Helikopterirahaa vai palkankorotus hoitajille

”Leipää ja sirkushuveja” on vanha keino pitää kansa tyytyväisenä vaikeina aikoina. Sen lisäksi antiikin Rooman keisarit jakoivat esimerkiksi perheensä merkkipäivien yhteydessä pääkaupungin asukkaille rahalahjoituksia (congiarium). Julius Ceasarin aloittama tapa muodostui ajan mittaan sellaiseksi, etteivät myöhemmätkään keisarit päässeet siitä eroon. Rahalahjoituksilla tuolloin haettiin varmasti enemmän kansansuosiota kuin talouspoliittisia vaikutuksia, mutta eivät nuo tavoitteet välttämättä aina kovasti eroa toisistaan. Presidentti Donald Trumpin USA:n vaalivuonna kannattama toimi 1000 dollarin jakamisesta jokaiselle amerikkalaiselle on sekä talouden elvytystä että osa vaalikampanjaa (https://www.ft.com/content/1b0d27a0-6857-11ea-800d-da70cff6e4d3).

Keskustelu vastikkeettomasta rahan jakamisesta kansalaisille eli ns. helikopterirahasta on käynnistynyt myös Euroopassa. Helikopterirahan käsite tulee talousnobelisti Milton Friedmanin käyttämästä vertauskuvasta, jossa helikopterista tiputetaan seteleitä kansalaisten poimittaviksi. Saatuaan vastikkeetonta rahaa itselleen, jokainen voi kuluttaa rahansa mihin tahansa taikka säästää ne. Kulutukseen päätyvä osa rahasta lisää kysyntää taloustaantumassa. Suomen talouskriisiryhmän puheenjohtajaksi nimetty työelämäprofessori Vesa Vihriälä kommentoi 6.4.2020 tätä keskustelua todeten, että kun tilanteet ovat poikkeukselliset, tarvitaan myös poikkeuksellisia toimia (https://www.vesavihriala.fi/). Valtiovarainministeri Katri Kulmunin pääsiäisviikolla esittelemään lisätalousarvioon helikopteriraha ei sentään kuulunut. Sen sijaan hallitus tukee sekä yritysten rahoitusta n. 1 mrd eurolla ja kuntia n. 1,5 mrd eurolla.

Koronan aiheuttama talouskriisi iskee erityisen pahasti palvelualoille. Valtioiden asettamat maahanpääsy- tai liikkumisrajoitukset estävät nyt matkailun ja kukapa nyt muutenkaan haluaisi epidemia-alueelle matkustaa. On mahdollista, että monien valtioiden (esim. Kiina) rajat pysyvät sekä lähtevältä että tulevalta turistiliikenteeltä suljettuna vielä pitkään. Pelko koronaepidemian toisesta aallosta voi tehdä matkailusta muutenkin paljon aiempaa vaikeampaa. Harva haluaa viettää lomaansa 14 vrk karanteenissa tuohon tarkoitukseen varatussa hotellissa. Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa arvioi hiljattain tulevaisuuttaan todeten, että lentomatkustus pienenee merkittävästi vuosien ajaksi (https://www.bbc.com/news/business-52209591). Matkailu liitännäiselinkeinoineen ei siis oikein vaikuta alalta, jonka varaan työpaikkoja voi lähivuosina rakentaa, vaikka tuo ala on erityisesti Lapissa ollut tärkeä työllistäjä.

Koronaepidemia on toisaalta paljastanut globaalien tuotantoketjujen haavoittuvuuden. Pitkästä aikaa olemme tilanteessa, jossa joistain tavaroista (kuten terveydenhuollossa tarvittavista suojavarusteista) on huutava puute maailmanmarkkinoilla. Tuotantoketjujen häiriöt vaikuttavat pienellä viiveellä moneen tuotteen saatavuuteen. On hyvin mahdollista – kuten historiassa kriisien aikaan on usein käynyt – että kuluttajahinnat nousevat ja että Euroopan Keskuspankin aiemmin toivoma kohtuullinen inflaatio käynnistyykin toivottua suurempana. On myös todennäköistä, että tuotantoketjuihin liittyvien riskien takia monien tavaroiden tuotantoa (suojamaskien lisäksi) siirtyy Kiinasta takaisin Eurooppaan. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaisille tuotantotoimintaa harjoittaville yrityksille.

Oma kansantaloustieteen osaamiseni rajoittuu 80-luvulla suoritettuun approbatur-arvosanaan, joten tunnustan heti rajoitukseni koronakriisin talousvaikutusten arvioinnissa. Tuosta kurssista mieleeni on kuitenkin jäänyt toteamus: ”Raha on työn yhteiskunnallisen arvon mitta”. Ennen koronakriisiä julkista taloutta koskevan keskustelun ytimessä oli kysymys hoitoalan palkoista. Silloin huolena oli, että vaaditut suuret palkankorotukset voisivat heikentää kilpailukykyä, kun ”Suomen mallin” mukaan julkisen sektorin palkankorotukset eivät saa ylittää vientiteollisuuden palkkatasoa. Nyt talouspolitiikan isona huolena on viennin ohella kotimaisen kulutuskysynnän ylläpito edes jollain tasolla. Voisi myös kuvitella hoitotyön yhteiskunnallisen arvon nousseen koronaepidemian myötä.

Sekä hoitajien että lääkärien työ- ja virkaehtosopimuksien voimassaolo päättyi 31.3.2020. Palkan ohella yhtenä vaikeana kysymyksenä Kuntatyönantajien ja Tehyn välisissä neuvotteluissa on ollut sairaanhoitajien vaatimus omasta sopimuksesta lääkärisopimuksen tapaan, mikä johti neuvottelujen katkeamiseen ainakin hetkeksi (neuvottelujen on tarkoitus jatkua pääsiäisen jälkeen). Valmiuslain perusteella terveydenhuollon ammattihenkilöille on valtioneuvoston asetuksella asetettu työvelvollisuus koronaepidemian aiheuttamien poikkeusolojen ajaksi. Työtaistelutoimet eivät koronaepidemian takia muutenkaan ole mahdollisia, mikä tekee työntekijäjärjestöjen aseman neuvottelupöydässä hankalaksi. Työnantajataho taas ei ole ollut innostunut joidenkin hoitajien toivomasta ”vaarallisen työn lisästä”. Poliittisen kentän vasemmalla laidalla oli ennen koronakriisiä jonkinlaista ymmärtämystä naisvaltaisten alojen keskimääräistä suuremmille palkankorotuksille, mutta nuokin äänet ovat julkisuudesta kadonneet koko julkisen talouden nyt kriisiytyessä.

Kun itse aloitin uraani sairaalahallinnossa 2000-luvun alussa, kävin Kuntaliiton tai sen tytäryhtiön järjestämän kuntien talousjohtamisen kurssin. Muistan kysyneeni kurssilla puhuneelta valtiovarainministeriön silloiselta budjettipäälliköltä, miten hoitajien palkkojen nostaminen pohjoismaiselle tasolle olisi vaikuttanut 90-luvun lamasta toipuvan Suomen talouteen. Sain vastaukseksi, että valtiovarainministeriön malleissa tuo korotus olisi stimuloinut merkittävästi taloutta, mutta kunnilla ei siihen lama-Suomessa olisi ollut varaa.

Hallituksen suunnitellessa elvytystoimiaan on hyvä muistaa, että hoitoalan palkkojen nostaminen stimuloisi nytkin merkittävästi taloutta. Palkkatulo ei karkaa ulkomaille, kuten esimerkiksi kansainvälisille kiinteistösijoittajille päätyvä vuokratuki. Tehyn vaatima 1,8 % ylimääräinen korotus merkitsisi tänä vuonna n. 136 milj. euron lisää palkkakuluihin. Hoitohenkilökunnan palkkoihin kohdennettu vielä suurempi esim. 500 milj. euron lisäerä osana talouden elvytystä koettaisiin varmasti erittäin oikeudenmukaisena toimena, kun hoitajat aivan konkreettisesti nyt vaarantavat itsensä muiden auttamiseksi. Varmuuden vuoksi vielä todettakoon, että ehdotukseni hoitohenkilökunnan palkkojen merkittävästä korottamisesta taloutta elvyttävänä toimena ei edusta sairaanhoitopiirin eikä varsinkaan Kuntatyönantajien virallista kantaa.

LasseLehtonen

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon kehitysnäkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu