Jälleen kerran järjetön konsertin portti-ikäraja, nyt Nick Carterin tapauksessa

Olen saanut tietää, että floridalainen tenori Nick Carter on 11.7.2024 tulossa esiintymään Helsinkiin, tarkemmin sanottuna Sturenkadulla Linnanmäen naapurissa sijaitsevalle punatiiliselle Kulttuuritalolle tällä kertaa, ja yksin, ilman bändiään. Hänellä on kolme bändiä, joista pienin on nelijäseninen, suurin on yhdeksänjäseninen ja kolmas on viisijäseninen. Nelijäsenisen kaikki jäsenet ovat mukana muissa, mutta viisijäsenisen nelijäsenisestä kokoonpanosta puuttuva ei ole mukana yhdeksänjäsenisessä. Kooltaan kahden pienemmän bändin nimi on molemmille bändeille yhteinen. Se on Backstreet Boys. Isoin yhdeksänjäseninen bändi on nimeltään NKOTBSB. Viidestä NKOTBSB:n jäsenestä, jotka eivät kuulu pienempään kahdesta Backstreet Boys nimisestä bändistä, muodostuva viisijäseninen bändi on puolestaan nimeltään New Kids On The Block.

Backstreet Boys on perustettu vuonna 1993 ja tullut tunnetuksi laajemmin vuonna 1996. New Kids On The Block on perustettu vuonna 2008 ja hajosi vuonna 1994, siis ennen perustamistaan. Se oli alunperin perustettu 1980-luvulla mutta vuonna 2008 tuo vuonna 1994 hajonnut yhtye perustettiin uudestaan sillä kokoonpanolla, joka sillä laajimmillaan ennen hajoamistaan oli ollut. Molempien bändien tyylisuunta on sama ja ne ovat tehneet keskenään yhteistyötä.

Nick Carterin pienimpään nelijäseniseen bändiin kuuluvat Nick Carterin itsensä lisäksi Howard Dorough, Brian Littrell ja Alexander McLean. Viisijäseniseen samannimiseen kuuluu näiden neljän lisäksi Kevin Richardson, joka on Brian Littrellin serkku. Hän ei kuulu laajimpaan yhdeksänjäseniseen kokoonpanoon, mutta muut neljä kuuluvat kyllä siihenkin. Muut yhdeksänjäsenisen kokoonpanon jäsenet, jotka eivät kuulu pienempiin neli- ja viisijäsenisiin kokoonpanoihin, ovat nimiltään Donald Wahlberg nuorempi, Joseph McIntyre, Jonathan Knight, Jordan Knight ja Daniel Wood nuorempi. Näistä ensinmainittu Donald Wahlberg nuorempi tunnetaan myös elokuvanäyttelijänä samoin kuin hänen pikkuveljensä Mark ja isoveljensä Robert.

Kaikki edellä mainitut yhdeksän muusikkoa olen nähnyt lavalla paikan päällä, mutta ei kaikki yhtä aikaa vaan enintään viisi heistä kerrallaan. New Kids On The Blockin olen nähnyt yhden kerran, ja se oli pari vuotta ennen kuin Backstreet Boys edes oli perustettukaan. Päivämäärä oli 11.5.1991. Backstreet Boysin olen nähnyt lukuisia kertoja, ensimmäisen kerran 2.8.1999. Olen nähnyt sen sekä neli- että viisijäsenisessä kokoonpanossa. Näiden kahden bändin yhteiskokoonpanoa, yhdeksänjäsenistä NKOTBSB:tä, en ole nähnyt paikan päällä kokonaisuudessaan kertaakaan, mutta heidätkin olen kerran nähnyt etänä Tennispalatsin elokuvateatterissa järjestetyssä etäseurantatilaisuudessa.

Kaikkien tähänastisten paikan päällä näkemieni Backstreet Boysien konserttien tapahtumapaikka on poikkeuksetta ollut vuoden 1997 jääkiekon MM-kisoihin Ilmalan rautatieseisakkeen viereen valmistunut Hartwallinareena. Sitä ei tällä hetkellä voida käyttää, koska se on venäläisomisteinen ja sen venäläiset omistajat ovat Venäjän ja Ukrainan välisen sodan johdosta Euroopan Unionin pakotelistalla. Toimenpiteisiin hallin saamiseksi länsimaiseen omistukseen ja jälleen käyttöön ollaan näinä päivinä ryhtymässä.

Mutta takaisin Nick Carterin 11.7.2024 odotettavissa olevaan Helsingin konserttiin. Sinne eivät ole tervetulleita ne, jotka ovat syntyneet aikaisintaan 12.7.2006, vaan vain ne, jotka ovat syntyneet viimeistään 11.7.2006. Tämä on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen lapsenoikeussopimuksen artiklan 31 kanssa ja siten tämän tapahtuman järjestäjä rikkoo lakia edellä mainitun kansainvälisen sopimuksen voimassaolosta lakina Suomessa. Artikla kieltää pääsyn eväämisen lapsilta kulttuuritapahtumiin kuten konsertteihin. Sen lisäksi ikäsyrjintä on perustuslain 6§:ssä kielletty.

Kerta ei ole ensimmäinen kun jyrähdän konserttien portti-ikärajoista. Mikäli voin valita kahden konsertin välillä, joissa on sama esiintyjäkaarti ja toisessa ikäraja mutta toisessa ei, valitsen mieluummin sen jossa ikärajaa ei ole. Tällä tavalla äänestän lompakollani näitä järjettömiä ikärajoja vastaan. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Ikärajalliseen tapahtumaan lipunhankinnan kriteerini ovat tiukemmat kuin ikärajattomaan vastaavaan. Tässä on kyseessä rajatapaus, nimittäin kyseessä on artisti, jonka bändin olen nähnyt aiemmin ikärajatta, mutta solistina hän ei koskaan ole esiintynyt Helsingissä aiemmin, ja tälle keikalle jolla hän ensi kertaa solistina tulee, ikäraja on. Kriteerini hankkia lippu ikärajalliseen tapahtumaan täyttyvät silloin kun artisti ei ole tietääkseni esiintynyt kyseisellä paikkakunnalla ilman ikärajaa lähimenneisyydessä ja kyse on paikkakunnasta, jonne matkustamiseksi ei tarvitse varata hotellia vaan voi käyttää jompaakumpaa omistamistani yksityisasunnoista. Jos tarvitaan hotelliyö, sellaiselle paikkakunnalle hyväksyn vain ikärajattomia tai lieväikärajaisia tapauksia, samoin silloin kun olen nähnyt saman artistin ilman ikärajaa. Nyt herää kysymys onko tässä Backstreet Boys sama vai eri artisti kuin sen jäsen Nick Carter. Kriteerit täyttyvät vain jos katsotaan että Nick Carter yksin on eri artisti kuin hänen bändinsä.

Viidessä aiemmassa tapauksessa, joissa kriteerit ovat täyttyneet, on kookahdeksantoistuuden syynä poikkeuksetta ollut maamme tiukka alkoholilaki. Sitä on sovellettu jopa ennen kuin se edes säädettiin. Viimeisimpien kymmenen vuoden aikana näitä tapauksia on viisi, joista kolme on ollut kahtena perättäisenä päivänä samalla lipulla.

Ensimmäinen tällainen tapaus oli 28.8.2015 englantilainen bändi nimeltä East 17, joka edustaa samaa tyylisuuntaa kuin edellä mainitut amerikkalaiset bändit. Kyseinen keikka oli itäisemmässä kahdesta Helsingin seudulla sijaitsevasta Hanasaaren kulttuurikeskuksesta, siinä, jota lähin maanalaisasema on nimeltään Kalasatama. Varsinaisen keikan lisäksi hieman ennen sitä East 17 järjesti minulle myös yksityiskeikan, jolla ei ollut ketään muuta kuulijaa kuin minä, ja jonka eturivin paikkani pidin myös varsinaiselle keikalle. Tämä on ainoa kerta kun olen nähnyt East 17:n keikalla. Ainoa sellainen East 17:n Suomessa aiemmin ollut keikka joka on tiedossani oli elokuussa 1996 Kokkolassa. Se oli ollut ilman ikärajaa, mutta tämä vuoden 2015 Helsingin keikka oli 18 vuoden ikärajalla. Vuonna 1996 olin sellaisessa työpaikassa, josta oli mahdotonta saada kesälomaa muulloin kuin heinäkuussa. Yhdensuuntainen ajo Helsingistä Kokkolaan ei välttämättä onnistu päivässä, eikä myöskään päinvastaiseen suuntaan, vaan Jyväskylässä yöpyminen molemmin suunnin saattaa olla hyvinkin tarpeellista. Lisäksi silloin en ollut kunnolla vielä sinut uuden silloisen autoni kanssa, joka oli vuosimallin 1996 myöhimpiä yksilöitä ennen vuosimallin 1997 tuotantoontuloa.

Toinen tapaus oli 29.8.2015 gangstaräppäri Coolion keikka niinikään Kalasataman maanalaisaseman viereisessä itäisemmässä Hanasaaressa. Se oli samaa festaria kuin edellispäiväinen East 17:n keikka. Kolmas tapaus oli myös 29.8.2015 räppäri Vanilla Icen keikka, sekin Kalasataman Hanasaaressa ja osa samaa festaria.

Neljäs tapaus oli 25.7.2019 kalifornialaisen punkbändin nimeltä Offspring keikka, sekin Kalasataman Hanasaaressa. Tämän bändin olin ennen tätä nähnyt muissa Suomen kaupungeissa ilman ikärajoja kolme kertaa. Ensimmäinen kerta oli Turussa Ruissalonrannassa 4.7.2014-5.7.2014 välinen yö, keikka oli vuorokauden vaihtuessa kesken eli osittain perjantain ja osittain lauantain puolella. Sieltä ajoin keikan jälkeen heti suoraan Helsinkiin kotiin saapuen kotipihaani puoli neljältä aamuyöllä. Turusta olin päässyt lähtemään kello puoli kaksi yöllä. Toinen kerta oli Mikkelissä 8.8.2015-9.8.2015 välinen yö, kokonaan sunnuntain puolella eli aamuyöllä. Silloin majoituin omalla kakkosasunnollani, joka sattuu sijaitsemaan samassa Mikkelin kaupungissa, noin 40 kilometriä keikkapaikkana toimineesta Kenkäverosta itään. Tämän keikan päätyttyä ajoin kakkosasunnolleni ja saavuin sinne perille viittä yli kolme aamuyöllä. Kolmas kerta oli Seinäjoella 29.6.2018. Se on ainoa sellainen Offspringin keikka, jonka yhteyteen tarvitsin hotellimajoituksen. Yövyin Seinäjoen hotelli Scandicissa yhteensä neljä yötä keskiviikosta sunnuntaihin, ja kaikkina kolmena päivänä Törnävänsaarella oli lukuisia konsertteja, yhteensä parikymmentä kuuntelin. Nämä kaikki kolme keikkaa olivat ilman ikärajoja. Ainoassa tämänjälkeisessä kotikaupungissani Helsingissä olleessa Offspringin keikassa sen sijaan oli 18 vuoden alaikäraja. Sen jälkeen kun Offspring tuolla kertaa esiintyi kolmella eri paikkakunnalla Suomessa, eli Helsingin lisäksi Oulussa ja Kuopiossa, tämä bändi on yhden kerran käynyt Suomessa, mutta silloin kumpikaan kahdesta keikasta ei ollut Helsingissä, vaan keikat olivat Turussa ja Seinäjoella ja molemmissa oli 18 vuoden ikäraja. Siten päätin olla lähtemättä näiden takia Turkuun tai Seinäjoelle ja pysyä visusti Helsingissä kotona tuona aikana.

Viides tapaus oli 2.6.2022 englantilainen bändi nimeltä Duran Duran. Tämä on ainoa näistä, joka ei tapahtunut Kalasataman Hanasaaressa. Keikkapaikkana tällä kertaa oli kansallisteatterin Willensaunan edustalla sijaitseva puisto. Tällekään keikalle eivät alle 18 vuoden ikäiset tervetulleita olleet. Samassa paikassa aiemmin olleista ikärajattomista keikoista tärkeimpänä pidän vuonna 2011 siellä ollutta Linkin Park nimisen amerikkalaisen bändin keikkaa, joka oli minulle toinen kerta kun näin Linkin Parkin. Ensimmäinen Linkin Parkin keikka, jolla olin ollut, oli Porissa vuonna 2009. Sinnekään ei ollut ikärajaa.

Kaikissa edellä mainituissa viidessä ikärajallisessa kokemassani tapauksessa (28.8.2015 East 17, 29.8.2015 Coolio, 29.8.2015 Vanilla Ice, 25.7.2019 Offspring ja 2.6.2022 Duran Duran) ikärajan syyksi on paikan päällä paljastunut järjestävän ohjelmatoimiston halu markkinoida yleisölle alkoholia aitaamatta anniskelualuetta erilleen tapahtuma-alueesta. Tällaisessa tapauksessa maamme tiukka alkoholilainsäädäntö on vuodesta 2018 alkaen vaatinut että anniskelukatsomoon ei saa päästää alaikäisiä. Aiemmin tällaista pykälää ei laissa ollut, mutta tapahtumajärjestäjät kuitenkin toimivat samalla tavoin kuin laki olisi ollut niin tiukka jo silloin. Suomen alkoholilaki on kansainvälisesti verrattuna tältä osin ankara, vaikka tiedän myös maita, joissa ikäraja on täkäläistä ankarampi. Yhdysvalloissa ikäraja miedoille alkoholijuomille on 21 ja Ruotsissa 20 vuotta. Meillä Suomessa se on 18, samoin kuin monessa muussakin maassa. Mutta myös alhaisemman ikärajan maita on, onpa sellaisiakin joissa ikärajaa ei lainkaan ole kirjattu lakiin. Euroopan Unionin alueella on kolme sellaista jäsenvaltioryhmää, joiden alkoholi-ikärajat ovat alhaisemmat kuin Suomessa tai puuttuvat kokonaan. Kaikki kuusi alkuperäistä EU:n jäsenmaata kuuluvat johonkin näistä ryhmistä. Ryhmät ovat maat, joiden virallinen kieli on saksa, maat, jotka sijaitsevat Välimeren rannalla, ja näiden välissä sijaitseva kolmen maan ryhmä nimeltä Benelux. Olenpa kerran ollut täkäläistä tiukkaa alkoholilakia maanpaossakin. Vuonna 1985 ollessani 17 silloisessa Länsi-Saksassa Münchenin kuuluisa Hofbräuhaus suostui tarjoilemaan minulle jopa kokonaisen litran vetoisen tuopin täynnä meidän A-oluttamme vahvuudeltaan vastaavaa olutta, enkä koe sen nauttimisen lainkaan olleen minulle mitenkään vahingollista sillä tavoin kuin suomalaiset lainsäätäjät pelkäävät. Mielestäni Suomen laki pitäisi saada tämän saksalaisen lain kaltaiseksi ja oluen juonti alaikäisenä sallituksi myös täällä Suomessa. Jos saksalainen voi juoda olutta 17-vuotiaana Saksassa turvallisesti, miksi tämä ei onnistuisi suomalaiselta Suomessa?

Näiden maiden lainsäädännöstä kannattaisi mielestäni siis kopioida Suomen lainsäädäntöön sekä alaikäisten pääsy anniskelualueille rajoituksetta että viinien saatavuus tavallisista ruokakaupoista joutumatta menemään erikseen viinikauppaan niiden ostamiseksi. Tästä tulee mieleen 1920-luvun lopun episodi, jossa Portugali lähetti Suomelle seuraavanlaisen nootin: ”Laiva on lastattu hyvällä portugalilaisella viinillä ja lähetetty kohti Suomea. Jos Suomi ei päästä Laivan lastia maahan vapaaseen vähittäismyyntiin, määrää Portugali vastatoimena suomalaiselle paperille ehkäisytullit.” Joulun välipäivinä vuoden 1931 lopussa tästä seurasi alkoholilakivaalit, joissa oli kolme ehdokasta. Ehdokas numero 1 oli siihenastinen laki, joka salli ainoastaan enintään 2 painoprosenttia alkoholia sisältäneet juomat. Ehdokas numero 2 nosti tuon rajan 2 painoprosentista 17 painoprosenttiin ja ehdokas numero 3 peräti 100 painoprosenttiin. Äänestyslippujen väri riippui äänioikeutetun sukupuolesta. Sukupuolella ei ollut juurikaan merkitystä äänten jakaumassa vaan molempien sukupuolten ääntenlaskennassa noin kolme neljäsosaa kaikista annetuista äänistä sai ehdokas numero 3. Ehdokkaan numero 2 äänimäärä oli vain noin prosentti ja loput äänet, noin neljäsosa kaikista, sai ehdokas numero 1. Näin ollen vaalit voitti ehdokas numero 3 ja kieltolaki kaatui. Sen jälkeen 5.4.1932 kello 10.00 ensimmäiset vähittäismyyntiasiakkaat saapuivat Alkon myymälään ostamaan niitä viinejä, jotka Portugali oli lähettänyt edellä mainitussa nootissaan mainitulla Laivalla Suomeen.

Toivottavasti maassamme saadaan kuriin järjetön konserttien portti-ikärajojen käyttö ja lapset tervetulleiksi konsertteihin jatkossa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu