Ja hoitojonot pitenevät

Sote-uudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on varmistaa yhdenvertainen hoitoon pääsy niin alueellisesti kuin eri väestöryhmien välillä. Tavoitteena on myös vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Potilaiden odotukset ovatkin korkealla sen suhteen, että valtiovalta jatkossa varmistaa aikaisempaa nopeamman pääsyn lääkärin vastaanotolle. Peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi elokuun puolivälissä julkisuuteen, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee hoitotakuun kiristämistä niin, että hoitoon pääsyn määräajaksi perusterveydenhuollossa asetettaisiin 7 vuorokautta (Ministeri Kiuru: Seitsemän päivän hoitotakuu on saatava tällä kaudella hyvään vauhtiin | Yle Uutiset | yle.fi). Tavoite on varmasti hyvä, mutta itse suhtaudun melko kriittisesti siihen, että pelkästään kirjaamalla vaatimus lakiin hoitojonot katoaisivat. Luentoesimerkkinä oikeudellisen sääntelyn haasteista tuottaa terveyttä olen itse käyttänyt Neuvostoliiton perustuslakia (viimeisin vuodelta 1977), jonka 42 artikla takasi valtion tarjoaman ilmaisen ja laadukkaan terveydenhuollon. Tosielämässä laadukkaat terveyspalvelut olivat tavalliselle musikalle huonosti saatavilla, mutta nomenklatuuralle oli omat erilliset sairaalat. Ilmaisia terveyspalveluja julkisista sairaaloista sai varmimmin, jos osasi lahjoja lääkärit antamaan lääkkeitä ja hoitajat tuomaan ruokaa. Itse kiersin 1980-luvun lopulla Neuvostoliiton sairaaloita melko laajalti, joten tiedän kyllä mistä puhun.

Sosiaali- ja terveysministeriön hoitotakuun kiristämistä valmistelevien virkamiesten kannattaisikin palauttaa mieliin kansanterveystieteen peruskurssin oppimäärään kuuluvat kohdat terveyspalvelujärjestelmän suorituskyvyn keskeisistä osatekijöistä (WHO_MBHSS_2010_full_web.pdf). Niitä ovat nimittäin järjestelmän lainsäädännöllä johtamisen lisäksi myös palvelujärjestelmän rahoitus sekä työvoima. Terveyspalvelujen saatavuutta rajoittavatkin yleensä käytännössä enemmän riittämätön julkinen rahoitus taikka koulutetun työvoiman vähäisyys kuin lakipykälien puute.

Terveyspalvelujen rahoitusvaje ja työvoiman riittämättömyys kytkeytyvät usein yhteen. Jos koulutusjärjestelmää ei resursoida riittävästi, ei terveyspalvelujärjestelmä saa riittävästi työvoimaa. Jos järjestelmän rahoitus on riittämätön, ei julkiseen terveydenhuoltoon ole varaa palkata riittävästi henkilökuntaa tai palkkataso ei riitä henkilöstön houkuttelemiseen raskaisiin ja vaativiin tehtäviin. Terveyspalvelujen rahoitusta ja henkilöstön saatavuutta koskevat ongelmat ovat keskeiset syyt hoitojonoihin Suomessa. Kumpaakaan ongelmaa ei sote-uudistus valitettavasti poista.

Suomessa lääkärien koulutusmääriä supistettiin 1990-luvun laman aikana. Eurooppalaisessa vertailussa lääkärien määrä asukasta kohden oli pitkään alle EU:n keskiarvon, mutta on viime vuosina nopeasti noussut sen yli (Healthcare personnel statistics – physicians – Statistics Explained (europa.eu)). Lääkärin opinnot Suomessa aloittaa tänä vuonna n. 730 opiskelijaa eli vuoden 2003 ikäluokkaan (56600 syntynyttä) suhteutettuna noin joka 77:s lapsi (1,3%) koulutetaan lääkäriksi. Erityisesti julkisessa terveydenhuollossa on kuitenkin monin paikoin kova pula lääkäreistä ja pula ulottuu myös yliopistokaupunkeihin kuten Helsinkiin ja Turkuun. Hoitohenkilökuntaakin Suomessa on EU-tilastojen mukaan enemmän asukasta kohden laskettuna kuin missään muussa EU-maassa (2019_chp_fi_english.pdf (europa.eu). Silti myös sairaanhoitajista on huutava pula aina Helsinkiä myöten.

Julkisen terveydenhuollon henkilöstön saatavuusongelmien juurisyitä on selvitetty terveydenhuollon sisällä varsin perusteellisesti. Erityisesti sairaanhoitajat pitävät alan palkkatasoa pienenä koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden. Kaikissa henkilöstöryhmissä tuodaan esiin suuri työsidonnaisuus (erityisesti kolmivuorotyön ja päivystyksen takia), suuri työn kuormittavuus sekä liian vähäiset vaikutusmahdollisuudet omaan työhön. Toistuvat organisaatiomuutokset, erilaiset työaikaa sitovat kehitysprojektit sekä huonosti toimivat tietojärjestelmät lisäävät nekin työn kuormittavuutta. Usein terveydenhuollon ulkopuolelta henkilöstöongelmien syyksi halutaan nostaa heikko johtaminen. Johtamista voi toki aina parantaa, mutta käytännössä terveydenhuollon toimintayksiköiden lähijohto kärsii samoista suuren työkuormituksen ongelmista kuin muukin terveydenhuollon henkilöstö. Jatkuva lähijohtamiseen kohdistuva julkinen kritiikki on parin viime vuoden aikana jo johtanut siihen, että esimerkiksi osastonhoitajien tehtäviin on sairaaloissa yhä vaikeampi saada hakijoita.

Työkuormituksen nousun perussyynä on palvelutarpeen kasvu, kun väestö vanhenee. Tämä kehitys on ollut tiedossa jo neljännesvuosisadan ajan ja siihen olisi ollut mahdollista valmistautua muutenkin kuin hallintohimmeleitä rakentamalla. Olemme kyllä valmiita uudistamaan puolustusvoimien aseistusta asejärjestelmien vanhetessa, jotta puolustusvoimien suorituskyky pysyisi kehityksessä mukana. Emme sen sijaan ole olleet valmiita siihen, että terveydenhuollon julkinen rahoitus olisi osana sote-uudistusta nostettu edes lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa. Asukasta kohti laskettuna terveydenhuollon euromääräinen julkinen rahoitus oli Ruotsissa vuonna 2018 yli 40 % Suomea suurempi (OECD Health Statistics 2020 -taloustietoja | Kuntaliitto.fi), eikä sote-uudistus tuota eroa kavenna. Sote-uudistukseen rakennettu julkisen rahoituksen leikkuri, joka mahdollistaa tarpeen kasvua pienemmän rahoituksen kasvun, tullee päinvastoin kasvattamaan eron suuruutta muihin Pohjoismaihin nähden.

Palvelujärjestelmän riittämätöntä rahoitusta yritetään Suomessa korjata keskittämällä palveluja. Keskittäminen taas lisää työkuormaa, mikä heikentää työtehtävien houkuttelevuutta, kun palkkajoustot ovat julkisella sektorilla pieniä. Sote-budjettien rajallisuus estää nostamasta julkisen sektorin palkkatasoa, mikä osaltaan vähentää sen kiinnostavuutta työpaikkana. Kun työvoiman kysyntä ylittää lähivuosina muutenkin työvoiman tarjonnan Suomessa, on sairaanhoitoon entistä vaikeampi rekrytoida osaavaa henkilöstöä. Lääkärien ja hoitohenkilöstön huono saatavuus julkisen sektorin tehtäviin näkyy sitten hoitojonojen kasvuna sotesta huolimatta taikka ehkä oikeammin juuri soten takia, kun terveydenhuollon rahoitusvajeen perusongelmaa ei uudistuksessa korjata ja hallintouudistuksen toteuttaminen sitoo rahaa ja resursseja.

+7
LasseLehtonen
Sitoutumaton Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Kuulun myös Eroon koronasta -tutkijaryhmään. Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon kehitysnäkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu