 100 päivää eri osavaltioissa, onko hän ottanut yhteyttä kyseisten osavaltioden johtajiin ja vaatinut mellakoitten lopettamista. Vastaus oli ei, koska hänen mielestään Antifa, suurin mellokoiden järjestäjä on vain ideologinen järjestö. Trumpin kommentti tähän oli että demokraatit luottavat saavansa ääniä näiltä mellakoitsijoilta, mutta mitä tapahtuu niiden pienyrittäjien äänille, joiden liikkeisiin ja liiketoimintaan on suunnitelmallisesti hyökätty. Muun muassa Philadelphiassa aasialaisten pesuloihin on murtauduttu ja viety asiakkaiden luottokorttitiedot. Voidaanko enää puhua Floyd ilmiöstä. Myös maskin käytöstä puhuttiin ja kun Biden käyttää koko ajan maskia, Trumpilla oli hyvin vastaava käsitys kuin suomalaisilla, maski on aina mukana ja hän ottaan sen käyttöön kun se on tarkoituksenmukaista.     

Kysymys siitä, millä keinoilla talous saadaan jaloilleen pandemian jäklkeen, Bidenin vastaus oli yritysten verotusta nostamalla ja antamalla 1000 triljoonaa dollaria “vihreään rakentamissen” koska siten luotaisiin paljon työpaikkoja. Taas Trumpin suunnitelma on pitää pyörät pyorimässä, avata koulut ja yritystoiminta hallitusti mutta mahdollisimman nopeasti. 

Kysymykseen Trumpin veroista, moderaattori totesi, että tiedän, että presidentti Trump maksaa lukuisia veroja, pitääkö paikkansa että viimeisenä kahtena vuotena hänen Federal Tax on ollut vain 750 dollaria. Hän kielsi asian mutta sanoi, että muuten hän on maksanut 38 mijoonaa, jotka voi tarkistaa. Omasta kokemuksesta tiedän, että Amerikan verosysteemi on erittäin vaikeaselkoinen, jota Trump on pyrkinyt yksinkertaistamaan. On helppoa poimia joku tieto irrotettuna asiayhteydestä ja nostaa haloo vaalien alla täysin probakanda mielessä. 

Kun Trumpilta kysyttiin miten hän on ennen prsedentiksi tuloaan maksanut hyvin vähän veroja hän sanoi, että hän oli liikemies ja käytti tietenkin verosuunnitelua hyväkseen koska Obaman verosäännökset sisälsivät runsaati porsaanreikiä. 

 Baidenin pojasta  keskusteltiin myös, koska Bidenin varapresidenttikaudella poika oli palkattuna Ukrainassa, korruptiotutkinnan alaisessa yrityksessä erittäin hyvällä palkalla.  Aikoinaan asiasta tuli suuri kohu ja skandaali, ja nyt opittiin, että sama poika oli ollut Irakissa, hänet oli diskattu ja hän oli huumeitten käyttäjä. Kysymys aikoinaan kuului, millä edellytyksillä hän nostaa yli 3 miljoonan palkaa. Varapresidentti Baidenilla saattoi olla osuutta asiassa.  

Ilmaston muutoksesta todettiin, että Kalifornian vuosittaiset, järkyttävän laajat maastopalot Bidenin mielestä johtuvat ilmaston muutoksesta kun taas Trumpin kanta oli huonosta metsien hoidosta. Hän totesi, että jos metsiin jätetään kuivaa aluskasvillisuutta se toimii sytykkeenä tupakan tumpeille. Hän myös lisäsi, että on konsultoinut asiasta asiantuntijaa metsärikkaasta maasta, jossa metsää hoidetaan asianmukaisesti. Odotin vain milloin hän mainitsee presidenttimme Sauli Niinistön nimen.  

Vaalituloksen luotettavuus on todellinen ongelma. Systeemi on todella hatara. Viime vaaleissa tyttö kadulta tuli lomakkeen kanssa kysymään minulta ketä aion äänestää ja silloin äänestin Hilary Clintonia. Menin vaalipaikalle eikä kukaan kysynyt olinko oikeutettu äänestämään tai olinko edes Amerikan kansalainen. Eilisessä keskustelussa tuli ilmi, että vaalilomakkeita oli heitetty roskiin, jos vaalitoimitsija ei hyväksynyt ketä kansalainen äänesti. Kävi ilmi myös, että  postinkantajat myyvät vaalilomakkeita ihmisille. Amerikassa eikä missään osavaltiossa ole virallista rekisteriä ihmisistä eli käytännössä sama ihminen voi eri nimillä äänestää lukuisia kertoja. Kun itse olen täyttänyt pyyntöä vaaliviranomaisilta saada varsinainen äänestys lomake,  joudun ilmoittamaan puolueen, ketä aioin äänestää. Eli liian monta aukkoa vaalivilpille erittäin hatarassa systeemissä. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu