Auringon syklit ja Suomen ilmasto

Johdanto

Tähtien kirkkauksia vertailemalla on todettu:

  • tähti ilman planeettoja säteilee himmeämmin
  • tähti, jolla on sitä kiertäviä planeettoja, säteilee kirkkaammin
    • Linnunradan tähdistä vain 15%’lla on planeetat.

Aurinkomme säteily vaihtelee lyhyissä ja pitemmissä jaksoissa. Planeettojen elliptisten, eri kiertoaikojen aiheuttamien vetovoimien harmonisilla muutoksilla (planetary tidal models) on todettu korreloivan esim. auringon pilkkujaksojen amplitudiin ja jaksojen pituuteen.
Ongelmaksi ym. malleilla on planeettojen painovoiman (vetovoiman) muutosten pienuus auringon pinnalla.

Viime aikoina on noussut esiin uusi teoria, jolla tätä voimaa löytyy. Keskityn tähän.

Orbit-Spin Coupling, the Solar Dynamo, and the Planetary Theory of Sunspots

Mallin periaate selviää alla olevista kuvasta_1 ja kuvasta_2.

Kuvassa_1 on esitetty auringon kiertymistä aurinkokunnan massakeskipisteen (beta) ympäri etäisyydellä R vastapäivään. Samanaikaisesti aurinko pyörii oman akselinsa ympäri vastapäivään. Hetkellä T1 piste A auringon pinnalla on etäisyydellä (R+ r) massakeskipisteestä ja vastaavasti kohdassa A’  eri etäisyydellä R hetkellä T2.

Pisteillä A ja A’ on eri pyörimismäärä suhteessa aurinkokunnan massakeskipisteeseen, eli kuvan tapauksessa A>A’.  Koska systeemin kokonaisenergia pysyy samana, siirtyy pyörimismäärän muutos (A-A’) energiaksi auringon (nestemäisen) plasman pintakerroksiin.

 


Kuva_1. Auringon kiertyminen aurinkokunnan massakeskipisteen ympäri ja auringon pyöriminen oman akselinsa ympäri.

 

Kuvassa_2 (alla) on esitetty periaate auringon keskipisteen (iso pallo) ja aurinkokunnan massakeskipisteen (pieni pallo) muodostaman systeemin pyörimismäärän laskeminen.
Aurinkokunnan planeetat pyörivät eri tasossa verrattuna auringon pyörimisakselin tasoon. Tästä ilmiöstä syytetään planeetta #9, joka on edelleen hukassa.

Oleellista on, että etäisyys R2 vaihtelee harmonisissa, toistuvissa aikasarjoissa.

Kuva_2. Auringon ja aurinkokunnan massakeskipisteen (barycenter (BC)) välillä vallitseva pyörimismäärän (L) kuvaus. Lp on primäärinen ja Ls on sekundäärinen. R2 on auringon keskipisteen ja massakeskipisteen välinen etäisyys. Pyörimismäärä – Wikipedia

Alla olevassa kuvassa_3 on esitetty (ylhäältä katsottuna) auringon keskipisteen kiertämistä aurinkokunnan massakeskipisteen ympäri.

  • a esittää auringon järjestelmällisen vaiheen magneettisia Hale- jaksoja. Hale’s law – Wikipedia
    Tällöin Jovian planeetat ovat jakautuneet aurinkokunnan massakeskipisteen eri puolille. Uranuksen ja Neptunuksen ollessa eri puolella aurinkoa, muodostaa auringon keskipisteen kiertymä ns. Trefoil-kuvion (Trefoil = esim. apilanlehti); aiheuttajana toimivat Jupiter ja Saturnus.
  • b esittää auringon sekavan vaiheen magneettisia Hale-jaksoja. Jovian planeetat ovat (osittain) samalla puolella aurinkoa

Järjestelmällinen vaihe kestää n. 60 vuotta ja sekava vaihe n. 120 vuotta ja yhdessä ne muodostavat Jose-jakso, jonka pituus on n. 179 vuotta. Jose-jakso toistaa itseään.

 


Kuva_3. Auringon magneettisia Hale-jaksoja.

 

Alla olevassa kuvassa_4 on esitetty auringon pinta tammikuussa 2029 ja tammikuussa 2031. Vektorit kuvaavat isojen kaasuplaneettojen aiheuttamia voimavektoreita auringon pinnalla. Tarkastelupiste auringon ekvaattorilla pyörii vastapäivään eli vasemmalta oikealle.
Kesällä 2030 auringon keskipiste on lähellä aurinkokunnan massakeskipistettä, joten pyörimismäärän muutos on nolla.

Kuva_4. Auringon keskipiste ja aurinkokunnan massakeskipiste lähellä toisiaan vuonna 2030.

 

Alla olevassa kuvassa_5 on esitetty aikasarja kuvan_4 tapahtumista:

  • sininen viiva kuvaa pakote funktiota dL/dt (z-komponentti)
    • sininen katkoviiva kuvaa isojen kaasuplaneettojen (Jovian) osuutta
  • punainen oskillointi-käyrä kuvaa auringon pinnalle vaakatasoon muodostuvaa, plasmaan kohdistuvaa kiihtyvyyttä (amplitudi)
    • cta = – c (dL/dt * ωα) * r, coupling term acceleration
    • jakson pituus on 25,38 päivää (ekvaattorilla) eli yksi auringon pyörähdys.
  • punaisen käyrän amplitudin laskiessa aurinko luovuttaa varastoimaansa energiaa takaisin planeetta-systeemiin.

Kuva_5. Auringon keskipiste lähellä aurinkokunnan massakeskipistettä vuonna 2030.

Alla olevassa kuvassa_6 esitetty auringon aktiivisuuden aikajakso 1790 – 1890. Kuviossa a punainen esittää cta-funktiota. Kuviossa on auringon pilkkujaksot (juxtaposition). Magneettinen Hale-jakso sisältää kaksi pilkkujaksoa: pariton jakso on 0-viivan yläpuolella ja parilleen alapuolella. Pystysuorat katkoviivat esittävät tilannetta, jossa auringon keskipisteen ja aurinkokunnan massakeskipisteen välinen etäisyys on minimissään. Keskitytään ajanjaksoon 1850 – 1870. Tähän aikajaksoon osuvat:

  1. Carrington event 1. -2. 9. 1859. Carrington Event – Wikipedia
    1. Auringon ja aurinkokunnan massakeskipisteet lähellä toisiaan. Plasmaan kohdistuva vääntömomentti ja kiihtyvyys lähestyvät nollaa; aurinko vapautti varastoitunutta (kinemaattista) energiaa.
  2. Suuret nälkävuodet 1866- 1868. Suuret nälkävuodet – Wikipedia
    1. Auringon aktiivisuus, magneettikenttä ja säteilyteho matalat. Suomessa pilvisiä kesiä ja kylmät talvet.


Kuva_6. Auringon aktiivisuus 1770 – 1890.

Alla olevassa kuvassa_7 on esitetty ajanjakso 1890- 1976,5. Aikajakson 1890 – 1951 auringossa järjestelmällinen vaihe, koska Uranus ja Neptunus viettivät aikaansa eripuolella aurinkokunnan massakeskipistettä. Kolmen ensimmäisen Hale-jakson keskipituudet olivat 20,08 vuotta, mikä on lähellä Jupiterin ja Saturnuksen synodista kiertoaikaa 19,86 vuotta.
Pilkkujaksot 13, 14, 15, 16 ja 17 (1890 -1940) ovat hyvin synkroniassa pakotefunktion dL/dt kanssa. Eli dynamiikka on vahvistanut magnetismia.
Tänä aikana auringon aktiivisuus jopa kolminkertaistui ja aurinkokunnan magneettikentän voimakkuus tuplaantui. Ainutkertainen tapahtumasarja auringon lähihistoriassa.

1951 alkanut pilkkujakso 18 siirsi auringon sekavaan vaiheeseen. 1970-luvulle osuu pakotefunktion dL/dt useamman vuoden kestänyt heikompi jakso. Tällöin ”ekspertit” ennustivat jääkauden palaamisesta. OceanPines Forum Image Ice Age prediction Mid 1970’s – From: Tom Hemmick


Kuva_7. Auringon aktiivisuus 1890 – 1976. Vertaa kuva_3.

 

Jose jakson syklin pituus on n. 179 vuotta. 1800- luvun ilmastollinen katastrofiaika (Suomessa) alkoi noin vuonna 1851.
Seuraavan, vastaavan Jose jakson (verrattuna 1859 ja eteenpäin) tapahtuma ajoittuu 1851 + 179 = 2030. Kuva_8 alla.

Tällöin on odotettavissa ensin rajuja auringon koronapurkauksia ja sen jälkeen pilvisiä kesiä ja jäätäviä talvia.


Kuva_8. Kohden kylmempiä aikoja. Vertaa kuva_6.

 

Yhteenveto

Vielä ehtii rakentaa ydinvoimaa Suomeen, ennen kuin alkaa luonnon oppitunti ihmisen vaikutuksesta ilmastoon.

 


2309.13076 (arxiv.org)

doi:10.1111/j.1365-2966.2006.10107.x

doi:10.5194/prp-2-21-2014

 

 

 

 

 

 

Lasse Hernesniemi

Entinen CO2-uskovainen, joka asioita selvitettyään muuttui epäileväiseksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu