Junatkaan eivät kulje Autottomana Päivänä tänä vuonna kaikkialla
Meninpä tässä taas elokuviin maamme kuuluisimpaan teatteriin Helsingin Tennispalatsiin siten, että pysäköin sen yhteydessä olevaan CityForum-pysäköintihalliin. Kävellessäni autosta käytävää pitkin maanalaisesta pysäköintihallista ylös lähes maanpinnalle kuljettavaan hissiin havaitsin Valtionrautateiden mainoksen joka mainosti suureen ääneen että 22.9.2024 on jälleen kerran Autoton Päivä, kuten joka syyskuun kahdeskymmenestoinen tällä uudella vuosituhannella on ollut. Syyskuun aikana sunnuntaisin kuitenkin kaikki junaliikenne välillä Leppävaara-Turku on kahden eri ratatyön takia kokonaan poikki. Toinen näistä ratatöistä on välillä Leppävaara-Kauklahti ja toinen on välillä Kupittaa-Turku. Myöskään välillä Kauklahti-Kupittaa sen Raaseporista Hankoon johtavine sivuraiteineen ei ole syyskuun sunnuntaisin lainkaan liikennettä. Myöskään Autottomana Päivänä ei ole lainkaan liikennettä tällä rataosuudella tässä syyskuussa. Tämä on vastuutonta mainostaa liikennettä joka ei kuitenkaan kulje.
Periaatteessa Autoton Päivä on vapaaehtoinen eikä sen viettämiseen tarvitse osallistua vaan hyvin voi käyttää autoa tuonakin päivänä jos sitä tarvitsee. Mutta ei missä tahansa: päivän juhlintatapooihin kuuluvat lukuisien kaupunkien keskustoissa sijaitsevat ylimääräiset tiesulut. Helsingissä Espalla tiesulku on pahimmillaan ulottunut vuosina 2001-2002 naapurivuorokausien 23.9.2001 ja 21.9.2002 puolelle. Vuonna 2001 menin sunnuntain 23.9 ajaksi Helsingistä pois, lähdin heti herättyäni ja hieman aamupalaa haukattuani tuon päivän aamuna ajamaan kohti Tamperetta, jossa tiesulut olivat jo lauantai-iltana poistuneet. Vuonna 2002 lauantaina 21.9 sekä Helsingissä että Tampereella otettiin Autottoman Päivän aloittamiseen varaslähtö. Tuona vuonna olin valinnut evakkopaikkakunnaksi Mikkelin, mutta oma autoni oli rikki linja-auton edellisviikolla törmättyä sen perään ja vuokratussa autossa oli puolestaan kilometrirajoitus, minkä lisäksi vielä aiemmin syyskuussa tuona vuonna tasavuosia täyttänyt kälyni kutsui juuri tuossa viikonvaihteessa luokseen Espooseen. Näiden olosuhteiden vallitessa ei siis tullut mitään tuolloin lähdöstä Mikkeliin.
Autottoman Päivän idea 22.9. on lähtöisin Ranskasta. Autohistoriani kuudesta autosta ranskalaisia on kaksi. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1979 valmistunut harmaa Renault 18. Sen polttoaineeseen piti lisätä radioaktiivinen komponentti, lyijy-216, koska kyseinen radioaktiivinen aine puolusti korkeapaineisen moottorin venttiilejä. Toinen on vuonna 2022 valmistunut oranssi Renault Captur. Se on ympäristöystävällinen, koska kaupunkiliikenteessä se kulkee enemmän sähköllä ja bensaa, joka siinä tapauksessa on lyijytön ja ilman muitakaan radioaktiivisia komponentteja, kuluu pääosin vain pitkän matkan maantieajossa ja siihen liittyvissä kaupunkiajoissa latauspaikalle. Autottoman Päivän idea on saada kulkuneuvovalintoja ympäristöystävällisempiin suuntiin. Ensimmäinen virhe tässä on se, että idean keksijämaa itse oli teknisesti aikanaan niin aikaansa jäljessä, että kun muualla jo valmistettiin lyijyttömällä käyviä autoja, ranskalaiset vaativat edelleen tuon radioaktiivisen lyijy-216:n lisäämistä bensaan. Toisekseen nykyään Ranskassa tehdään jo sellaisia autoja, jotka ovat todella ympäristöystävällisiä, koska ne kulkevat pääasiassa sähköllä.
Taitaa olla sitten pikemminkin junaton päivä.
Ilmoita asiaton viesti
”… autoni oli rikki linja-auton edellisviikolla törmättyä sen perään ja vuokratussa autossa oli puolestaan kilometrirajoitus, minkä lisäksi vielä aiemmin syyskuussa tuona vuonna tasavuosia täyttänyt kälyni kutsui juuri tuossa viikonvaihteessa luokseen Espooseen.”
– Kammottava takaiskujen sarja!
”Autohistoriani kuudesta autosta ranskalaisia on kaksi.”
– Minulla seitsemästä yksi.
Ilmoita asiaton viesti