Hallitus ja kannabisaloite

Aluksi on todettava, etten ole vihreä, perään vain järjen käyttöä eduskunnalta. Kummallista ja huolestuttavaa tässä asiassa on se, että vain vihreät perustavat tässä asiassa näkemyksensä tieteelle ja tutkimukselle, suurin osa muista pelkille ennakkoluuloille.

Kannabiksen käyttörangaistuksen poistamista ajava kansalaisaloite ei tarkoita kannabiksen hyväksymistä vaan esittää (yhden) keinon huumeidenkäytön vähentämiseksi, narkkareiden hoitoonohjauksen helpottamiseksi ja poliisin työn selkeyttämiseksi. Poliisihan voi tällä hetkellä toimia asiassa mielensä mukaan: joko tuhota kannabista kokeilevan elämän tai olla tuhoamatta.

Tutkimustulokset maailmalta (mm WHO, YK, YAD/youth aganst drugs, THL) osoittavat kannabiksen rangaistavuuden poistamisen vähentävän huumeiden käyttöä, varsinkin kovien huumeiden. Parlamentaarikot kaiketi laskevat, että kansa on niin tyhmää, että kun heitä johdetaan tunteella eikä tiedolla, saa kerättyä enemmän ääniä – mikä tässä ilmapiirissä pitää suurelta osin paikkansa. Ja osa parlamentaarikoista on laskelmoinnin lisäksi itsekin tyhmiä. Media myös peesaa tuota tyhmyyden julistamista.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että suomalainen THL näkyy muuttaneen julkista kantaansa mm. poistamalla sivuiltaan taulukon kannabiksen vaarattomuudesta verrattuna muihin huumeisiin, kuten alkoholiin, nikotiiniin, kofeiiniin ja heroiiniin. Poisto tehtiin heti julkisen keskustelun alettua kansalaisaloitteen tiimoilta. Vaikka THL toimii poliittisessa ohjauksessa, ei kai edes se voi kiistää tieteellisiä tuloksia asiasta poliittisesta painostuksesta huolimatta – vai voiko?

Kansanedustajien oletettu enemmistö ei halua ymmärtää, että usein askel taaksepäin johtaa kahteen askeleeseen eteenpäin. Tutkimustulokset osoittavat, että tässä(kin) asiassa on syytä näennäisesti vapauttaa huumeiden käyttöä, mutta todellisuudessa rajoittaa sitä ja hyötyä myös monella muulla tavalla.

Mitä Ohisaloon tulee, ei kai eduskunnassa tehtäisi yhtään lakimuutosta, elleivät kansanedustajat ja ministerit kannattaisi niitä? Voisivat kansanedustajat tulla vaikka joka päivä töihin ja todeta, että ei olekaan mitään tekemistä. Siksi Ohisalon kritisoiminen tässä asiassa on absurdia. Myös media on langennut tuohon idiotismiin – ilmeisesti rahanhimossaan. Tai sitten mediassakin ollaan tyhmiä, mitä en haluaisi ajatella. Ahneita ehkä, mutta tyhmiä? Ajatuskin puistattaa.

Ja tässä muutamia linkkejä fiilispohjalta asiaan suhtautuville:

https://tekniikanmaailma.fi/marijuanan-laillistaminen-pelastaa-jo-ihmishenkia-usassa-paljastaa-uusi-tutkimus/?fbclid=IwAR0ZqIah4dqOLi-qfa_HCx9XwYZMZYq4xnvWHvaTFIUg0P_JVcA4TE_uUJM
ja englanniksi CNN:
https://edition.cnn.com/2019/07/08/health/recreational-marijuana-laws-teens-study/index.html?fbclid=IwAR1p_JgtID_D1kVuuNUt0sbfyqkte05Oq-0xnxzXf00x5h_y53vTDJ3j4Zg
Portugalin poliisit:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/portugali-lopetti-huumeiden-kayttajien-rankaisemisen-2001-paikallisen-krp-n-edustajan-mukaan-yksikaan-poliisi-ei-palaisi-entiseen/6808224
Ja vielä ex-huumepoliisin lausunto:
https://yle.fi/uutiset/3-10677335

ja Googlaamalla löytyy lisää.

kyy

Seuraan virtuaalimaailman invaasiota suomalaisten kansalliseen psyykeen ja sen myötä suomalaisen ihmisen elämän korvautumista fiktiivisellä aineistolla. Tuon aineiston keskeinen elementti on raha ja talous. Päättäjämme ovat päättäneet, että talous on se peruspilari, johon meidän suomalaisten on tukeuduttava, uskottava kulutukseen ja sen loputtomaan kasvuun vaikka tiedetään, että se on mahdotonta. Rahaa on valtiaittemme mukaan pidettävä jumalan kaltaisena vakaana selkänojana, ja tämä sanoma näkyy menneen hyvin perille: suomalaisten uusi valtionuskonto on talous. Tuon joulupukkiuskon seurauksena on todennäköisesti niin talouden kuin kansallisen psyyken totaalinen katastrofi. Joko ihmiset uskovat nykyisen politiikan mahdottomuuteen ja pelastuvat, tai eivät usko, jolloin edessä on tuho. Henkilökohtaisesti toivon edes sitä, että ihmiset itkevät ja uskovat. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu