Koronaepidemian hintalappu

Jotkut päivät jäävät mieleen. Itselleni yksi sellainen on 29.4.1986. Oman väitöskirjatyöni kokeellinen osa samoin kuin lääketieteen opintoni olivat silloin loppusuoralla. Kävelin Tyksin A-sairaalan ovesta pikkusateessa nyt jo puretulle mikrobiologian laitosrakennukselle harmitellen pientä sadetta ja sitä, ettei tullut otetuksi sateenvarjoa mukaan. Iltauutisissa kerrottiin sitten Ukrainassa sattuneesta ydinonnettomuudesta sekä säteilyarvojen kohoamisesta Suomessa. Mietin vielä vuosia tuon päivän jälkeenkin, mikä oli vesisateen päälleni tiputtama säteilyannos.

Ydinvoimaonnettomuudet kuuluvat pandemioiden tapaan niihin suurkatastrofeihin, joiden perusteella Suomessa voidaan ottaa käyttöön valmiuslain mukaisia rajoitustoimia. Ydinvoimaloiden turvallisuusvaatimukset ovat 1980-luvun ajoista jatkuvasti tiukentuneet. Yhä kesken olevan Olkiluoto 3:n kustannusten arvioidaan nousevan noin 8,5 mrd euroon. Kukaan ei kuitenkaan ole laskenut, mikä on ydinvoimalan tiukoilla turvatoimilla säästettyjen ihmishenkien tai säästettyjen laatupainotteisten elinvuosien laskennallinen määrä. Luultavasti niiden yksikköhinta olisi korkea, kun Tshernobylin onnettomuuskin vaati suoraan vain alle 100 ihmisen hengen. Säteilyn myöhäisvaikutuksilla toki on ollut paljon isomman ihmisjoukkoon sairastuvuuteen vaikutusta.

Elinkeinoelämän valtuuskunta teetätti huhtikuussa tuotantotalouden professori Paul Lillrankilla analyysin siitä, mikä on koronaepidemian aiheuttamien rajoitustoimien hintalappu. ”Pelkopandemia”-kirjoituksessaan hän arvioi, että hallituksen toimenpiteillä säästetyn elinvuoden hinta olisi 0,5 – 1,0 miljoonaa euroa. Jokainen voi halutessaan käydä tuon analyysin oletusluvut tarkastamassa (https://www.eva.fi/blog/2020/04/24/tuotantotalouden-professori-paul-lillrank-moderni-yovartijavaltio-puolustaa-uhkaavilta-taudeilta/) ja ne ovat – kuten prof. Lillrank itsekin hyvin tuo esiin – parhaimmillaankin oletuksia. Ei kuitenkaan ole mitään, epäilystä siitä, etteikö koronaepidemiasta aiheudu Suomelle suuria taloudellisia menetyksiä.

Keskuskauppakamari on puolestaan arvioinut, että koronaepidemiasta johtuvien sulkujen takia Suomen bruttokansantuotteesta katoaa 1,2 mrd euroa viikossa (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.1077353). Koronan talousvaikutuksista käytävässä keskustelussa on kuitenkin usein vaikea erottaa koronaepidemian aiheuttamia kustannuksia ja rajoitustoimien aiheuttamia kustannuksia. Itselleni on välillä tullut sellainen tunne, kuin rajoituksien poistamista haluavat tahot kuvittelisivat myös koronaviruksen häviävän samalla kun rajoitukset poistetaan. En kuitenkaan yhtään usko, että esimerkiksi matkailu lähtisi sillä käyntiin, että Suomen valtio avaisi rajansa turismille. Iso osa maailman muista valtioista pitää koronaepidemian takia omat rajansa kuitenkin suljettuna ainakin niiden maiden asukkaille, joissa virustartuntoja runsaasti esiintyy, eikä matkailulle näin jää paljoa mahdollisuuksia.

Raporttinsa 8.5.2020 jättänyt työelämäprofessori Vesa Vihriälän työryhmä toteaa osaltaan (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162224/VN_2020_13.pdf?sequence=1&isAllowed=y), että eri rajoitusten taloudellisten vaikutusten arviointi on vaikeaa. Lisäksi rajoituksista riippumatta ihmiset pelkäävät tartuntoja ja välttävät tämän vuoksi palveluiden käyttöä tavalla, joka pienentää yksityistä kulutusta ja syventää kriisiä.

Vihriälän työryhmällä on suosituksiaan varten ollut käytettävissään koronaepidemian oletettua kulkua koskeva THL:n tekemä mallinnus, jonka käyttöön saamisessa ao. työryhmällä kuitenkin kuuluu alkuun olleen vaikeuksia (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006488346.html). Raportissa toistetaan THL:n asiantuntijoiden jo aiemmin esittämiä näkemyksiä siitä, että koronaepidemian tukahduttaminen Suomessa on epärealistista, eikä sen tarkemmin arvioida niitä toimintatapoja, joita muissa maissa on otettu käyttöön sen varmistamiseksi, ettei virus esim. juuri matkailijoiden kautta leviä uudelleen maan väestöön.

Edellisen perusteella ei myöskään ole kovin yllättävää, että Vihriälän työryhmän raportista ei löydy katsausta esimerkiksi palvelusektorin liiketoiminnan toipumiseen niissä maissa, jossa koronatartuntojen määrä on onnistuttu minimoimaan (Kiina, Etelä-Korea, Uusi Seelanti, Australia jne.). Eittämättä noiden maiden taloudesta on jo varsin pian tietoja saatavilla, joten niiden talouskehitystä on helppo verrata niihin maihin, joissa koronaepidemiaa ei ole onnistuttu pysäyttämään.

Sanna Marinin hallitus on omassa koronastrategiassaan linjannut eri rajoitustoimien lievennysaikataulua todeten samalla, että rajoituksia voidaan palauttaa, jos epidemiatilanne Suomessa huononee. Talouskehityksen kannalta kuitenkin luottamus ja ennakoitavuus tulevasta kehityksestä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Investointipäätöksiä tekevien tahojen on pakko omissa päätöksissään arvioida sitä riskiä, minkä koronatartuntojen määrän kasvu aiheuttaa investoinnin kannattavuudelle.

Jos koronavirus jatkuvasti sairastuttaa ihmisiä Suomessa, rajoittaa kuluttajien huoli omasta ja läheisten turvallisuudesta kotimaan palvelujen käyttöä ainakin yhtä paljon kuin hallituksen asettamat viralliset rajoitukset. Kun Suomessa on professori Tiina Laatikaisen selvityksen mukaan yli miljoona ihmistä, jotka kuuluvat koronavirusinfektion virallisiin riskiryhmiin (https://thl.fi/fi/-/koronan-riskiryhmiin-kuuluvien-maara-vaihtelee-merkittavasti-alueittain-voi-vaikuttaa-eroihin-sairaalahoidon-tarpeessa-eri-puolilla-maata), osuu yksi riskihenkilö melkein jokaiseen suomalaisperheeseen.

Kukaan rajoitustoimien kohteeksi joutuva ei varmastikaan rajoituksista pidä. Jos sellaisten kohteeksi joutuu, toivoo myös, että rajoitukset olisivat lyhytaikaisia ja johtaisivat niiltä toivottuun tulokseen. En kuitenkaan usko, että taloudellinen toimeliaisuus palvelusektorilla elpyy niin kauan, kuin palvelujen käyttämiseen liittyy merkittävä koronatartunnan riski. Siksi koronaepidemian nopea tukahduttaminen olisi talouden kannalta edullisin vaihtoehto.