Onko isänmaallisuus puolueen geeneissä?

Olen 56-vuotias ja kiinnostunut politiikasta jo lapsena. Niinpä saatan tarkastella asioita jo aika pitkällä perspektiivillä. Siksi EU-tukipaketin käsittely jälleen kerran vahvisti minulle, että Suomen eduskunnassa on tasan kaksi nykyistä eduskuntapuoluetta, jotka vuosikymmenten toiminnallaan ovat todistaneet isänmaallisuutensa sellaisissakin tilanteissa, joissa eri tavalla olemme olleet painostuksen kohteena.

Mutta palataan ajassa 1970-luvun alkupuolelle. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli vuoden 1968 presidentinvaaleihin liittyen antanut ymmärtää, ettei tuon kolmannen kauden jälkeen enää asettuisi vaaleissa ehdolle. Kun kausi alkoi lähestyä loppuaan, keksittiin ajatus poikkeuslaista, jolla Kekkonen valittiin neljäksi vuodeksi (1974-1978) jatkokaudelle ilman vaaleja. Silloin heiluteltiin Neuvostokorttia ja ulkopoliittista lyömäasetta ja peloteltiin sillä, mitä Suomelle tapahtuisi, jos Kekkonen ei jatkaisi presidenttinä. Kekkosen valinta edellytti poikkeuslain säätämistä vieläpä kiireellisenä ja tähän tarvittiin eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistö.

Tuossa prosessissa Suomen Kristillinen Liitto (nykyinen KD) ja Suomen Maaseudun Puolue (Perussuomalaisten edeltäjä) olivat hanketta vastaan. Yksi SKL:n edustaja äänesti tyhjää, muut vastaan. Koko SMP:n ryhmä vastusti esitystä. Tätä kuvaa kyllä himmentää se, että suurin osa SMP:n kansanedustajista oli loikannut SMP:stä pois ja perustanut Suomen Kansan Yhtenäisyydenpuolueen, joka puolestaan kannatti poikkeuslakia. Kokoomus hajosi äänestyksessä enemmistöön, joka kannatti poikkeuslakia, ja kohtuullisen kokoiseen vähemmistöön, joka vastusti poikkeuslakia.

Jotenkin nämä ajatukset ovat olleet mielessäni EU-tukipaketin käsittelyn yhteydessä. Oma puolueeni KD on mielestäni vuosikymmenien johdonmukaisella toiminnallaan osoittanut rohkean kuvia kumartelemattoman isänmaallisuutensa, eikä nimen muuttaminen ole sitä miksikään muuttanut. Sinänsä vielä hämmästyttävämpänä pidän sitä, miten monenlaisia vaiheita matkallaan nähnyt SMP-PS on uuden puolueen ja merkittävän uuden suuruuden ajan nähneenäkin säilyttänyt isänmaalliset geeninsä. Mielenkiintoista on edelleen havaita, miten Kokoomuksesta löytyy edelleen isänmaallinen vähemmistö, mutta se perusmurtuma, joka ymmärtääkseni tapahtui 1970-luvun poikkeuslakikäsittelyn yhteydessä, ei ole muuksi muuttunut. Pieni muutos on tapahtunut siinä, että RKP:n eduskuntaryhmästä löytyi vielä 70-luvulla pari isänmaallista ääntä, mutta nyt ei enää yhtään. Olisiko syynä se, että silloin kumarrettiin itään ja nyt länteen?

Mielestäni isänmaan ystävän kannattaa miettiä, mistä löytyy sellaisia poliitikkoja, joiden voi luottaa puolustavan isänmaan etua.

0
kultainenmaali
Kristillisdemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen 56-vuotias Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen. Olen myös HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen. Minulla on vaimo, neljä lasta ja kaksi lastenlasta. Olen Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry:n varapuheenjohtaja. Ykkösharrastukseni on shakki. Puolustan sanan- ja uskonnonvapautta ja haluan tehdä poliittiset päätökset tosiasioiden perusteella.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu