Tienpidon reaktioaika onnettomuustutkinnan suosituksiin on turhan pitkä

Viikkoa vajaa kaksikymmentä vuotta sitten valtatiellä 4/E75 Äänekoskella tapahtui maamme tähänastisen historian tuhoisin liikenneonnettomuus. Tämänpäiväinen Helsingin Sanomat on haastatellut kahta tuosta onnettomuudesta selvinnyttä espoolaista naista, jotka olivat linja-autolla IUF-867 matkalla Helsingistä Kuusamoon. Heitä ja joukkoa muita urheilijoita kuljettanutta linja-autoa päin törmäsi valtion rautatieyhtiön kuorma-auton REY-481 vetämä perävaunu PZU-497, jossa olleet huolimattomasti sidotut paperit lentelivät törmäyksen voimasta ympäri linja-auton matkustamoa. Perävaunun etuseinä tunkeutui linja-autoon ja pysähtyi vasta linja-auton keskivaiheilla olevaa vessaa päin. Kaikki linja-autossa vessan etupuolella istuneet, mukaan lukien linja-auton kuljettaja, kuolivat. Taaempanakin istuneita kuoli, mutta neljätoista linja-auton matkustajaa selvisi hengissä onnettomuudesta, kaikki vakavasti loukkaantuneina.

Paikalle tarvittiin kymmenen sairasautoa, joista seitsemällä kuljetettiin kolmetoista loukkaantuneista sairaalaan. Sairasautoja jouduttiin Äänekosken lisäksi hälyttämään paikalle useista lähiseudun muista kunnista ja kaupungeista. Neljästoista loukkaantunut oli niin lievästi loukkaantunut, että hänet pystyttiin kuljettamaan Äänekosken terveyskeskukseen ohikulkijan tavallisella henkilöautolla, mutta hänetkin lähetettiin Äänekosken terveyskeskuksesta myöhemmin taksilla Jyväskylän keskussairaalaan, jonne sairasautot olivat kuljettaneet vakavammin loukkaantuneet suoraan onnettomuuspaikalta. Tuosta onnettomuudesta johtuen Suomessa säädettiin kiireesti muutos tieliikennelain turvavöitä koskeviin pykäliin, jonka nojalla turvavöiden käyttö niissä linja-autoissa, joihin ne oli asennettu, tuli pakolliseksi. Lisäksi tuli pakolliseksi turvavöiden asentaminen uusiin linja-autoihin kaikille matkustajapaikoille.

Onnettomuustutkintakeskus suositti myös ajosuuntien erottamista toisistaan kaitein valtateiden vaarallisimmissa kohdissa. Tätä tehtiinkin onnettomuuden jälkeen useilla asiaan mitenkään liittymättömillä teillä. Itse havaitsin tämän ajaessani usein viitostietä Helsingin ja Mikkelin väliä. Sinne kaiteita ilmestyi nopeasti.

Viidentoista vuoden kuluttua tuosta onnettomuudesta satuin samassa tarkoituksessa matkustamaan linja-autolla Helsingistä Muonioon siten, että linja-auto ajoi edellä mainitun onnettomuuspaikan kautta. Tuon linja-auton ajoreitti oli Helsingin ja Oulun välillä täsmälleen sama kuin viidentoista vuoden takaisen onnettomuusauton. Tiesin illalla linja-autoon noustessani sen öisestä ajoreitistä tämän, joten pysyttelin matkan alussa valveilla siihen asti, kunnes Äänekoskella tuo onnettomuuspaikka oli ohitettu. Kaidetta paikalla ei vieläkään tuolloin ollut. Onkohan tänäänkään?

Autoilijoilta kerätään täällä Suomessa erilaisina veroina ja maksuina niin paljon rahaa, että jos kaikki autoilijoilta näin kerätyt markat ja eurot olisi käytetty tienpitoon, olisi meillä koko Helsingin ja Rovaniemen välinen osuus 4/E75-tiestä jo samanlaatuista nelikaistaista kaksiajorataista moottoritietä kuin nykyään ainoastaan väli Helsinki-Heinola ja suurkaupunkien lähiympäristöissä muutama kilometri kussakin pohjoisempana. On uusien polttomoottoriautojen hintoihin sisältyvä autovero, on vuosittain jokaiselta henkilö- ja pakettiautolta kerättävä ajoneuvoveron perusvero ja muilta kuin bensa-autoilta perittävä käyttövoimavero, ja on polttoaineiden hintoihin sisältyvä valmistevero. Luulisi että näistä riittää yllin kyllin rahaa varustaa maamme historian kaikkein vakavimman ja tuhoisimman liikenneonnettomuuden tapahtumapaikan tieosuus vähintään ajosuunnat toisistaan eristävin kaitein, mutta viisitoista vuotta onnettomuuden jälkeen tämä parannus kyseisessä paikassa oli yhä edelleen tekemättä, liekö näin asian laita yhä vieläkin?

Äänekosken Konginkankaan kohdalla sijaitsevan onnettomuuspaikan turvallisuuden parantamiseen on korkea aika ja tällä työllä on kiire. Vai haluaako valtio tämän onnettomuuden joskus vielä toistuvan?