Kehysriihi ja sote-menot

Sote-kulut ovat tällä vuosikymmenellä kasvaneet todella merkittävästi. Kun sote-uudistusta tehtäessä v. 2020 kuntien sote-menot olivat 19,8 mrd euroa (HE 241/2020 – Hallituksen esitykset – FINLEX ®), on niihin vuodelle 2025 kohdennettu valtion budjettikehyksessä jo 26.2 mrd euroa (Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2025–2028 – Valto (valtioneuvosto.fi). Kasvua on viidessä vuodessa tullut siis yli 30 %, vaikka media mielellään puhuu ”leikkauksista”. Ensi vuoden osalta todelliset kustannukset voivat olla jopa lähempänä 27 mrd euron tasoa, jos hyvinvointialueet eivät onnistu tasapainottamaan budjettejaan. Talouden tasapainon saavuttaminen näyttää lisäksi vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen tietojen perusteella epätodennäköiseltä, sillä useimmat hyvinvointialueet tekivät vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä edelleen merkittävää alijäämää ja loppuvuodelle kohdentuvat palkankorotukset tekevät alijäämien pienentämisestä jatkossa entistä vaikeampaa.

Sote-uudistusta markkinoitiin edellisellä hallituskaudella monilla kauniilla tavoitteilla: Palvelujen järjestämisvastuun siirtäminen kunnilta hyvinvointialueille toisi järjestäjälle leveämmät hartiat ja turvaisi paremmin osaavan sote-henkilöstön saatavuuden maamme eri osissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integroiminen helpottaisi paljon palveluja tarvitseville pääsemistä yhdeltä luukulta tarpeellisten palvelujen piiriin. Valtion rahoitus sote-palveluille taas takaisi yhdenvertaiset palvelut kaikkialle Suomeen. Perustason lähipalveluihin panostamisella säästettäisiin kustannuksia. Jo nyt on selvää, että uudistuksen tavoitteet eivät toteudu, vaan palvelut päinvastoin heikkenevät sote-uudistusta edeltävään tilanteeseen nähden isosta kustannusten noususta huolimatta. Soten valuvikojen syitä onkin syytä nostaa esiin:

”Leveämmät hartiat varmistavat sote-henkilöstön saatavuuden”: Objektiivisten lukujen perusteella Suomessa pitäisi olla aivan riittävästi sote-henkilöstöä terveydenhuollon tarpeisiin. EU-tilastojen mukaan meillä itse asiassa on koulutettua hoitohenkilökuntaa enemmän asukasta kohden kuin missään toisessa EU-maassa (Availability of nurses | Health at a Glance: Europe 2022 : State of Health in the EU Cycle | OECD iLibrary (oecd-ilibrary.org)). Myös lääkärien määrä on kasvanut nopeasti. Vuonna 2023 Valvira laillisti n. 1100 uutta lääkäriä (Uusien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksien määrä kasvoi vuonna 2023 | Valvira). Hyvinvointialueet eivät ”leveämmistä hartioista” huolimatta kuitenkaan saa monia hoitajan tai lääkärin tehtäviään täytetyksi. Ongelmana yhtenä syynä on palkkausjärjestelmä sekä hyvinvointialueiden sisäinen palkkaharmonisaatio. Kun keskuskaupungissa ja syrjäseudulla maksetaan samaa osaamisperusteista palkkaa, jäävät syrjäseutujen toimet helposti tyhjiksi. Niitä sitten paikataan kalliilla vuokratyövoimalla, joiden palkkioita vaatimus samapalkkaisuudesta ei koske.

”Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio helpottaa pääsemistä palvelujen piiriin”: Hyvinvointialueet ovat valtiovarainministeriön ohjauksessa karsineet palveluverkkoaan ja monelta osin yrittäneet korvata lähipalveluja digitaalisilla etäpalveluilla. Arjen kokemus varsinkin vanhuksilla on, että aiemminkin kohtuullisen hyvin toimineet palvelut ovat sote-uudistuksen jälkeen heikentyneet. Hoitoonpääsyn tilastoinnissa hoitokäyntejä korvataan puhelinsoitoilla ja etäyhteydenotolla, vaikka näyttö siitä, että ao. palveluilla saataisiin aikaan terveyshyötyä, usein puuttuu.

”Valtion rahoitus takaa yhdenvertaiset palvelut”: Valtiovarainministeriössä on vakaa usko siihen, että tiukalla ohjauksella voidaan sote-kuluissa säästää. Itselleni on jäänyt epäselväksi, miten VM:n excel-taulukot potilaan parantavat eli miten ”tiukka ohjaus” hoidon tarvetta alentaa. Kun lähipalveluita suljetaan ja hoitopaikkoja vähennetään, siirtyvät potilaat usein lopulta kalliimpien keskitettyjen palvelujen piiriin (esim. joutuessaan sairaalan päivystykseen sairauden pahennuttua). Palvelutasoa ollaan toki valtiovarainministeriön ohjauksessa ”yhdenvertaistamassa” mm. vähentämällä päivystysten ja synnytyssairaaloiden määrää – toki toiset ovat uudessakin sote-maailmassa yhdenvertaisempia kuin toiset, kun ruotsinkielisten alueiden päivystykset Raaseporissa ja Pietarsaaressa määrätään ylläpidettäväksi, mutta esim. niitä paljon vilkkaampi Kouvolan yöpäivystys suljettavaksi.

STM:ssä ja VM:ssä on myös vahva lapsenusko ns. kuolemattomuushypoteesiin eli että ennaltaehkäisyllä voidaan ihmiset pitää ikuisesti terveinä ja vähentää sairaanhoidon kuluja. Tätä lapsenuskoa ruokkii kyvyttömyys katsoa empiiristä dataa sairaanhoitokulujen kohdentumisesta viime vuosikymmeniltä. Niistä iso osa syntyy kahtena viimeisenä elinvuotena ja vaikka terveillä elämäntavoilla yms. voidaan terveitä elinvuosia lisätä, ei mikään ennaltaehkäisy tee meistä kuolemattomia. Sairaanhoitoa vain tarvitaan vanhemmalla iällä kuin aikaisemmin. Helsingin Sanomat muistutti hiljan Pohjois-Karjala projektin hienoista saavutuksista (Nuoret suomalaismiehet kuolivat kuin liukuhihnalta syötyään ”vahvaa ruokaa” – Sitten yksi mies teki ihmeen, jota ihaillaan nyt ympäri maailman – Kuukausiliite | HS.fi). Sanomatta kuitenkin jäi, että sydän- ja verisuonisairaudet olivat suomalaisten tärkein kuolinsyy 1970-luvulla ja ne ovat sitä yhä 2020-luvulla, vaikka potilaat ovat nyt vanhempia. Kaikesta ennaltaehkäisystä huolimatta meillä on nyt paljon enemmän kardiologeja töissä erikoissairaanhoidossa ja sydäntautien hoito maksaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Suomen erityisenä ongelmana sote-uudistuksen jälkeen on kuitenkin julkisen terveydenhuollon tuottavuuden lasku. Sitä kuvaa hyvin esim. terveyskeskuslääkärien potilaskäyntien määrän jatkuva väheneminen. Keskimääräinen terveyskeskuslääkäri tapaa enää vain n. 6 potilasta päivässä, mikä on kansainvälisessä vertailussa hyvin alhainen luku. Myöskään sairaaloilla ei ole kannustimia palvelutuotannon kasvattamiseen, kun sote-rahoitus perustuu sairastavuuteen eikä palvelutuotannon määrään. Tuloksena on ollut esim. leikkausmäärien jääminen alle pandemiaa edeltävän tason sekä yksikkökustannusten nousu. Potilaalle tilanne näkyy pitkinä hoitojonoina ja kansanterveyden tasolla elinajanodotteen laskuna.

Hyvinvointialueiden sote-eliitti sekä valtiovarainministeriön sote-satraapit ovat tietysti tyytyväisiä saavutettuihin etuihinsa eivätkä halua muutoksia järjestelmään. Nykyisellä rahoitusmallilla jatkaminen tulee kuitenkin kalliiksi sekä veronmaksajalle että ilman hoitoa jääville potilaille.

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu