Prinsessan uusi sote

Olipa kerran kaukana pohjolassa pieni suuriruhtinaskunta, jota hallitsi Susanna-niminen prinsessa. Prinsessa piti kovasti matkustamisesta ja muiden maiden hallitsijoiden tapaamisessa. Kansioonsa hän oli koonnut hienon kokoelman kuvia, joissa yhdessä hän poseerasi Tanskanmaan ruhtinattaren, toisessa Saksanmaan kuningattaren ja kolmannessa Frankkien kuninkaan kanssa. Sattuipa erään vuoden lopulla, että nuo hallitsijat kokoontuivat taas yhteiseen kokoukseen valtakuntiensa suhteita pohtimaan. Se kenen valtakunnan asukkaat olisivat tyytyväisimmät, saisi seuraavan vuoden toimia kokouksen johtajana ja hän saisi myös kuvansa kaikkiin ilmoituksiin ja kuulutuksiin, joita hallitsijat yhdessä tekisivät.

”Minun maani asukkaat ovat kaikkein onnellisimpia ja tyytyväisimpiä”, sanoi Tanskan ruhtinatar Mette. ”Jos vain joku tulee vanhaksi ja hauraaksi, niin heti hänelle järjestetään hieno palveluasunto ja oma kodinhoitaja maksutta hänestä huolta pitämään.”

”Minun maani asukkaat ovat kyllä vielä tyytyväisempiä”, sanoi Saksanmaan kuningatar Angela. ”Tulee mikä hyvänsä vaiva, niin heti pääsee vaikka viidelle eri perhelääkärille itseään tutkimaan ja sairaskassa maksaa kaikki kulut.”

”Minun maani asukaat ovat kyllä kaikkein tyytyväisempiä”, sanoi Frankkien kuningas Emmanuel. ”Jos vain joku sairastuu, niin heti pääsee erikoislääkärille ja sairaalaan ja lääkkeetkin saa ilmaiseksi.”

Hallitsijat jäivät kinastelemaan keskenään maittensa paremmuudesta, mutta Susanna hiipi hiljaa tiehensä. ”Voi voi – noin hyvin on muissa maissa asiat järjestetty. Miten minä nyt pääsen kokoontumisten johtajaksi ja saan oman kuvani ilmoituksiin näkyviin”, hän mietti matkatessaan takaisin suuriruhtinaskuntaansa.

Kotiin päästyään Susanna kutsui luokseen neuvonantajansa Ilmarisen ja Mateuksen. ”Miten tästä nyt selvitään”, Susanna kysyi. ”Muiden maiden terveydenhuolto on paljon paremmin järjestetty.” Pohtivat ja puivat siinä Ilmarinen ja Mateus ongelmaa aikansa, kunnes heidän mieleensä juolahti uusi tuuma. ”Mehän voimme laittaa suuriruhtinaskunnassakin terveysasiat kuntoon ja tehdä sote-uudistuksen”, he sanoivat Susannalle. ”Varmasti sen jälkeen maamme asukkaat ovat kaikkein tyytyväisimpiä.”

”Miten me sen sote-uudistuksen oikein teemme”, Susanna tiuskaisi. ”Eihän teillä poikaparoilla ole mitään kokemusta sellaisen tekemisestä – tuskin edes erotatte sairaanhoitajaa ja hoitoavustajaa toisistaan.” Silloin Ilmarinen ja Mateus määräsivät airueet kuuluttamaan kaikissa suuriruhtinaskunnan kolkissa, että kuka osaisi sote-uudistuksen prinsessa Susannalle tehdä, saisi suuren kultapussin palkkiokseen.

Airueet kiersivät koko suuriruhtinaskunnan sote-uudistuksen tarvetta kuuluttamassa ja saapuivat viimein maan länsirannikolle, jossa he kohtasivat kaksi maakaria Lindun ja Leivosen. Lindu ja Leivonen huomasivat heti tilaisuutensa tulleen ja sanoivat airueille: ”Viekää meidät prinsessa Susannan luo – me olemme jo monia sote-uudistuksia suunnitelleet. Nyt teemme Susannalle niin hienon soten, että kaikkien muiden maiden sotet aivan kalpenevat sen rinnalla. Meidän sotessa on vielä mukana sellainen taika, että vain erityisen viisaat ihmiset ymmärtävät kuinka hieno se on.”

Saapuivat Lindu ja Leivonen prinsessan luo ja aloittivat heti soten valmistamisen. ”Minä ehdotan, että tästä lähtien jokaista vanhusta kohti pitää hoivalaitoksessa olla vähintään 0,7 hoitajaa”, sanoi maakari Leivonen. ”Kun tuon yhden virkkeen laitat lakitekstiin, niin heti kaikki vanhusten hoidon ongelmat katoavat.” Susanna teki niin kuin Leivonen neuvoi – mutta voi: Kun laki oli saatu voimaan, hävisivät lähes kaikki hoitajat kotipalveluista laitoksiin vanhuksia hoitamaan, kun joka paikkaan ei hoitajia riittänyt laista huolimatta. Aiemmin kotona hoidetut taas joutuivat nyt menemään sairaalan päivystykseen apua hakemaan.

”Minä ehdotan, että hoitoon terveyskeskukseen pitää päästä viikon määräajassa”, sanoi maakari Lindu. ”Kun tuollaisen lain säätää, heti kaikki sairaat pääsevät nopeasti hoitoon.” Susanna teki niin kuin Lindu neuvoi – mutta voi: Vaikka laki oli saatu voimaan, eivät potilaat lääkäriin päässeet, kun ei lääkäreitä terveyskeskuksissa tarpeeksi ollut. Terveyskeskuksen takaisinsoittopalvelusta vain soitettiin viikon sisällä potilaalle ja kehotettiin hakeutumaan sairaalan päivystykseen hoitoon.

Lindu ja Leivonen kuulivat, että suuriruhtinaskunnan terveyskeskuksissa ei ollut lääkäreitä eikä hoitajia. Hetken he pohtivat asiaa, mutta maakarit keksivät nopeasti uuden ehdotuksen: Poistetaan kaikki yksityisen sairaanhoidon korvausrahat sairausvakuutuksista – johan menevät lääkärit ja hoitajat terveyskeskuksiin töihin ruokarahoja tienaamaan. Susanna noudatti maakarien neuvoa ja poisti saman tien hoitojen ja tutkimusten sairausvakuutuskorvaukset – mutta voi: Eivät lääkärit ja hoitajat siitä kuitenkaan terveyskeskuksiin siirtyneet, vaan sairaat vain joutuivat palveluista enemmän maksamaan. Köyhät joutuivatkin hakeutumaan sairaalan päivystykseen hoitoon.

”Nyt on sote valmis”, sanoivat Lindu ja Leivonen. ”Muistakaa kuitenkin kaikille varmasti kertoa, että vain erityisen viisaat ihmiset ymmärtävät, kuinka hieno sote suuriruhtinaskunnassa nyt on.” Maakarit ottivat palkkioksi luvatun kultapussin ja kiirehtivät tiehensä.

Susanna kutsui Ilmarisen ja Mateuksen luokseen ja sanoi – mennään nyt sairaalaan katsomaan tätä uutta hienoa sotea. Saatte ottaa myös kameranne mukaan, niin saadaan hienoja kuvia albumiini ja muiden maiden hallitsijoiden ihailtavaksi. Susanna, Ilmarinen ja Mateus sekä koko muu seurue marssi kohti sairaalaa. Airueet kuuluttivat, että huomatkaa kaikki erityisen viisaat ihmiset, kuinka hieno sote meillä on ja kuinka tyytyväisiä suuriruhtinaskunnassa nyt ollaan. Ihmiset hurrasivat ja ihastelivat uutta sotea – kukaan ei kehdannut myöntää, ettei havainnut soten hienoutta, sillä kaikki halusivat toki olla erityisen viisaita ihmisiä.

Tulivat Susanna ja seurue viimein sairaalan päivystyksen luo. Silloin kuului päivystyksen potilasjonosta pienen pojan ääni: ”Mutta eihän täällä ole tarpeeksi lääkäreitä eikä hoitajia- tyytymättömiä potilaita on vain jonossa odottamassa tuntitolkulla.” ”Ei ole lääkäreitä, eikä hoitajia – jonoja vain”, toistivat ihmiset. Silloin ymmärsi Susanna, että häntä oli huijattu. Ei tehnyt maakarien sote suuriruhtinaskunnan asukkaista kaikkein tyytyväisimpiä. Eikä auttanut Susanna-paran muu kuin kääntää päänsä muualle ja palata mieli mustana takaisin kotiin. Sen pituinen se.

H.C. Andersenin satua ”Keisarin uudet vaateet” vuodelta 1837 sote-maailman tarinaksi mukaillen.

Riemukasta joulunaikaa kaikille blogini lukijoille toivoen.