Autoton Päiväkö? – Merci non!

Vuonna 1996 Ranskan ympäristöministeri laittoi yhteen hattuun numerolaput yhdestä kolmeenkymmeneenyhteen ja toiseen hattuun numerolaput yhdestä kahteentoista ja sitten nosti kummastakin hatusta yhden lapun, ja sai numerot kaksikymmentäkaksi ja yhdeksän. Jotenkin näin sen on täytynyt käydä. Joka tapauksessa aivan mielivaltaisella perusteella tähän tehtävään on valittu syyskuun kahdeskymmenestoinen päivä.

Siitä eteenpäin joka vuosi syyskuun kahdentenakymmenentenätoisena monet Euroopan kaupungit ovat viettäneet Autotonta Päivää sulkemalla keskeisiä katujaan ja alentamalla julkisen liikenteen matkalippujen hintoja kyseisen päivän ajaksi. Päivän vietto on mukamas vapaaehtoista, mutta tiesulut sen viettotapoina tekevät siitä kaikkea muuta kuin vapaaehtoisen. Halusipa tai ei, jos vakituinen ajoreitti kulkee tuon päivän takia suljettua katua, joutuu ajamaan poikkeusreittiä.

Helsinki liittyi Autottoman Päivän viettäjäkaupunkien joukkoon vuonna 2000. Tuona päivänä oli Munkkivuoren ostoskeskuksen Syyssenssit. Ajoin Haagasta tuohon tapahtumaan tuolloin polkupyörällä ja palatessani olin niin puhki että.

Vuonna 2001, jolloin syyskuun kahdeskymmenestoinen osui lauantaille, Helsinki päätti kaikista muista tapahtuman viettäjäkaupungeista poiketen, että Espan tiesulku pidetään voimassa myös seuraavan sunnuntain iltakuuteen asti. Yhdessäkään muussa Autottoman Päivän viettäjäkaupungissa tapahtumaa ei venytetty naapurivuorokauden puolelle. Esitin jyrkän vastalauseeni. Herättyäni Helsingissä kotonani sunnuntaina syyskuun kahdentenakymmenentenäkolmantena ja haukattuani sen verran aamupalaa että jotenkuten jaksoin ajaa Tervakoskelle asti menin autotalliin, käynnistin ja lähdin ajamaan kohti Tamperetta, jossa Hämeenkadun tiesulku oli jo edellisiltana kuudelta purettu. Tervakosken Linnatuulessa pysähdyin haukkaamaan sen verran lisää että jaksoin ajaa loppumatkan. Vietin päivän osin jääkiekkomuseossa, osin Särkänniemessä ja osin Hakametsän vanhalla jäähallilla jääkiekon SM-Liigan ottelussa, jossa vastakkain olivat Tappara ja Turun Palloseura ja tuomarina kannattamani HIFK:n entinen pelaaja Simo Saarinen. Tuon ottelun loppusummeri soi samalla hetkellä kun Helsingissä Espa vihdoinkin taas aukesi oltuaan suljettuna kaksi päivää ja niiden välisen yön. Illan pimetessä ajoin sitten takaisin Helsinkiin, jonne saavuin takaisin neljännestä vaille yhdeksän.

Kun vuoden 20o2 osalta kaupunginhallitus päätti että koska syyskuun kahdeskymmenestoinen osuu sunnuntaille otetaan jo lauantaiaamuna sen viettoon varaslähtö sulkemalla Espa, raivostuin ja vein asiaa koskevan kirjelmän kaupungintalolle. Kaupunginhallitus ei muuttanut päätöstään vaan pysyi kannassaan. Päätin tällöin, että lähtisin mahdollisuuksien mukaan taas pois, ja olin jo valinnut tuon kerran evakkopaikkakunnaksi Mikkelin, mutta lähtö Mikkeliin tuossa viikonvaihteessa osoittautui monestakin syystä olevan helpommin sanottu kuin tehty, ja matka jäi lopulta kokonaan tekemättä. Ensinnäkin edellisellä viikolla HKL:n sininen bussi oli törmännyt Sörnäisen maanalaisaseman kohdalla autoni perään, joten oma autoni oli korjattavana ja minulla oli sen tilalla vuokrattu auto, jonka kilometrimäärä oli rajoitettu. Toisekseen aiemmin syyskuussa tasavuosia täyttänyt kälyni oli juuri tuossa viikonvaihteessa kutsunut syntymäpäivänsä kunniaksi sukulaisiaan luokseen Espooseen. Näiden molempien syiden yhteisvaikutus esti tuolloin lähtöni Mikkeliin.

Stockmann Oyj:llä oli tapana joka syyskuussa järjestää paljon ostaville asiakkailleen, joiden luottoraja oli ostomäärän johdosta ääretön euroa, erityisen Exclusive-päivän jonka aikana he saivat kaikista normaalihintaisista tuotteista 10% alennuksen. Vuonna 2005 tämä päivä osui samalle päivälle kuin Autottomasta Päivästä johtuva Espan tiesulku eli syyskuun kahdennellekymmenennelletoiselle.

Onneksi vuodesta 2009 lähtien Helsinki on lakannut sulkemasta Espaa säännöllisesti tämän tapahtuman takia ja siirtänyt sen aktiviteetit Espalta ympärivuotisesti autottomalle Narinkkatorin alueelle. Tämä on parempi järjestely kuin Espan tiesulut, joita on enää vain poikkeustapauksissa.

Mutta sitten Ranskaan. Kun muualla Euroopassa oli jo siirrytty valmistamaan lyijyttömällä käyviä autoja, Ranskassa tehtiin edelleen sellaisia autoja, joiden polttoaineeseen piti lisätä venttiilien suojaamisessa tarvittava radioaktiivinen lyijy-216. Tähänastisista kuudesta autostani ranskalaisia on kaksi. Ensimmäinen autoni oli vuosimallin 1979 harmaa Renault 18. Se vaati juuri polttoaineensa sekaan tämän edellämainitun radioaktiivisen venttilinsuoja-aineen ja siinä oli korkeapaineinen moottori. Nykyinen kuudes autoni on vuosimallin 2o23 oranssi Renault Captur. Se kyllä kulkee lyijyttömällä mutta enemmän käyttää ulkopuolelta ladattavaan akkuun kerättävää sähköä, jota myös bensiinimoottori käydessään lataa. Sama tehdas joka aiemmin pitäytyi erittäin saastuttavissa autoissa on siis siirtynyt tuottamaan niin ympäristöystävällisiä autoja, että nykyisin voidaan jo kysyä perustellusti onko ympäristösyillä Autottoman Päivän viettoon enää lainkaan tarvetta. Mielestäni ei ole. Otsikossa olevat ranskan kielen sanat ”merci non” ovat suomeksi ”kiitos ei”.