Leikataanko potilaita vai erikoissairaanhoidon resursseja

Mitä yhteistä on Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpäällä ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulla (SDP). Tuo ajatus tuli mieleeni, kun seurasin Mehiläisen viestintää yhtiön 110-vuotispäiväjuhlinnan ja tuoreen yrityskaupan ympärillä. Minulla oli kunnia antaa omat kommenttini Mehiläisen juhlajulkaisuun yhtenä haastatelluista suomalaisen terveydenhuollon asiantuntijoista. Totesin mm., että pidän Mehiläistä erittäin hyvin johdettuna yhtiönä. Mehiläinen onkin onnistunut tavoitteissaan viime vuosina poikkeuksellisen hyvin. Se on hyvin kannattava yritys ja yhtiön liikevaihto nousee Pihlajalinnan oston jälkeen peräti 1,4 mrd euroon. Janne-Olli Järvenpään olen tavannut useaan kertaan, kun HUS ja Mehiläinen suunnittelivat pari vuotta sitten public-private-partnership -järjestelyä varmistamaan pienempien keskussairaaloiden erikoislääkäriresurssia, vaikka HUSin silloinen johto ei tähän järjestelyyn lopulta uskaltanut lähteä. Järvenpää kuuluu jo tähänastisten saavutustensa johdosta suomalaisten yritysjohtajien kärkikaartiin – ollaan sitten terveysyritysten roolista suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä mitä mieltä hyvänsä.

Ministeri Kiurua en tunne henkilökohtaisesti, vaikka olen toki hänen viime vaalikaudella johtamalleen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle käynyt asiantuntijalausuntoja esittämässä. Jyrki Kataisen hallituksessa hän oli opetusministerinä varsin määrätietoisesti täytäntöön panemassa yliopistouudistusta, joka ei sitten parantanutkaan luvatulla tavalla yliopistojen toimintaedellytyksiä, kun yliopistoindeksi ja tutkimusrahoitus jäädytettiin vuosikausiksi. Tuoreena perhe- ja peruspalveluministerinä hän on myötävaikuttanut vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen (eli aikaisemman hoitajamitoituksen) kirjaamiseen vanhuspalvelulakiin, vaikkakin lain toteuttaminen ja siihen tarvittavien määrärahojen hankinta jää seuraavalle vaalikaudelle.

Ansioluettelon perusteella ei Järvenpään ja Kiurun väliltä kovin paljon yhtäläisyyksiä löydy. Yhteinen näkökulma löytyy molempien asenteesta erikoissairaanhoitoon. Talouselämä-lehdelle antamassaan haastattelussa (https://www.talouselama.fi/uutiset/janne-olli-jarvenpaa-kasvatti-mehilaisesta-miljardifirman-ja-nyt-han-ehdottaa-rahat-hoivakriisin-ratkaisuun-pitaa-ottaa-erikoissairaanhoidosta/bcc9f30b-52d1-4443-af29-b444c846e368), Järvenpää ehdotti, että rahat hoivakriisin hoitoon otetaan erikoissairaanhoidosta. Krista Kiurun julkisuudessa esittämät näkemykset perusterveydenhuollon vahvistamistavoista erikoissairaanhoidon kustannuksella ovat olleet samansuuntaisia (https://www.mediuutiset.fi/debatti/ministeri-krista-kiuru-kaikki-hyotyvat-perustason-vahvistamisesta/9f364112-8e88-499e-8e67-c676b7f5031e), vaikkei hän julkisesti haluakaan asettaa perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa vastakkain.

Janne-Olli Järvenpään yritysjohtajan ajatuksenjuoksua on helppo ymmärtää. Kun julkista erikoissairaanhoitoa heikennetään, avautuu mahdollisuuksia yksityisen sairaalatoiminnan kasvattamiseen. Yli 300 miljoonalla hankitulle Pihlajalinnan sairaalakapasiteetille tulee silloin lisää käyttöä ja Mehiläisen kasvu voi jatkua erikoissairaanhoidon palveluja tuottamalla. Potilaat ovat yleensä valmiita maksamaan välttämättömistä terveyspalveluista ja erikoissairaanhoidon palvelujen heikkeneminen lisäisi myös terveysvakuutusten kysyntää (eli ajaisi Mehiläistä omistavien vakuutusyhtiöiden etua). Lisärahoitus hoivaan lisäisi sekin Mehiläisen liikevaihtoa, kun vanhuspalvelujen uusi henkilöstömitoitus pakottaa nostamaan hoivapalvelujen hintoja.

Ministeri Kiurun logiikka asiassa on hiukan sumeampaa. Hänelle on tietysti tärkeää, että vaalilupaukset mm. 1000 uuden lääkärin saamisesta terveyskeskuksiin voidaan täyttää. Haasteena vain on, että rahoitusta tällekään lupaukselle ei Rinteen hallituksen ensimmäiseen budjettiin löytynyt, vaikka terveyskeskuksien kehittämistä kyllä rahoitetaan 70 milj. eurolla. Jotta lupaus lisäresursseista voitaisiin pitää, tulisi siis jostain muusta sosiaali- ja terveysmenosta leikata. Melko ilmeistä on, että tämä kohde voisi olla juuri erikoissairaanhoito.

Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku: Suomessa käytetään rahaa terveydenhuoltoon BKT-osuuksilla mitaten selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Lisäksi potilaat maksavat sairaanhoidon kuluista meillä enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Suomalainen erikoissairaanhoito on kansainvälisten vertailujen mukaan erittäin kustannustehokasta ja Pohjoismaiden tehokkaimmat sairaalat löytyvät juuri Suomesta. Silti meillä on edelleen hoitojonoja välttämättömään hoitoon ja sairaalahoidon tarve kasvaa tulevaisuudessa väestön vanhetessa. Syöpäjärjestöjen mukaan syöpäpotilaiden määrä Suomessa nousee n. 30 %:lla vuoteen 2030 mennessä vuoden 2013 tasoon verrattuna (https://www.syopajarjestot.fi/julkaisut/raportit/syopa-suomessa-2016/syovat-vuonna-2030/) yhden esimerkin mainitakseni. Euroopan komission uusi puheenjohtaja Ursula van der Leyen onkin ottanut syöpäepidemiaan valmistautumisen EU:n keskeiseksi terveyspoliittiseksi tehtäväksi (https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/political-guidelines-next-commission_en.pdf). Rinteen hallituksen ohjelmasta ei valitettavasti löydy selvää ajatusta sille, miten Suomessa rahoitetaan ja resursoidaan keskeisten sairausryhmien lisääntynyt hoidontarve.

Erikoissairaanhoidon resurssit ovat Suomessa eittämättä kasvaneet nopeammin kuin perusterveydenhuollon resurssit. Osin kasvu johtuu ilman tutkimusnäyttöä tehdyistä terveyspoliittisista päätöksistä, kuten kaiken päivystyksen määräämisestä erikoissairaanhoidon tehtäväksi ns. yhteispäivystyksissä, mikä on sitten lisännyt voimakkaasti erikoissairaanhoidon kuluja ja potilaiden päätymistä erikoissairaanhoidon potilaaksi, kun aiemmin kohtalaisesti toiminut perusterveydenhuollon ”portinvartijajärjestelmä” tältä osin murentui.

Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä sen suhteen, että perusterveydenhuoltoa tulee vahvistaa ja että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito tulee integroida toimiviksi hoitoketjuiksi. Kun potilasmäärät ja hoitomahdollisuudet lisääntyvät, eivät ongelmat kuitenkaan ratkea hölmöläisen peiton jatkamisella eli että siirretään resursseja paikasta toiseen. Jos tulevaisuudessakin haluamme julkisesti rahoitettua pohjoismaisen tason sairaanhoitoa, pitää terveydenhuollon julkinen rahoitus nostaa pohjoismaiselle tasolle. Tämä ongelma ei ratkea yhden vuoden budjetissa, vaan vaatii toteutuakseen monivuotisen ja yli vaalikausien menevän ohjelman. Muutoin ne, joilla on varaa tai työpaikka, maksavat jatkossa hoidot itse tai ottavat kulut kattavan terveysvakuutuksen yksityistä hoitoa varten. Julkisen erikoissairaanhoidon heikentäminen sataisikin näin suoraan Mehiläisen laariin.

LasseLehtonen

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkärinä (nyt virkavapaalla hoitamassa diagnostiikkajohtajan tehtävää) ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon kehitysnäkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu