Päivystysten odotettu kriisi

Sairaaloiden ns. yhteispäivystysten tukkeutuminen eri puolella maata on aiheuttanut huolestumista niin potilaissa kuin poliitikoissa. Aihetta tunteville tilanne ei kuitenkaan tule yllätyksenä – itse pelkäsin loppukeväällä täksi kesäksi vieläkin pahempaa tilannetta, mutta onneksi koronan BA.5 variantin kesään sijoittuva ”syysaalto” näyttää jäävän melko matalaksi. Odotukset tulevan syksyn osalta eivät kuitenkaan ole ruusuiset: Koulujen alkaminen lisää koronatartuntojen määrää ja hoitajajärjestöjen jäsenet jatkavat syksyllä kesäksi keskeytettyä ylityö- ja vuoronvaihtokieltoaan, mikä leikkaa esim. HUSin hoitokapasiteettia. Vaikka ”endeemiseen” koronaan pitäisi THL:n mielestä jo tottua ja vain lisätä osasto- ja tehopaikkoja, on tilanteeseen sopeutuminen sairaaloissa käytännössä vaikeaa, kun rahat ja henkilöstö on käytetty loppuun. Sote-uudistusta keväällä 2021 eduskunnassa käsiteltäessä eivät mainitun viraston edustajat olleet ollenkaan huolissaan erikoissairaanhoidon ja päivystysten rahoituksesta ja resursseista taikka koronan tuomasta hoitovelasta.

Päivystyksen tukkeutuminen (emergency department crowding) on sairaanhoidossa hyvin tunnettu ilmiö (Emergency department crowding: A systematic review of causes, consequences and solutions – PMC (nih.gov)). Itse ohjasin yhdessä HUS Akuuttia johtavan prof. Maaret Castrenin kanssa aiheeseen liittyvän ja tänä keväänä tarkastetun lääket.lis Kirsi Kempin väitöskirjan, jossa tarkasteltiin nimenomaan vanhusten hoitoluokituksen vaikutusta sairaalaan kuormitukseen sekä vanhuspotilaiden ennusteeseen (Methods to improve acuity assessment for older adults in the emergency department (helsinki.fi)). Päivystysten tukkeutumiseen vaikuttaa sekä inflow eli sisään tulevien potilaiden määrä, että outflow eli miten potilaat kotiutuvat päivystyksestä. Inflow riippuu oleellisesti siitä, miten normaalit terveyspalvelut toimivat. Jos tavanomaiselle lääkärin vastaanotolle ei saa aikaa, kasvaa todennäköisyys, että potilaan ongelma akutisoituu ja potilas päätyy hoitamaan vaivaansa päivystykseen. Akuutteja tilanteita voitaisiin hoitaa perusterveydenhuollossa myös ns. kiirevastaanotoilla, joiden aukioloaikojen pitäisi olla normaalia virka-aikaa pitempiä, jotta myös iltojen sairastumiset ja pienet tapaturmat voidaan hoitaa päivystyksen ulkopuolella. Yksityiset lääkäriasemat tarjoavat näitä palveluja, mutta julkisella sektorilla kiirevastaanotot kaatuvat yleensä lääkäripulaan. Virkalääkäreiden työajan sijoittelu edes osittain ilta-aikaan ei ole saavuttanut suurta suosiota ja lääkärille on tuottoisampaa pitää illat yksityisvastaanottoa, kuin hoitaa virkalääkärinä potilaita.

Päivystysten outflow riippuu oleellisesti jatkohoidon järjestymisestä. Jos potilas tarvitsee kotona pärjätäkseen apua, on kotiuttamisen edellytyksenä se, että apua pystytään esim. kotisairaanhoidosta järjestämään. Jos potilas toisaalta tarvitsee vaativampaa hoitoa eli esim. leikkauksen, on päivystyksestä eteenpäin pääsyn edellytyksenä, että potilaalle löytyy leikkaussaliaika ja vuodepaikka sairaalasta. Kaikkien näiden saatavuus on nyt heikentynyt ja ollaan valitettavasti jo sellaisella tasolla, jossa potilaiden ennuste todennäköisesti heikkenee tarpeellisen hoidon viivästysten takia. Jatkohoidon järjestämisen kannustimena on perinteisesti käytetty erilaisia sakkomaksuja potilaan asuinkunnalle, mikäli potilas makaa turhaan erikoissairaanhoidon osastolla. Itsekin olen aikanani vuosikaudet tuota siirtoviiveseurantaa HUSin hallintoylilääkärinä pyörittänyt ja viime vuosikymmenen loppuun asti jatkohoitoon pääsy toimikin HUS-alueella vielä melkoisen hyvin. Hyvinvointialueiden sisällä tällaisia rahallisia kannustimia ei kuitenkaan jatkossa enää ole.

Suurimpana syynä päivystystoimintojen tämänhetkiseen kriisiin on kuitenkin väestömme demografiassa tapahtunut muutos. On jo vuosikausia ollut täysin selvää, että työelämään astuvien ikäluokkien pieneminen johtaa työvoiman tarjonnan vähenemiseen Suomessa. Vaikutus on erityisen suuri sairaanhoidossa ja vanhusten hoivassa, jossa samaan aikaan kun työvoiman tarjonta vähenee, palvelukysyntä kasvaa. Koronaepidemia on nopeuttanut tilanteen kärjistymistä, sillä Suomen terveydenhuollon järjestelmässä ei ole mitään ylimääräistä resurssia, josta hoitokapasiteettia voitaisiin nopeasti ottaa käyttöön. Vaikka suurimmalta koronakatastrofilta on – ainakin toistaiseksi – maassamme vältytty, on hoitovelka melkoinen eikä sen lyhentäminen onnistu, kun työvoimaresurssi samaan aikaan vähenee. Kun koronaepidemia on lisännyt työn kuormittavuutta ja sairaslomia, on se samalla edesauttanut työvoiman poistumista alalta joko eläkkeelle tai kokonaan muihin tehtäviin. Henkilöstön sairaslomatarvetta voidaan epidemian aikana kertyneen tietomme valossa jopa tekoälyratkaisuilla ennakoida (A machine learning approach to predict resilience and sickness absence in the healthcare workforce during the COVID-19 pandemic | Scientific Reports (nature.com)). Keskeisenä syynä henkilöstön loppuun palamiseen onkin suuri työkuormitus ja työsidonnaisuus, jota toisaalta on mahdotonta vähentää ilman lisähenkilöstöä. Olemme siis noidankehässä, jossa suuri työkuormitus ajaa erityisesti hoitohenkilöstöä pois sote-alalta, mikä sitten kasvattaa töihin jäävien työkuormitusta entisestään. Henkilöstön työtyytymättömyys kasvaa samalla, mikä näkyy kriittisinä kommentteina julkisuudessa. Kriittiset kommentit vähentävät taas halukkuutta hakeutua alalle, mikä näkyy tyhjiksi jäävinä koulutuspaikkoina ja aikaisempaa yleisempänä opintojen keskeyttämisenä. Siksi onkin hyvin epätodennäköistä, että koulutuspaikkojen lisäämisellä voitaisiin alan henkilöstötilannetta oleellisesti parantaa – kunhan nyt saataisiin edes nykyiset opiskelupaikat täyteen (Sairaanhoitajaksi haluaa yhä harvempi – laskeva trendi hakijamäärissä jatkunut jo vuosia | Yle Uutiset).

Eräs keskeisesti sote-alan heikentyneeseen työvoimatilanteeseen vaikuttanut tekijä ovat terveydenhuollon rahoituksen ongelmat. Kuntien terveyskeskukset säästettiin monin paikoin kuoliaaksi jo 90-luvun lamassa ja päivystys ulkoistettiin keikkalääkäreille. 2010-luvulla valtiovarainministeriö kunnostautui leikkaamalla kuntien valtionosuuksia ja haukkumalla vielä suhteellisen hyvin toiminutta terveydenhuoltoamme tehottomaksi (Keskustelu sote-säästöistä auttanut kohdistamaan huomiota olennaisiin kysymyksiin – Valtiovarainministeriö (vm.fi)). Monilta osin VM:n tuolloin jakamaa viestiä voitaisiin kutsua nyt muodikkaasti disinformaatioksi, jonka taustalla oli halu heikentää kuntien itsehallintoa ja keskittää päätöksentekoa ministeriöön. Tosiasiassa Suomen terveydenhuollon julkinen rahoitus on vain jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista, kuten itsekin sote-uudistusta koskevissa lausunnoissani eduskunnalle toistuvasti toin esiin (esim. ”loppulausuntoni” eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 29.4.2021, HE 241/2020 vp Asiantuntijalausunnot (eduskunta.fi)). Kun sote-uudistuksen perustana on nyt malli, jossa terveydenhuollossa oletetaan työskentelevän halpatyövoimaa, joka kutsumusperusteisesti hoitaa potilaita yöt ja viikonloput, on vaikea uskoa, että tuokaan uudistus pystyy ratkaisemaan päivystysten ruuhkautumisen haasteita.

+14
LasseLehtonen
Sitoutumaton Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Kuulun myös Eroon koronasta -tutkijaryhmään. Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon kehitysnäkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu