Kiusattuja autettava ennen kuin on liian myöhäistä

Koulussa tapahtuu usein kiusaamista, kun keskenkasvuiset eivät ymmärrä miten pahalta joku asia saattaa tuntua toisesta ihmisestä. Itse sain aikanaan 1970- ja 1980-luvuilla koulua käydessäni kokea tämän karmealla tavalla. Olen yksi niistä monista, joita koulussa kiusattiin runsaasti. Jo koulua edeltäneessä päivähoidossa, sekä seurakunnan että kunnan päivähoidossa, samaan ryhmään kuuluneet toiset lapset suorastaan pahoinpitelivät minua niin että minuun koskivat heidän lyöntinsä, nipistelynsä ynnä muut väkivallanteot. Koulussa myöhemmin kiusanteko oli enemmän sanallista ja omaisuuden piilottelemista.

Koulussa pitää voida kertoa tällaisesta tilanteesta opettajalle riippumatta siitä, mitä oppiainetta seuraava tunti on ja kuka kyseistä oppiainetta opettaa. Näin ei kuitenkaan minun kohdallani ollut ikävä kyllä asian laita aivan joka oppiaineen kohdalla. Kolme opettajistani reagoi avunpyyntöihini huutaen ”En kuuntele!”. Kaikki nämä kolme olivat nuoria naisia, ja kaksi heistä oli siihen aikaan naimattomia kun olin heidän oppilaansa, toinen näistä silloin naimattomista on tietojeni mukaan avioitunut myöhemmin – aikana jolloin olin jo kirjoittanut ylioppilaaksi. Kaikki nämä kolme opettajaa oli palkattu kouluuni sen jälkeen kun viisi vuotta ennen sinne oppilaaksi tuloani kyseinen koulu oli muuttanut Töölöstä Nervanderinkadulta Haagaan Isonnevantielle. Ne opettajat, jotka olivat työskennelleet jo Nervanderinkadun aikana tässä koulussa, olivat tilannettani kohtaan huomattavasti ymmärtäväisempiä kuin nämä kolme. Heistä kaksi rekrytoitiin Isonnevantien kouluun vasta kun olin jo siellä oppilaana. Toiselle näistä kahdesta olin hänen ensimmäinen oppilaansa koko opettajan uralla, jos auskultointiaikaa ei lasketa siihen.

Luokilla 4-9 meille biologiaa ja maantietoa opettanut opettaja, luokilla 5-9 meille historiaa opettanut opettaja ja luokilla 5-8 meille saksan kieltä opettanut opettaja olivat nämä kolme korvansa avunpyynnöiltäni ummistanutta. Seuraus tästä oli, että ne kiusaajistani, jotka olivat kanssani samalla luokalla ja tiesivät lukujärjestykseni, pyrkivät ajoittamaan pahimmat kiusaamisensa juuri biologian, maantiedon, saksan ja historian tunteja edeltäneille välitunneille, koska tiesivät että näiden oppiaineiden opettajani eivät suostuisi avunpyyntöjäni kuuntelemaan. Biologian ja maantiedon opettajamme vaikutti muutenkin väärän ammatin itselleen valinneelta. Hän muun muassa määräsi koko 33-oppilaisen luokan kerran jälki-istuntoon sen takia, että kaksi kyseisen luokan oppilasta, jotka olivat keskenään serkukset, eivät suostuneet hiljentymään auskultantin pitämän maantiedon tunnin alussa, eikä auskultantti saanut heitä hiljaisiksi edes seisottamalla koko luokkaa. Minäkin olen siis joutunut tämän yhden kerran ilman omaa syytäni jälki-istuntoon, näiden kahden serkuksen metelöinnin takia. Jos olisin ollut tässä tilanteessa rehtori, kyseinen biologian ja maantiedon opettaja olisi välittömästi saanut kenkää työstään syyttömien rangaisemisen takia, ja olisin pitänyt myös huolta siitä että tätä rangaistusta ei toimeenpanna. Auskultantti olisi saanut valtuudet sijaistaa hänen virkaansa muiden saman koulun samojen oppiaineiden opettajien valvonnassa kunnes uusi biologian ja maantiedon valmis opettaja on saatu rekrytoitua.

Olen seurannut tiedotusvälineistä tämän jälkeen uutisia, joissa on kerrottu mitä koulukiusatut pahimmillaan ovat tehneet. Muistan vajaan seitsemäntoista vuoden takaa Tuusulan Jokelassa sattuneen tapauksen, jossa abiturientti täysi-ikäiseksi tultuaan liittyi ampumaseuraan, hankki oman 22-kaliperisen pistoolin ja vei sen kouluunsa ja ampui yhteensä yhdeksän ihmistä kuoliaaksi tuolla Sig Sauer Mosquito -pistoolillaan. Viattomia uhreja oli kuusi oppilasta, terveydenhoitaja ja rehtori, ja yhdeksäs uhri oli hän itse, sillä tekonsa päätteeksi hän teki itsemurhan. Hänen motiivinsa eivät itsemurhan takia koskaan aivan täsmällisesti selvineet, mutta arvailuja niistä on voitu esittää hänen jälkeensä jättämien monisatasivuisten manifestikirjoitusten ja todistajien kertomusten perusteella. Hän oli ollut koulukiusattu.

Vantaan Viertolassa aivan äskettäin kuudesluokkalainen ampui revolverilla kuoliaaksi yhden luokkatoverinsa ja haavoille kaksi muuta, minkä lisäksi hän ylitti Vantaan ja Helsingin välisen rajan ja uhkaili kouluun menossa olevia koululaisia samalla revolverilla Helsingin puolellakin. Aseen laillinen omistaja, jolla oli kyseiseen aseeseen lupa, oli tässä tapauksessa saman perheen jäsen. Parhaillaan poliisi tutkii muun muassa oliko asetta säilytetty aseiden säilytystä koskevien määräysten vastaisesti, kun alaikäinen oli päässyt siihen käsiksi. Noin tunti ampumavälikohtauksen jälkeen poliisi oli saanut tämän ampujan kiinni Helsingin puolelta noin parin kilometrin päässä siitä koulusta, jossa hän oli alkanut ammuskella. Poliisikuulusteluissa ampuja myönsi teon ja kertoi sen motiiviksi, että hän oli ollut koulukiusattu. Poliisi luovutti hänet kuulustelun jälkeen sosiaaliviranomaisten huostaan, eikä hän ole saanut tavata perheensä muita jäseniä niin kauan kuin poliisilla on selvittämättä, onko aseen säilytyksessä ollut puutteita, jotka ovat mahdollistaneet aseen päätymisen alaikäisen käsiin. Koska tämä ampuja ei ole vielä 15 vuotta täyttänyt, hänen katsotaan nuoren ikänsä takia olevan tekoonsa syyntakeeton, eikä häntä siten voida tuomita. Jos hän olisi 15 vuotta täyttänyt ja syyntakeinen, se rikoskokonaisuus, josta häntä epäillään, tarkoittaisi ilman muuta elinkautista vankeusrangaistusta. Rikoskokonaisuuteen kuuluu yksi murha, kaksi murhan yritystä, kaksi törkeää vammantuottamusta, aseen oikeudeton hallussapito ja joukko laittomia uhkauksia. Jo yksi murha riittää elinkautisen vankeuden tuomitsemiseen, ja kun rikoskokonaisuuteen kuuluu muutakin, niin silloin tämä elinkautisrangaistus kattaa nuo muutkin rikokset.

Molemmissa edellä mainitsemissani kouluammuskeluissa ampujan motiivina on mitä ilmeisimmin ollut häneen kohdistunut koulukiusaaminen. Koulujen henkilökunnilla tulee jokaisella missä tahansa virassa koulussa työskentelevällä – niin opettajilla kuin muillakin – olla velvollisuus puuttua koulukiusaamiseen ja ryhtyä tarvittaviin kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Tämän laiminlyövä henkilö syyllistyy kiusatun henkilön opiskeluturvallisuuden vaarantamiseen. Ainakin edellä mainitut kolme opettajaani ovat aikanaan minun opiskeluturvallisuuteni tällä tavoin vaarantaneet. Montako kuolonuhria vielä tarvitaan ennen kuin viranomaiset heräävät tähän asiaan ja ryhtyvät toimenpiteisiin koulukiusaamisen lopettamiseksi eivätkä vain paina sitä villaisella?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu