Yritysten piiloverotus tappaa yrittämisen

Yrittämisen byrokratia on lisääntynyt viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti. Etenkin Verohallinto on ollut aktiivinen säästämään omia kustannuksiaan siirtämällä niitä yrityksille. Tuorein esimerkki on vuonna 2019 käynnistynyt tulorekisteri. Parhaillaan Verohallinto suunnittelee lasku- ja kuittikohtaista alv-ilmoittamista.

Piiloverotus tarkoittaa valtion ja kuntien tehtävien siirtämistä yrityksille maksamatta niille korvausta tästä työstä.

Monesti yrityksille siirretyt tehtävät ovat sellaisia, joiden kanssa yrityksillä ei ole mitään tekemistä.

Esimerkiksi ennakonpidätykset työntekijöiden palkoista ovat ansiotulon veroa, joiden tilittäminen kuuluisi työntekijöille itselleen. Valtio saa verotulonsa varmimmin ja helpoimmin pakottamalla yritykset ja muut työnantajat laskemaan ennakonpidätykset, vähentämään ne palkoista ja maksamaan Verohallinnon tilille.

Yritys ei saa valtiolta mitään korvausta tästä työstä, jonka se joutuu joko ostamaan palveluna tilitoimistolta tai palkkaamalla taloushallinnon ihmisiä. Tämä kustannus on piilovero, jonka yritys maksaa työpalveluna valtiolle.

Vuonna 2019 Verohallinto otti käyttöön tulorekisterin. Aikaisemmin yritykset ilmoittivat kuukausittain Verohallinnolle ennakonpidätysten kokonaissumman sekä vuosittain työntekijäkohtaiset palkka- ja ennakonpidätystiedot. Tulorekisteriin on ilmoitettava kunkin työntekijän jokaista erillistä palkanmaksua koskevat tiedot viiden päivän kuluessa maksupäivän jälkeen.

Ilmoitusten määrä lisääntyi monikymmenkertaiseksi aikaisempaan verrattuna – joissakin tapauksissa jopa monisatakertaiseksi. Tulorekisteri-ilmoitukset sisältävät valtavasti enemmän tietoja kuin aikaisemmat ilmoitukset, jolloin ilmoitettavien tietojen kokonaismäärä lisääntyi jopa monituhatkertaisesti aikaisempaan verrattuna.

Tulorekisteri on monimutkainen, sillä sitä hyödyntävät Verohallinnon lisäksi myös Kela, ulosottoviranomaiset, Tilastokeskus sekä yksityiset työeläke- ja sosiaalivakuutusyhtiöt. Yksikään näistä tulorekisteritietojen hyväksikäyttäjistä ei maksa mitään tietojen ilmoittajille, vaikka hyödyt käyttäjille sekä kustannukset ilmoittajille ovat merkittävän suuret.

Kysymys on siis selvästä tulonsiirrosta yrityksiltä valtiolle ja yksityisille vakuutusyhtiöille.

Toinen ennakonpidätysvelvollisuuteen verrattava piiloverotuskohde on arvonlisäverovelvollisuus.

Määritelmällisesti arvonlisäverotus on kulutusverotusta, mutta silti kuluttajat eivät tilitä veroa valtiolle, vaan yritykset on pakotettu hoitamaan arvonlisäverojen lisääminen tuotteiden hintoihin, laskuttaminen asiakkailtaan, laskeminen ja maksaminen Verohallinnon tilille. Tästäkään työstä yrityksille ei makseta mitään, mutta sanktiot ovat kovat, jos vero lasketaan väärin tai tilitetään myöhässä.

Arvonlisäverotukseen on kehitteillä tulorekisteriin verrattavissa oleva helvetinkone: lasku- ja kuittikohtainen ilmoittaminen. Tämä perustuu oletukseen, että Suomessa kaikki yritykset ryhtyvät lähettämään ja vastaanottamaan laskuja verkkolaskuoperaattorien yhdysliikenneverkon kautta. Toinen oletus on käteis- ja maksukorttikuittien muuttuminen verkkolaskujen kaltaisiksi ja niiden käyttöönotto kaikissa suomalaisissa käteis- tai korttikauppaa tekevissä yrityksissä.

Perusteluna lasku- ja kuittikohtaiseen ilmoittamiseen siirtymiselle on harmaan talouden torjunta. Tämä perustelu on viime vuosikymmeninä esitetty kaikissa piiloverotusta koskevissa lakimuutoksissa, vaikka Suomessa harmaa talous on hyvin vähäistä eikä sen kasvamisesta ole osoitettavissa mitään konkreettista todistetta.

Olen aikanaan saanut Verohallinnossa 25.7.2001 laaditun muistion ”Harmaan talouden koko Suomessa”. Siinä muistion laatinut Erkki Vanamo toteaa seuraavasti: ”Suomessa ei minkään kansantaloudellisen indikaattorin perusteella ole syytä uskoa harmaan talouden olevan kooltaan kovin merkittävä.” Silti julkisuudessa esitetään harmaan talouden kokoa kuvaavina lukuina miljarditason euromääriä, jotka on ”vedetty hihasta”.

Olen kerran kysynyt eräältä korkealta poliisijohtajalta, mihin tämä luku perustuu. Hän antoi lähteen, jossa ei ollut minkäänlaista mainintaa tästä asiasta.

Lasku- ja kuittikohtainen alv-ilmoittaminen on utopistinen harhakäsitys. Se ei tule tuottamaan merkittäviä hyötyjä, kuten ei tulorekisterikään tuottanut, mutta se lisää yritysten piiloverotusta tulorekisterin tavoin.

Verohallinto on kuitenkin tosissaan lasku- ja kuittikohtaisen alv-ilmoittamisen suunnittelussa. Kun se on iskenyt päätään kivimuuriin vaatiessaan pieniä yrityksiä siirtymään verkkolaskutukseen, se keksi idean toteuttaa kaikkein pienimmille yrityksille ilmainen taloushallinnon tietojärjestelmä.

Ideana on, että yrittäjä tallentaa tositteensa tietojärjestelmään, joka laatii niistä automaattisesti juoksevan kirjanpidon, tilinpäätöksen, arvonlisäveroilmoitukset ja tuloveroilmoitukset.

Tämä idea tuhoaisi taloushallinnon tietojärjestelmiä tuottavien yritysten sekä tilitoimistojen liiketoiminnan. Se myös saattaisi pienimpien yritysten kirjanpidon ja verotuksen kaaostilaan, koska monella yrittäjällä ei ole osaamista tiliöidä tositteita yli 2.000 tiliä sisältävän tililuettelon avulla eikä ymmärrystä, mitä ostojen veroja saa vähentää arvonlisäverotuksessa ja mitä hankintoja saa vähentää tuloverotuksessa.

Verohallintoon on palkattava tuhansia neuvojia vastaamaan yrittäjien kysymyksiin, kun he eivät enää voi kysyä tilitoimistoiltaan, jotka ovat kuolleet työn puutteeseen.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kaavailee EU:n tukipaketista 14 miljoonan euron siivua Verohallinnolle taloushallintojärjestelmän toteuttamiseen. Tämä ei tule edes riittämään.

Lisäksi järjestelmästä aiheutuu miljoonien eurojen vuosittaiset kustannukset. Onkin utopiaa, että tämä järjestelmä säästäisi Verohallinnon kustannuksia.

Lasku- ja kuittikohtaisessa arvonlisäveroilmoittamisessa Verohallinnolle lähetettävien tietojen määrä lisääntyy vähintään miljoonakertaiseksi nykyisestä. Verohallinnon virkamiehet eivät kykene tällaista tietomäärää käsittelemään, vaan siihen on rakennettava tekoälyä soveltava tietojärjestelmä.

Kun lasku- ja kuittikohtaisen ilmoittamisen tavoitteena on yrityksille tarjottu lisätietokyselyiden väheneminen, tämä on pelkkä illuusio. Tosiasiassa tekoälyjärjestelmä tulee tuottamaan turhia lisätietokyselyitä automaattisesti paljon enemmän kuin Verohallinnon henkilökunta kykenisi tuottamaan.

Edellä olevat esimerkit piiloverotuksesta ja sen lisääntymisestä eivät ole kattava kuvaus asiasta. Esimerkiksi suurin osa henkilöverovelvollisille lähetetyissä veroehdotuksissa olevista tiedoista on saatu yrityksiltä orjatyönä teetetyistä ilmoituksista.

Tämän orjatyön lisääminen on helppoa, koska kansanedustajiin vetoavat perustelut Verohallinnon kustannusten alenemisesta ja harmaan talouden torjumisesta sekä näiden orjien määrä on niin vähäinen, etteivät he pysty järkyttämään puolueiden välistä kannatustasapainoa.

Elinkeinoelämän järjestöt ovat tottuneet hyväksymään Verohallinnon ja muun valtionhallinnon ehdotukset joko mukisematta tai vaimeasti kevyttä kritiikkiä esittäen. Kukaan ei vastusta niitä ponnekkaasti.

Järjestöt eivät edes ymmärrä piiloverotuksen merkitystä.

Onkin käsittämätöntä, miksi yritykset ovat Suomen Yrittäjien jäseniä ja tilitoimistot Taloushallintoliiton jäseniä. Eivätkä kauppakamarit, EK ja Veronmaksajain Keskusliitto ole yhtään näitä tehokkaampia vaikuttajia.

Jonkun pitäisi vihdoin sanoa: ”Keisarilla ei ole vaatteita”, kuten lapsi sadussa lausui.