Stipendien jako lukuvuoden päätteeksi – miksi kiitettäväkeskiarvoinen jää kokonaan paitsi?

Taas on se aika vuodesta kun Ylioppilastutkintolautakunta julkistaa kaikki kevään uudet ylioppilaat. Samoihin aikoihin opettajat monissa kouluissa miettivät kelle antaa tänä keväänä lukuvuoden päätteeksi stipendi milläkin luokalla. Omalla koulullani se oli tapana antaa kahdelle oppilaalle kultakin luokalta, yleensä näistä toinen oli poika ja toinen tyttö, mutta muutamina vuosina meidän luokallamme molemmat menivät tytöille. Tässä kohdassa syrjittiin omaa sukupuoltani.

Opiskelin vuosina 1977-1987 siinä oppilaitoksessa, josta ylioppilaaksi kirjoitin – tässä oppilaitoksessa opiskelin lukion lisäksi myös perusopetuksen luokat 3-9 joita ennen olin opiskellut kaksi alinta kyseisestä koulusta puuttuvaa luokkaa muualla. Yhtenäkään noista kymmenestä vuodesta, jotka opiskelin siinä oppilaitoksessa, josta kirjoitin ylioppilaaksi, tämä kunnianosoitus ei kohdalleni osunut. Näin siitä huolimatta että lukion päättötodistukseni keskiarvo oli peräti 9,6 jota tasoa kovin moni ei saavuta. Veljelläni ja hänen tyttärellään kyllä on ollut molemmilla 10,0. Itse olen tyytyväinen 9,6:eeni, mutta tyytymätön siihen että koskaan en saanut sitä kunnianosoitusta, joka veljelleni ja hänen tyttärelleen on molemmille annettu useiden kevätlukukausien päätteeksi. Moni alempikeskiarvoinen luokkatoverini on saanut tämän kunnianosoituksen.

En ymmärrä, miksi jäin kaikki lukuvuodet tätä kunnianosoitusta vaille. Ainoat kunnianosoitukset mitä olen saanut ovat olleet rahalliselta arvoltaan paljon alhaisempia. Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten matematiikkakilpailusta sain aikanaan Osuuspankin myöntämän rahapalkinnon, mutta se oli syys- eikä kevätlukukauden päätteeksi ja arvoltaan vain noin viidesosa siitä minkä suuruisia stipendejä yhdeksännen luokan päättävät oppilaat kevätlukukauden päätteeksi saavat – ne jotka ylipäätään saavat mitään. Muut saamani palkinnot ovat olleet ainoastaan lukion kemiakilpailujen kunniakirjoja ilman penniäkään rahaa kylkeen, ja abiturienttina pari viikkoa ennen penkkareita yksi tähän liittyvä matka Turun yliopistossa järjestetyille Komppa-päiville, jotka oli nimetty suomalaisen kuuluisan kamferin kehittäneen kemistin Gustaf Kompan mukaan.

Lukuvuoden päätteeksi joillekuille oppilaille maksettuihin isoihin stipendeihin, joita koulussani myönsivät lähinnä sellaiset rahastot jonne kyseisen koulun entiset rehtorit ja muut kyseisen koulun merkkihenkilöt olivat testamentanneet omaisuuksiaan kuolemiensa jälkeen, en koskaan päässyt käsiksi. Ne menivät aina joillekuille luokkatovereilleni sen sijaan että edes kerran olisi oma nimi kuulunut rehtorin lukemana kevätjuhlassa. Tämä huolimatta siitä että keskiarvoni olivat niin korkealla tasolla että sellaista saavuttaa harva.

En ymmärrä, miksi minut on aikanaan sivuutettu tällä tavoin. Jos näistä stipendeistä olisi entisten oppilaiden oikeusturvan paremmin takaava takautuva laki, jolla stipendittä jäänyt kiitettäväkeskiarvoinen tai laudatur- tai eximiayleisarvosanainen voisi hakea hyvitystä, hakisin tätä hyvitystä ainakin lukion päästötodistuksen 9,6 keskiarvoni perusteella. Ylioppilastutkinnon yleisarvosanani ollessa vain magna eivät sen osalta kriteerit täyty jos eximia on vähin vaadittu, mutta jo tuo 9,6 keskiarvo yksinään on niin vaativa että sen tulisi riittää. Mutta tätä stipendienjakoa ei säädetä missään laissa, vaan ne ovat lainsäädännön kannalta täysin harmaata aluetta, opettajien mielivallan varassa kuka saa ja kuka ei saa. Minua kiinnostaisi tietää miksi jäin paitsi ja kuinka lähellä palkitsemista olin ollut. Ja ottaisin mielelläni vielä nyt 56 vuoden iässäkin vastaan kohtuullisen hyvityksen ammoisesta stipendittäjäännistäni. Vaikka sen jälkeen on maamme rahayksikkökin vaihtunut markasta euroon. Rahayksikkömme oli euro jo silloin, kun tein syyslukukaudella 2002 muutoksia vanhaan kevätlukukaudelta 1987 peräisin olleeseen ylioppilastutkintooni. Ensimmäinen vieras kieleni ei nimittäin ollut englanti vaan saksa, ja työelämässä olen törmännyt tilanteeseen jossa englantia tarvitaan päivittäin mutta saksaa vain harvoin jos koskaan. Jouduin vuonna 1987 kirjoittamaan A2-oppimäärää vastaavan vapaaehtoisen pitkän englannin lyhemmän oppimäärän mukaan, koska siihen aikaan pakollinen koe ja pitkä oppimäärä olivat toisiinsa kytketyt samoin kuin ylimääräinen koe ja lyhyt oppimäärä, ja saksa vei ainoan pitkän kielen kiintiöpaikan. Tutkintoa oli jälkikäteen täydennettävä sen todistamiseksi, että englannin taito on riittävä modernin työelämän vaatimuksiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu